tervetuloa paratiisiin pohjois suomen 96 kuntaa

youtuben ´´myytinkertojalla´´ on hyvä ääni ja ammattitaito–Mitäs jos TEET uuden myytin —

Ruvetaan laukomaan totuuksia aikamme ´´keisareitten vaatteista ja aatteista´´. Persujen sisällä kiehuu. Mauri Peltokangas on paljon enemmän kansanmies , fiksumpi ja parempi puhuja kuin Halla Aho, aiemmin professori  oli terävä mutta jotenkin väsynyt, lässähtänyt, harmaa. Kun luovuus ei riitä uusien ilmaisujen keksimiseen , hän toistaa nyt alinomaa keksimäänsä adjektiivia ´´kiilusilmäinen´´. Kun sitä kokoajan kuulee ei voi välttyä saamasta vainoharhaista vaikutelmaa tästä professorista

Hän ei ole koskaan ollut eikä olemaan tule mikään kansanmies, snobi älykkö hän on. Mutta uudistumiskyvytön ja ihan samoin kun kaikki muutkin Lugazenkat yrittää tukkia nuorempien suuta , joilla olisi uusia ajatuksia

Peltokangas on tyyppinä suomen Trumppi , tulisi hyvä presidentti niille  jotka  sellaista ihailevat. Ryhtykää nyt lanseeraamaan tätä asiaa ja tehkää ennakkoluulotonta yhteistyötä uskovaisten pakanoiden ja new age hörhöjenkin kanssa. ( heidän parissaan on kalevalan shamanismin tuntijat kansallis aarre, kruununjalokivet, sammon taon taonnan kaavat ja piirustukset. Vaikka Mauri Peltokankaan Juha Korhosen ja Janus Putkosen näköiset IKL tyypit inhoavat sellaisia hulluja noitia ja itu hippejä, taiteilijan retaleita ja haaveilijota, tätä ihmisryhmää ei pitäisi väheksyä, sulkea pakkomyrkytyshoitoon t12@epshp.fi eikä karkoittaa saharaan

—Teologian tohtori Esa Ahvio on radikaali konservatiivi, hänen ja kaltaistensa olisi syytä tietää ettei täältä ketään ei tulla niskasta ilmaan tempaisemaan , mitään metafysiikkaa ei ole, kukaan ei lähde lentoon ( muutoin kuin koneella ), kaikki on oleva hyvin konkreettia. Viimeisesta tuomiosta hengissä selvitäkseen tulee yksilö ja valtiotasolla tiedostaa tautinen syntinen tilansa status quo

tarvitaan konkreetteja tekoja –ei teoreettista lässytystä–jarmo Ekman anon kuu friikki on luotettavan tuntuisesti kertonut kokemastaan valaistumisesta, mutta häntä varoitetaan juopottelusta joka tuollaisen herkkyyden tuhoaa —suomessa asuminen ja janus putkosen juha korhosen kaltaisten kaveruus vetää jarmo munamiehen pimeään suohon—99,9 %  suomen  kansasta ei  ole valoa nähnyt edes sen vertaa kuin Jarmo–Vastuuta sysätään liikaa MUILLE, olet oman onnesi seppä, vapautuminen ja itsenäiseksi tuleminen on jokaisen yksilösuoritus ja valtio on yksilöiden summa
ei valtiota oikeasti ole
se on vain ajatuskummajainen

mutta suomalaisten heimo, intiasta kauan sitten kävellyt , se on kyllä olemassa eikä sen saa antaa hävitä
-vaikkakin kaikki fiksut lähtevät suomesta PAKOON kun maa on tuuliajolla, kuin iso autolautta vailla pätevää miehistöä. Ja kun pelottaa pitää ostaa velaksi tykkilaivoja ja hävittäjiä

Pinnallisen yli muovittuneen aikamme arvoja kuvaa kun
nuori kokematon pääministeri keskittyy  ulkonaisisiin   näyttöseikkoihon  , mediasuosion  kalasteluun  ,  omaa PUOHONSA , imagoonsa eli itsensä kaunistelemiseen . Silti syyllistyy maanpetoksiin, eikä tiedä oikeasta todellisuudesta paljoakaan . Vaan NYT ON PALJASTUNUT 114 VUOTTA VANHA INTIALAIS SUOMALAINEN SALASEURA –tähdet kertovat että keuruun komisario kari.aaltio@poliisi.fi on vaarassa menettää työpaikkansa kun ohisalo suuttuu ja tulipunaiseksi muuttuu

kiinan yksi vyö ohjelman vastapainoksi INDIA COMES ! olemme rakentamassa etelä marokossa mirleft rantakylässä kansainvälistä taide ja mainostoimistokoulua Ogilvy & Miettinen OM — tarkoittaa samaa kuin islamilaisille Allah ja juutalaisten Jahve -mutta tässä opistossa ei puhuta sanaakaan uskonnoista vaan toimitaan käytännön tasolla K , joskin tähtiin kurkottaen , taloissa useita torneja , observatorioita, pankaa kutsua eteenpäin, opettajia palkataan 3300 e / kk elinkustannukset 50 % suomea alemmat –

Kun Suomessa kukaan ei ollut kiinnostunut, viskasin bensaa hiipuneeseen nuotioon. Kirjoitin  3 päivää sitten meilin valtioneuvostoon että Ohisalosta Haavistosta Mikkosesta on annettu kansainvälinen tappomääräys , jonka panevat toimeen al qaidan ja uusnatsien verkostot. Poliisi tietää henkilöllisyyteni ja että olen asunut 11 vuotta etelä Marokossa, sitä ennen 11 vuotta Puolassa. Olen kauhajoella syntynyt 1951 , työläisperheessä juutalaisesta äidistä, puuseppä isäni oli sodassa. Hän ei koskaan lyönyt minua enkä minä poikaani . En ole tehnyt mitään muutakaan laitonta mutta Keuruun ekokylän ja vihreiden isolla vallalla ainoa lapseni william kasper  sarnowiak@@t kidnapattiin 6 vuotiaana lapsuuskodistaan Puolasta vastaan rimpuilevana apua huutavana tylyyn pimeään suomeen ,

piittaamatta Haagin kidnappaussopimusta asia käsiteltiin Suomessa ja 14 vuoden ajan meitä KOKONAAN estettiin tapaamasta. Väittivät minun olevan 100% sti mielisairas, eli invalidin omaisuus 1,9 milj euroa oli puhallettu Puolaan 1998-2009. Yleinen syyttäjä ei sano mitään vaikka kyse on rankasta perheväkivallasta by puolalainen mafia. Ex vaimoni ja poikani ovat syyttömiä tähän ja jos joku alkaa heille vittuilla , takaan että marokkolainen mora on kurkussa

Koronan takia en pääse Marokosta pois enää, ja konsulaatti sanoo miten asia ratkaistaan marokon lain mukaan . Pojan varastamisesta , lunnaiden kiristämisestä ja lapsuuskotinsa hajottamisesta tulee kuolemantuomioita , näin se vaan on kun islam puhuu . Vihreät pirut ovat vastuussa , he tietävät sen itsekin eikä 19 vuotiaan poikani sallita soittaa isälleen . Minut on julistettu persona non grataksi, ei huolita edes persujen jäseneksi kun ollaan tarkkoja imagosta. Vaan pian asia nousee otsikoihin koko maailmassa LEVITTÄKÄÄ SOTAHUUTOA
, minä otan vastuun sen sisällöstä, koska eivät saa juridiseen vastuuseen 100% hulluksi väittämäänsä miestä,- ei myöskään pakkomyrkytyshoitoon sillä minä en tule koskaan eurooppaan.

Joku muu voi tulla tänne, kun näillä kulmilla ei lainkaan ole koronaa . Aiomme perustaa MIRLEFT pikkukaupungin subtrooppiseen rantaan bisnes arkkitehti artesaani taideopiston jossa suomen taideyhdistykset saavat 46 000 eurolla ostaa maata 230 neliön 7 kerroksisen talon pohjaksi. Seuraava talo on 20 mtr päässä ja ne muodostavat ympyrän, kellotaulun 12 numeroa . Talojen välillä 3 mtr muuri ja kehän ulkopuolella on tilaa puolelle miljoonalle eurooppalaiselle ( korona sodan päätyttyä ) jotka ostavat 20 e lipun konsertteihin jazz blues rock and roll klassinen psykodraama teatteri baletti

80 % valtavista lipputuloista joka viikonloppu kesät talvet saa mirleftin kaupunki, 10 % marokon valtio ja 10 % suomalais intialainen salaseura keltaiset ry les jaunes jeunes

MIR tarkoittaa venäläisille RAUHA pax salam peace . Left ja right ovat lopulta sama asia kun dualistinen ajattelu muuttuu unitioksi ykseyteen moksahtamiseksi

Eläkkeellä olevat mainos aadeet copiwriterit kuvittajat mediasuunnittelijat saksasta suomesta usa sta kutsutaan  opettajiksi mainostoimistokouluun Ogilvy & Miettinen. Miksikö sellaista koulua tarvitaan , aiomme käydä perkeleen kimppuun sen omilla aseilla, Tanhua ja intian JOYTISH perinteen tietäjät tähti opettajiksi, täällä saharassa on tummat yöt ja tähdet näkyy selvemmin kuin euroopassa

ennenkö 12 uudisrakennusta on suunniteltu ja tehty, MIRLEFT istä saa itsensä koronattomaksi ( synnittömäksi ) todistavat uusia mukavia kalustettuja asuntoja 50 – 70 m 200 e / kk. Kuukauden ruokakuluihin rittää tässä maassa 100e / kk ja ruoka on luonnollista tuoretta kalaa ja vihanneksia hedelmät kypsyvät omassa puutarhassa ilman myrkkyjä

Samuli Perälä kutsutaan jooga / liikunta ohjaajaksi ja keltaisen krisna liikkeen väki ravinto tietoutta opettamaan , ruokaloita pitämään . Kala sallitaan, kuivan maan elukkojen lihansyöntiä ei, se oli Jeesuksen ruokavalio ja saa muillekkin riittää

Jos minua edelleen hulluksi luullaan, soittakaa melikalle ranskaksi tai englanniksi 00212 615700148, myös Mirlefin hallinto ja pankki ovat asian takana. He ovat valmiit myymään 230 m pohjan erittäin hienosta paikasta 46 000 e . Lähettäkää HEILLE tarjous, ( communa sidi ifni / Mirleft administration Maroc –minä en ole välistä vetelijä, hinta on tuo kaikille jotka haluaa 7 kerroksisen talon tosihienoon niemenkärkeen, sub trooppinen meri kolmella puolella. Yleistyyliksi on valittu jugend art nouveau 1906 , korkeat huoneet kuin Helsingin ullanlinnassa ja katajanokalla . Näette uuden ´´skattan´´suomen uuden taiteen kultakauden nousun paikan tuosta google kartasta . Bookerdish kirjakauppa on yhteystoimisto, asun itse 50 mtr päässä

https://www.google.fi/maps/place/Bookerdish/@29.5798604,-10.0473902,682m/data=!3m2!1e3!4b1!4m5!3m4!1s0xdb48f4acb520e1b:0x2cdea8c2f4fc47cb!8m2!3d29.5798558!4d-10.0452015?hl=fi

Rakennusmiehiä päteviä saatavana 1200 e / kk plus 490 e / kk vakuutuksiin eläkkeisiin. Materiaalit 70 % halvempia kuin Suomessa , hyvänlaatuista sementtiä marokko tuottaa ja vie maailmalle paljon . Alue on tasainen 20 mtr merenpinnasta kalliolla, tie alas hiekkarantaan ja venesatamaan Hay Aftas. Kanarian saarille EU n puolelle lyhyt venematka. Vapaana oleva rakentamaton niemenkärki on ISO yli 50 hehtaaria. Marokko tarvii rahaa, he myyvät sen eikä rakennusluvissa tule ongelmia.

Voitte arvata että myös Saksa tulee tämän tarjouksen pian saamaan , kun suomessa kaikki nukkuu juovuksissa ja kilpailee vihapuheiden pitämisessä, lyö toisiaan vasaralla päähän ja karkoittaa maasta-. Mutta isänmaallisena velvollisuutenani on kertoa tästä ensimmäiseksi suomenkielellä. Niin saatte vähän lisää aihetta haukkua minua mielisairaaksi. Saksan Löerrachissa lääkärit tietävät tästä suomalaisten vihreiden natsien ihmisoikeusrikoksesesta
ja että minä en eläissäni ole sairastanut psyykkisiä tauteja, näin todistaa myös puolan klodzkon oikeuspsykiatrinen lautakunta

Kun Mirleftin hallinto ja pankki ovat valmiit, onko mahdollista että hulluksi tullut suomalainen mainoskonstu on pannut heidät kaikki sekaisin ? Tämän luulisi kiinnostavan mediaa enemmän kuin pääministeri sanna marinin laihat tissit

Kansainvälinen kulttuurijärjestö intiassa 1906 perustettu Les Jaunes Jeunes, rekisteröity Suomessa 1994 Keltaiset ry de Gula rf

ehdottaa suomen 96 lle kunnalle , heitä yhdistävälle KUNTA liitolle ja elinkeinoelämän valtuuskunnalle että kukin pohjois suomen kunnista ostaisi 46 000 euron hintaan palan kalliota niemimaalla jonka näette edellä olevasta linkistä. 230 neliotä riittää 7 kerroksisen jugend linnan alle.

Konstruktiot betonia, maanjäristys varmistettua tekniikkaa, jollaista suomalaiset firmat  saisivat  myydä  kaikkialle  maailmaan –lattiat  3 cm  mäntylautaa, seinät hirttä, tiiltä, luonnonkiveä, kipsiä, muodot art nouveau 1906, huonekorkeus sisällä 3,69 m. Kukin talo individuaali, 96 n kunnan parhaiden taiteilijoiden suunnittelema. Täkäläiset rakennusmiehet osaavat muutakin kuin suoraa seinää.

96 n kunnantalon välillä 20 m muuri ja ne muodostaisivat noin 10 ha alueelle säännöllisen ympyrän. Kunnat saisivat nuo talot erittäin halvalla koska tässä jutussa toimii vetäjänä non profit kulttuuriyhdistys jota suomen prh valvoo. Jethro Roostetin näköisiä välistä vetäjiä ei ole eikä tule – Kuntaliiton tulee ottaa rooli joka sille nimensä mukaan kuuluu

herättäkää   nämä  96  jäsentänne  valvomaan, sillä  nysse tuloo  pian

1. Vaasa 2. Alavieska 3. Alavus 4. Enontekiö 5 . Evijärvi 6. Haapavesi 7. Haapajärvi 8. Hailuoto 9. Halsua 10. Oulu 11. Paltamo 12 Posio 13 Pieksämäki 14 Juankoski 15 Suomussalmi 16 Kuusamo 17 Salla 18 Ii 19 Iisalmi 20 Pudasjärvi 21 Ilmajoki 22 Ilomantsi 23 Inari 24 Rovaniemi 25 Isokyrö 26 Saarijärvi 27 Joensuu 28 Kemijärvi
29 Pietarsaari 30 Juuka 31 Juupajoki 32 Juva 33. Jyväskylä 34 Kaavi 35 Kajaani 36 Kalajoki 37 Kyyjärvi 38 Kannonkoski 39 Kannus 40 Polvijärvi 41 Karstula 42 Pihtipudas 43 Kaskinen 44 Kauhajoki 80 Lapinlahti 81 Petäjävesi 82 Polvijärvi 74 Ylitornio 45 Kauhava 46 Kaustinen
78 Kemiönsaari 79 Reisjärvi 74 Tornio 75 Kärsämäki 76 Seinäjoki 49 Keminmaa 50 Kempele 51 Keuruu
52 Outokumpu 53 Laihia 54 Kitee 55 Kittilä 56 Kiuruvesi
57 Kivijärvi 58 Kokkola 59 Kolari 60 Konnevesi
61 Kontiolahti 62 Simo 63 Kristiinankaupunki
64 Lapua 65 Kuhmo
66 Lappajärvi 67 Kuopio
68 Kuortane
69 Kurikka
70 Kitee
71 Kittilä
72 Oulainen
73 Puolanka
47 Keitele 48 Kemi
83 Lestijärvi 84 Lieksa 85 Liminka 86 Liperi 87 Padasjoki 88 Pelkosenniemi 89 Raahe 90 Muhos 91 Multia 92 Muonio 93 Nivala 96 Mänttä Vilppula

Nämä kunnantalot muodostaisivat netissä toimivan pohjois suomen kansanparlamentin , tapaamiset lomilla Mirleftissä. Yhteen 7 kerroksiseen taloon saatte monta mukavaa 44 -69 m apartmenttia , konserttisalia taidenäyttelyä. Luodaan pohjois suomeen suorademokratia

7. I agree this matter 100 % .
6. I agree this matter 80 %
5. I agree this matter 60 %
4. I agree this matter 50 %
3. I agree this matter 40 %
2. I agree this matter 20 %
1. I do not agree this matter at all

julkaisimme puolen vuoden ajan ´´hietikon todistajien´´ ( keltaiset ty ) bulletiinia
herätkää vartiotorni kaatuu
halusimme löytää 84 Suomen taiteellisesti lahjakkainta nuorta naista Nurmeksen Hyvärilään , mutta yhtäkään ehdokasta ei määräaikaan mennessä tullut

7 heistä kutsuttin arkkitehtilinjalle , 7 huonekalusuunnittelijaksi 7 kuvittajaa / kuva taiteilijaa 7 graafista suunnittelijaa 7 öljyvärimaalaria 7 kirjallisesti lahjakasta nuorta naista 7 elokuvaan erkoistuvaa, 7 mystiikan ja runouden kalevalan maailmaan perehtyneitä ´´ 7 tekstiilitaitelijaa

Olen itse valmistunut helsingin taideteollisesta korkeakoulusta TAIK ja tunnen koulutusohjelmat myös mainoshoitajakoulusta mat. Niistä ja Wroclawin taideakatemiasta olisi otettu Nurmeksen Hyvärilään vain parhaat osat .
Oli  ehdotettu  Asko Saastiolle  Nurmeksen  paskamaiseksi  haukutulle  kaupunginjohtajalle   että 84 nuorta naista opiskelevat ja työn ohessa tuottavat materiaalia 84 miespuolisen opiskelijan vetämään mainostoimistoon ogilvy & miettinen
Opiskeluajalta maksetaan heille kaikille palkkaa 1690 e / kk, asunto ja ruoka ilmainen, sillä tämä tiimi aikoo antaa suomalaisille yhtiöille voittoa tuottavaa super palvelua.

–ehdottamani on todettu toimivaksi hankkeeksi attijariwafa pankin analyysissa . Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ja suomen
ruotsalaiset rahapiirit pohjanmaalla EIVÄT voi sanoa EI
calle@callehaglund.fi
Herr Haglund den här saken skulle vara mycket trevlig till svenska österbotten, till alla finnar ockso
mutta kun yhtäkään hakijaa ei tullut, eikä yksikään elinkeinoasiamies tai media ollut kiinnostunut , nuottaa heitettiin laajemmille vesille

Mirleftin  kaupunki   myy  meille  12  tonttia  230 m

ja  niille haussa on nyt
7 girls from Poland , 7 boys from Lituania and Bialo Russia, 7 girls Kingdom of Karabagh ( armenians ) 7 boys from Russian republic of Mari and Estonia, 7 boys from Finland, 7 girls from Kingdom of Palestine ,7 girls from Britannia , 7 boys from Kazakstan, 7 girls from Karelian republic of Russia, 7 boys from Germany , 7 girls from Hungary
5 years, costs 200 e / month . Puor families can get their talented youngsters 18- 20 old with no payment. We can offer modern furnished homes from Mirleft 200 turist houses to 84 students and their teachers from 14 lands mentioned. 50 – 60 sq mtr nice apartment costs 200 e / month. 2 students pay 100, to food is 100 e / month enough here

suomi sykkyröityy ja vaikenee vaarallisella tavalla–kukaan ei inahda mitään
–Koska Nurmeksen kulttuuri ja taidekaupunki ei ole kiinnostunut saamaan 84 nuoren naisen arkkitehti huonekalusuunnittelija taidekoulua
eikä suostu mitään sanomaan,
tämä tarjous on intialaisen esimieheni taholta käsketty 15.10.2020 antaa ROVANIEMEN KAUPUNGILLE. jossa on lentokenttä ja rautatie–
. Sieltä noin 40 km kemijärven radan suuntaan perustamme 7 miespuolista käsittävän mainostoimiston ogilvy & miettinen OM 12.
Täsmennetty paikka suoraan pohjoiseen Runninkylän Mannerheimintalolta , Kemijärvi radan leikkauspisteessä , 2-5 km etäällä rautatiestä
Näin ovat Suomeen interventiota tekevät intialaiset googlesta katselleet

OM 11 sijoitetaan Keminseudulle luonnonkauniiseen rauhalliseen paikkaan merenrantaan 7 veljestä, mainosmiestä uutta impivaaraa tekemässä , RUKKI pannaan pyörimään, kello käymään-
intian lipussa olevan Dharma pyörän 12 PUOLAN akseli on Mannerheimin talon prunnissa Runninkylässä ja siitä tulee pakanoille pyhiinvaelluskohde.

BACAN latinassa alunperin tarkoitti maalla asujaa, junttia , kiinaksi TAO. Yläsavon taon suunnasta virtuaalinen aurinko paistaa 12 sta suuntaa ja niiden K linjojen molemmin puolin 0,5 km asuvat saavat äänestää Mannerheimin talon kansanparlamentissa. Mikäli  kuntaliitto  saa 96  kuntaa  ostamaan  96  tonttia   a 46 000 e ,  niiden  muodostama  iso  kehä  pannaan  ISOKSI rattaaksi   Runnin Prunnia pyörittämään

OM 1 ogilvy & miettinen mainostoimisto seven brothers on Mannerheimin prunnista suoraan kello 13.00 suunnassa VENÄJÄN rajassa , seitsemän mainosmiehen erämaa ateljee- K linjan mainostoimistopalveluita jatketaan 1 viisarilla oleville firmoille jäämeren rantaan severomorsk Murmanskajaan asti.

Marokon mirleftissä   12  ssa  talossamme  84 maailman parasta taiteilijaa pitävät huolen että asiakkaittemme viestintä erottuu muista edukseen HÄTKÄHDYTTÄVÄLLÄ TAVALLA , kauniita hirsitaloja ja huonekaluja viedään kaskisten  ja  sidi  ifnin  kalingradin  satamasta suuria määriä  kun intiassa keksitty pyörän , rukin akseli pannaan pystyyn mannerheimin talon prunniin ( virtuaalisesti )

Kello kolmen viisari osoittaa suoraan itään valtimoon Pajukosken kylään OM 3 –metsään, luonnonrauhaan järven rannalle 7 veljestä ja 3 kellotaulua kiertävää professoria .

Elinkeinoasiamiesten ja mediaväen tulee ryhtyä k linjalle osuvia yrityksia ja taideyhdistyksiä yhteen nivomaan. Viisari menee läpi Venäjän Lavrentiaan viivasuorasti ja 0,5 km sen molemmin puolin asuvat saavat äänestää maailmanparlamentissa . Firmat saavat ilmaista mainostoimistopalvelua mutta saavutetusta netosta rokotamme 7 %.

venäjän suomen rajalinnakkeissa yhteysmiehes-viestintä konsultiksi koulutettavien pitää osata hyvin venäjää englantia ja suomea. Närpiössä ja Pietarsaaressa vaaditaan hyvä englanti ja rannikko svenska. Suomenkieli saa olla puutteellinen

Kolmen viisari jatkaa Alaskaan WALES , Grönlannin eteläpään islannin norjan ruotsin kautta Pietarsaaren maalaiskunnan OM 9 toimistoomme Ristijärven kirkon ristin kautta Mannerheimin prunniin. Tämä on intian vastaus kiinan yksi vyö ohjelmaan, joka ei lainkaan kulje kiinan kautta. He ovat ajaneet maanpakoon oman kansanperinteensä TAO n ja tämä on siitä rangaistus. Tao tarkoittaa TIE samassa mielessä kuin Jeesus sanoi olevansa tie. Siksi ne kaksi yhdessä nyt tekevät kiinalaisille jekkua intian tietämykseen perustuen

Puola 4 lähtee Marskin prunnista Juuka n kirkon ristiin ja edelleen Kontiolahdelle OM 4 toimisto ja sen etäpiste metsään venäjän rajalle tulikivi tuotteiden markkinointiin , puun ja kiven venäjältä hankkimiseen erikoistuva.

Viisari 4 menee viivasuoraan Kazakstanin itäisimpään pisteeseen altai vuorille. Viisari 5 Imaran kirkon ristin kautta kohti gorno karabaghia stepanakertin kirkon ristiä edelleen Loresran IRAN päämoskeija –Bahrain Qatar päätepiste meren rannassa OMAN DHOFAR isoin moskeija.

Kello kuuden OM toimisto tulee viroon Tarttoon, sieltä 1 km leveä K linja jatkuu suoraan Kreetan saarelle Kreikkaan Agios Nikolaos kirkon risti –sieltä Egyptiin el salloum päättyen egyptin lounaiskulmaan.  Egyptin  viivasuoraa  länsirajaa  pitkin vedetään  uusi  niili,  betoni rööri  12 m   leveä    3 m  korkealla ,  paalla  e  highway  keveille  meluttomille  sähköautoille. Marokko  on  keksinyt  toimivan  tavan  muuttaa  merivesi  kasveille  kelpaavaksi

OM 5 keuruulla juurikkalansalmen pohjoispuolella
jatkuen PUOLAN om toimistoon omistamalleni 34,5 maatilalle gniewoszow 6 miedzylesie poland, edelleen itävallan salzburgin protestanttien pääkirkon ristin kautta Monacon roomalaiskatolisen kirkon ristiin, sieltä viivasuorasti Mirleftin uuteen yliopistoon, ´jota Nurmes eikä Rovaniemi halunneet

Puola 10 osoittaa Raaheen, sen elinkeinoasiamiehen ei saa pelätä vaan tutkia asiaa , soitella kolleegoillenne ja antaa tarjouksia, kaikkien 12 kunnan , sekä myös niiden kuntien joiden läpi 12 viisasten viisaria viisaavat . Heidän yrityksensa saavat mainostoimisto palvelut ilmaiseksi, mutta tehdystä new bisnes netosta rokotetaan 7 %.Vasta kun on näyttöä

Koska olen eteläpohjalainen och jag kan tala svenska, voisin tehdä kotini myös kello 9 ään meren rantaan Pietarsaaren maalaiskuntaan , suoraan länteen Iisalmen prunninkylän mannerhimin talolta . Mutta  kukaan ei  tällaista  kelloseppää  huoli

elinkeino elämän valtuuskunnan EVA <calle@callehaglund.fi> sai kauan sitten  tästä hankkeesta tiedon– mutta vaikenee kuten kaikki muutkin

Jos tämä juttu kunnolla tutkittaisiin, selviäisi todelliset syyt suomen lamaan ja henkiseen pahoinvointintiin —

-Jos tasa-arvo tai yhdenvertais valtuutettu ja EVA Carl Haglund –sekä kirjeessäni mainittujen 12 kunnan elinkeinoasiamiehet ja mediaväki selvittäisivät mistä syystä minut 12.5.2010 karkoitettiin Keuruulta Afrikkaan, huomatte ettei Suomen kannata kovin lujaa huutaa muiden maiden ihmisoikeusrikoksista –vaan titta po peili

Selvittakääpäs Ana Maja Henriksson ja Carl Haglund miksi minulle ei haluta myydä taloa Närpiöstä vaikka tarjoan tinkimättä pyydetyn 40000 e ? Elleivät he halua minun ja rättipäisen akkani sinne muuttavan, pankaa nyt ihmeessä tuohon taloon yksi mainostoimisto kouluista OM 8 . Ellette halua, Kurikka on samalla viisarilla

Miksi pelätään kun ei ole rikollista historiaa missään maassa. Ja olisi paljon tuomisia , maksan eläkkestäni 750 e kuussa veroakin–Mutta en kelpaa mihinkään kuntaan . Miksi ?
onhan tämä hanke kieltämättä aika erikoinen , mutta uusia keinoahan nyt nimenomaan tarvitaan

kellopelin laatija on opettajani intian joogalääkäriliiton presidentti K U Sathyanath Keralan Cochinissa. Hän on kasvanut roomalaiskatolisessa perheessä ja toimii sairaalan johtajana, perehtynyt intian perinteeseen ja valkoiseen magiaan
Magiaa on mustaa harmaata ja valkoista. Mustalla tehdään pahaa ja liittoudutaan saatanan kanssa kuten Hitler. Heimoveljeni juutalaiset harrastavat harmaata magiaa , kaikkea hyvää vain itselleen –ei muille . Valkoinen magia saa voimansa Kristukselta ja sillä tehdään plussummapeliä ihan kaikille

olen valmistunut tri Sathyanathin prakash ( valo ) yoga instituutista , sitä ennen helsingin taideteollisesta korkeakoulusta ( graafinen linja ) ja mainoshoitaja instituutista MAT
työnäyttö nokiasta ja porvoolaisesta enstosta jossa olin 6 vuotta yhtiön perustajan ensio miettisen koulutuksessa
liikevaihtoa nostettiin ja kansainvälistyttiin 80 luvulla niin että tyhjältä pöydältä 1957 aloittanut viipurilainen evakko oli Suomen toiseksi rikkain mies
Haluamme perustaa kansainvälisen mainostoimiston , 12 haaraisen kynttilä jalan , Ogilvy & Miettinen oy synkkää Suomea valaisemaan
samalla perustamme Suomen digitaalisen kansanparlamentin Mannerheimintalo Prunninkylä Iisalmi  ja  iso ratas  96  kunnantaloa  mirlefrin  rannalla

Kuhunkin 12 sta tiimiin etsitään etelä Marokosta israelista tai  venäjältä myös yksi juutalainen, meitä oli täällä aiemmin miljoonia ja vieläkin aika paljon . Tarkoituksemme on koota 12 juutalaista heimoa suomeen turvaan kun Israelissa saatetaan ajautua täystuhon tielle

Ikävää vihapuhetta kirjoitella tuollaista mutta lähi idän täystuho on Raamatussa luvattu , joskin Jumala Jahve Allah on aina antanut vapaan tahdon pelastaa tai tuhota itsensä. Aina on myös ennen tuhoa lähetetty joku ´´valkoisen hevosen ratsastaja ´´ varoittamaan ja antamaan rauhantarjous

-Minulle , Allahille , ensio miettiselle ja david ogilvylle ´´mainostoimisto ´´ ei tarkoita vain photoshoppia ilmoituksia filmejä ja seinä plakaatteja
vaan kokonaisvaltaista markkinointi suunnittelua firmoille ja tuotteille, sellaisillekkin
joita ei ole olemassakaan, mutta ollaan luomassa kuten JEESUSTA ja nokiaa joskus.
Tein heille silloin töitä helsinkiläisestä mainostoimistosta, mutta toinen asiakaani ensto porvoo osti minut kokonaan itselleen.

Kulutustavaramainonnalla LUODAAN ihmisille keinotekoisia tarpeita ja tehdään heitä hulluiksi, 13 vuotiaat tytöt haluavat näyttää huorilta ja islamilaiset kollit käsittävät asian väärin. Täällä marokossa heille on kova kuri ja poliiseja paljon. Suomessa ei ole kuria ja poliisien aika menee mielipide kyttäämiseen

mainostoimistoon VALIKOIMME ASIAKKAAT
–Vaatteiden kenkien korujen lisäksi emme ota MUITA kulutustavara yrityksiä ollenkaan , vain rakennustarvike teollisuutta, joilla on jokin hyvä asiallinen KOTIIN asumiseen liittyvä tuote myynnissä tai valmistettavana
. Otamme asiakkaiksi kulttuuriyhdistyksiä taiteilijoita artesaaneja arkkitehtejä festari järjestäjiä ja yhdistelemme näiden ryhmien intressejä useassa maassa..-toivon että OMA poikani tulisi johonkin näistä 12 sta kouluista, hän, pääsi tänä vuonna keuruulla ylioppilaaksi

Yrityksemme alkaisi valmistaa lisää
mainostoimistoja ´´ oglilvy& miettinen 13 OM  14 OM  OM 15 ..
OM 259 jne —OM tarkoittaa intiassa samaa kuin Allah muslimaaneille

mutta sille emme mitään voi, ehkäpä nimi on enne, nomen est omen ?
Yhden OM yksikön trimmaaminen vie 5 vuotta mutta ´´munien´´hautomisen´´ aikana jo opiskelijat toimivat mainostoimistona pätevien kansainvälisten opettajien ohjaamana . Opiskelu on tiivistä ja siitä maksetaan palkkaa 1690 e / kk. Ilmainen asunto ja laktowegetaarinen kasvisruoka, kalalla lisättynä. Eläin bisnekseen emme sekaannu ja oppilaiksi valittujen on tämä hyväksyttävä.

Yhteysmies -yrityskonsultiksi koulutettavia otetaan kuhunkin yksikköön 2 , molempien on osattava hyvää suomea ja tyydyttävää englantia
Teemme ogilvy & Miettinen mainostoimistoja myös Venäjälle, ehdolla että he antavat maksuksi mäntypuuta ja vuolukiveä . Närpiön ja Pedersöören toimistojen molemmat yhteysmiehet englantia ja rannikko ruotsia hyvin puhuvia . He palvelevat koko ruotsalaista pohjanmaata ja heidän varakkaat taustapiirinsä mielellään ostavat hyvään hintaan vapaana olevia osakkeita ja maksavat valitusta talosta 40 000 e- . Elleivät osta tai huoli meitä Närpiöön, kurikan kaupunki löytää meille kaksvooninkisen hirsitaloon ja OM kahdeksan pannahan sinne . Yhteysmiehet ruotsia osaamattomia

Graafiseksi suunnittelijaksi koulutettavia hyviä kuvataitelijoita kuhunkin yksikköön 2 kpl, elokuvaan erikoistuva yksi , Räjähtävällä luovuudella ladattuja copywritereitä 2. Yhteysmiehillä oltava jupin habitus ja vaatteet, mutta sisäisesti Martin Paasin ( rahapodi.com) Tuomas Malisen tai Ensio Miettisen kaltaisia radikaaleja toisinajattelijoita, sanavalmiita mutta rehellisiä, ei psykopaatti luonteita

Viisi muuta saavat olla sekä sisäisesti että ulkonaisesti villejä pitkätukkaisia partaisia sissejä . David Ogilvy sanoi että parhaat mainosmiehet saadaan niistä joilla on luontainen vimma kääntää kaikki ylösalaisin, sellaiset epäsovinnaiset hullut ovat liikemiehille kamalaa katseltavaa, mutta HE MUNIVAT KULTAMUNIA . Yhteysmiesten tehtävä on toimia siltana näiden kovin erilaisten ihmisten välillä. 80 luvulla helsinkiläisissä mainostoimistoissa oli paljon jazz ja rock muusikkoja joiden yhteinen piirre oli ruokoton ulkoasu ja rättisitikka. Minäkin olin sellainen mutta sain johtajatason palkkaa

7 mainosmiestä saavat koulutuksen jälkeen kukin 4 kpl uuden aloittamansa yksikön 100 sta osakkeesta, joten heillä on iso motivaatio panna kaikki peliin . Näillä ehdoilla saamme — Suomen parhaimmat aivot . Sellaisista on kova kilpailu mutta 1690 e / kk palkka ja ilmainen ruoka opiskeluaikana luonnonrauhallisessa paikassa olisi kova juttu, osakkuus firmassa ja varma työpaikka. 84 Nurmeksen hyvärilän naistaiteililijaa 5 vuoden koulutuksen jälkeen menevät osakkaiksi poikien perustamiin uusiin OM toimistoihin ja Runninkylän tansseissa kesäisin he tutustuvat toisiinsa, netin lisäksi

kuka tässä on takana , halutaan tietää
rekisteriöity kulttuuriyhdistys SJS suomalaisugrilaisten jälleeneheytymisen seura Keltaiset ry sekä naftaliinissa oleva muumio yhtiö Juha Tuotanto Oy ENSTOIVO himalaya corporation yhdessä haluavat perustaa
mainostoimistotehtaan nimellä ogilvy & miettinen KULTAINEN LEIJONA
<hyvarila@nurmes.fi> kulttuurikaupungin naiset kaikki pomppaavat kattoon ja saavat päähänsä kipeää kun tällaista paskaa lukevat !

pyydän vahvistamaan meilillä onko Nurmeksen jääkiekko joukkue saanut hannu koivumäen hakemuksen toiminnanjohtajan virkaan ? Palkkapyyntöni on nolla euroa mutta seuran tulee tarjota minulle ja vaimolleni kalustettu asunto mukavasta paikasta
tokkopa muut hakijat esittelevät itseään näin avoimesti
Miksi minua niin pelätään kun ei ole rikollista historiaa missään maassa. Ja olisi paljon tuomisia , maksan eläkkestäni 750 e kuussa veroakin–Mutta en kelpaa mihinkään kuntaan . Miksi ?

kysykääpä lapin kansan toimittajat sitä näiltä : <kurikan@yrittajat.fi>, <dynamo@dynamonarpes.fi>, Becker – Kiinteistönvälitys Oy <info@bfast.fi>, <linda.leinonen@kauhajoki.fi>, <staden@narpes.fi>, Kauhajoki-Lehti toimitus <toimitus@kauhajoki-lehti.fi>, <Carl.Haglund@eva.fi>, <info@businessjoensuu.fi>, <jarkko.peiponen@kontiolahti.fi>, <uutiset@mtv.fi>, <kansallismielistenliittouma@gmail.com>, <kultainenleijona@protonmail.com>

19 vuotiaan lapseni ( ainoan ) ei sallita soittaa isälleen eikä koskaan tavata. Mutta hänkin voisi muuttaa Nurmekseen tai Rovaniemelle jos hänen isästään tulee yhtäkkiä kuuluisa sankari
.
Minua Marokossa hoitava lääkäri Bouchra Elatifi
ja seinäjoen antero Lassilaa vastaava psykiarian ylilääkäri Tifnit issä , myös poliisi toteavat vakavan ihmisoikeusrikoksen tapahtuneen
He ovat kuulleet 11 vuotta kanssani elänyttä ( arabiaa puhuvaa ) vaimoani ja minua. Vaativat selityksiä joita kirjollaolo kuntani Mänttä Vilppulan pihlajalinna eikä rabatin konsulaatti EIVÄT halua antaa

Jouduttuani Suomessa tällaisen vainoamisen kohteeksi asuin 11 vuotta Puolassa ( 1998-2009 ) Siellä yritin asiaa selvittää, Klodzkon oikeuspsykiatrinen lautakunta , viisi erikoislääkäriä raportoivat virallisesti suomennetussa raportissa ettei tämä mies sairasta mitään psyykkista tautia eikä muutakaan , mutta valtava luovuuspotentiaali ja jopa para normaaleja kykyjä havaittiin ! Syyttäjä käski paeta maasta ja suunnitella elokuva miksi 35 miljoonaa liian rehellistä puolalaista ovat joutuneet pakenemaan kotiseuduiltaan , ja miten heidåt tällä ´´home coming tabernackel ´´elokuvalla houkutellaan kaikki takaisin puolaan , rahoineen ja tietämyksineen miten asiat hoidetaan saksassa hollannissa suomessa.

UUteen puolaan niistä vain parhaat ja terveet osat.
Nurmekseen ja 12 lle muulle paikkakunnalle perustettavat ogilvy & miettinen OM instituutit jatkavat tämän leffan tekoa , mitä tapahtuu kun 55 % puolalaisista 80 % armenialaisista ja 58 % pyysivät JEESUSTA presidentiksi , . Edesmennyt paavi johannes paavali 2 järjesti ihan oikeasti tällaiset vaalit ennen kuolemaansa, niistä kerrottiin pienellä präntillä myös suomen lehdissä, todettiin ivallisesti miten puolalaiset ovat hulluja

–KUKA on hullu ja irti todellisuudesta ? Mitä on totuus kysyi Pontius Pilatus, eikä edes Jeesus osannut vastata. Miten siis lakitoimisto sandström & koulu ja asianajajaliitto siitä voivat niin varmoja olla ?

Tämä on mentävä koko maailman median saattelemana Nurmeksen ( tai rovaniemen ) käräjlle, kun nääs te olette rittävän KAUKANA sivullisia
ja objektiivisia tähän ERO tuomarin hommaan –. Samalla saatte nurmekselle suuren kansainvälisen huomioarvon ihmisoikeuksien puolustajana

Kun Klodzkon oikeuspsykiatrinen lautakunta väitti minua epätavallisen terveeksi , suomen valtion edustaja varsovan konsuli vappu pajala väitti sen paperin ostetun pimeällä rahalla. Tämä vaatii
ehdottomasti rikostutkintaa ja käräjiä

— en minä ole voinut lahjoa saksalaisia ruotsalaisia espanjalaisia lääkäreitä olemaan terveydentilastani puolalaisten ja marokkolaisten kanssa samaa mieltä, puolassa toki ON mahdollista ostella mitä vain mutta psykiatrit Tapani Luoto Mannerheimin lääkäriasemalla ja Diacorin Iiris Keränen eivät ole lahjottavissa . Hekin kirjoittivat ettei minua vaivaa mikään mielitauti —-samana vuonna kun
Antero Lassila ja Seija Patrikainen seinäjoella ASIANAJAJA aila koulun , puolalaisen ex vaimoni ja kauhajokisen sisareni terttu virolaisen ja poliisi markus korhosen pyynnöstä pakkomyrkyttivät minua 2,5 kuukautta suljetussa ´´´sairaalassa ´´´´ t12@epshp.fi.

Tässä yhteydessä helluntailainen ylikonstaapeli markus korhonen koki kauhean kuoleman , maattuaan ensin vuoden liikunta kyvyttömänä , Ystävyytemme oli alkanut 5 vuotiaana, olimme lyseossa samalla luokalla ja vielä ennen tätä hässäkää väitti miten hannu on rakkain miespuolinen ystäväni Jeesuksen jälkeen. Mutta kuitenkin akkansa mailiksen ja puolalaisen ex vaimoni pyynnöstä tuli seinäjoen mielisairaalaan pitämään esitelmiä , tonki asioita jotka eivät poliisille kuulu, vaan valviraan . Sillä seurauksella että parin viikon päästä ALLAH paukautti poliisi korhosta nyrkillä päähän, sai neliraaja halvauksen, vuoden maakaamisen jälkeen alkoi pyytää että Jumala tappaisi, niinpä tuli paksusuolisyöpä ja Markus meni. Rauha hänen muistolleen mutta kirja tästä kyllä tehdään

Koskapa paranormaalit kyvyt eivät kuulu koululääketieteeseen muualla kuin venäjällä, Antero Lassila yhä vieläkin inttää minun sairastavan skitsofreniaa eli todellisuudesta irtoamista, ja alisa.veistamo@keuruu.fi esti minua yhä 2018 tapaamasta poikaani , ylilääkäri Liisa Länsipuro Mäntässä hälyytti poliisin ja Migrin, paikalliset persut uhkasivat tappamisella
eikä poliisi tutki eikä syyttäjä ala käräjiä vaikka tunnustan tappaneeni porvoossa 2 muutakin poliisia Jalo Jokinen ja Ilmo Jantunen. Komisario Jokinen oli minuun suuttunut kun esimieheni ensio miettinen vokoteli hänen vaimonsa ehta eevan . Alkoivat vittulla väärälle miehelle joten ohjaajani tri KU Sathyanath intiassa tappoi komisario Jokisen ja alaisensa Jantusen

Lukusia kummallisia rikoksia on jäänyt selvittämättä, ja konsulaatin mukaan, korona tilanteen takia asiani pitää tutkia täällä etelä marokossa , SEKÄ MYÖS VALVIRASSA ja länsi suomen syyttäjän taholla
tässä meilissä olevaa kirjallista materiaalia analysoiden . Sitä pitää nyt pohtia erityisesti Nurmeksessa koska muutamme sinne,

Alkakaapas tutkia nurmeksen alueen mediassa ja kulttuurilautakunnassa ,, miksi kaupunginjohtajaa  julkisesti   väitetään  lajissaan  suomen  paskapäisimmäksi ?  Mikä asia tässä mainos aadeen LUONNOSMATERIAALISSA todistaa Antero Lassilan ja keuruun ekokylän lesbo traktorin Leena Lila Marjamäen väittämän skitsofrenian ? Ja miksi ihmeessä sidi bibin kunnan teettämä analyysi sanoo että hanke on erittäin hyvä ja toteuttamiskelpoinen ? ellette usko tätä , soittakaa vaimolleni englanniksi tai ranskaksi 00212 615 700 148

Sitä mitä teen on etelä pohjanmaalla tavattu sanoa YRITTÄMISEKSI
mutta maineeni on koko suomessa niin perusteellisesti pilattu ettei yksikään kunta halua minua ja vaimoani vastaanottaa, vaikka maksan eläkkeestäni veroa 750 e / kk kuussa. Poikaani en saa koskaan tavata tämän seinäjokisten tekemän väärän diagnoosin takia eikä syyttäjälaitos toimi
kukaan uskalla ottaa persona non grataa vakavasti Suomessa

–mutta tämä asia on nyt selvitettävä ZOOMAAMALLA NURMEKSEN kaupunkiin. Haluamme muuttaa sinne ja HE tutkivat syyt sille miksi porvoolainen upporikas perheyhtiö www.ensto.com halusi purkaa eläkeikään saakka kestäväksi sovitun työsuhteen 33 vuotiaana –käyttämällä insinöörien ja yleislääkäri udo preslerin keksimää psykiatriaa, sadan 100% skitsofrenia —vain kun oli art directoriksi ostetulla mainosmiehellä taitelijan koulutus ja pitkä tukka ..

.Minua 6 vuotta tarvittiin , mutta kun mainos ja kirjapainoalalle tuli tietokoneet, nuori omistajaperheen insinööri marjo.miettinen@ensto.com katsoi että tuo ruma hannu paska saa kyllä lähteä. Hän alkoi levittää huhua mielisairaudesta mutta vanhempi veljensä insinööri timo.miettinen@ensto.com sanoi että tsot tsot marjo , eihän se ole totta , ja jos olisi sairastuminen olisi tapahtunut isämme ensio miettisen koulutuksen aikana herregyyd …

Marokossa tiedetään tämä kaikki ja he vaativat selityksiä. Myös pankinjohtaja haluaa kuulla millä tapaa tämä mies ja esttämänsä mainio suunnitelma on sairas ?

Keuruulla asuvan poikani on saatava se kuulla selkosuomella ( ei latinaksi ) Mikä mainos aadee suunnitelmassa on irti realiteeteista, tähän pitää nyt uuden kotikaupunkini Nurmeksen elinkeinoasiamiehen ja yrittäjien ottaa kantaa vilkkaasti.

Pitkään jatkunut ajojahti on kyllä oikeastikkin vammauttanut minua ja melikaa siinä määrin että 2 x viikossa 45 min psykoterapia meille molemmille Nurmeksessa ( tai rovaniemellä ) on kyllä tarpeen ( post traumatic stress reaction EI ole mielisairaus jota pitäisi hysteerisesti pelätä. Terapiaa voidaan tarvita monta vuotta mutta enstolla on paljon rahaa, he saavat hoitomme maksaa kun ovat vammauttamisen alkulähde.
MIKÄ ON TOTUUS kun väitetään että tässä esitetty suunnitelma olisi MAHDOLLINEN
mutta sitä estää reaalisesti vain ennakkoluuloisuus ja uudistusmiskyvyttömyys

Nurmeksen ja koko suomen nuoriso tulee usuttaa tätä kysymystä pohtimaan. Taiteeen todellinen tarkoitus on valtaeliitille vittuilu sanovat M A Numminen ja esimieheni Ensio Mietttinen. Totuuden sanat harvoin ovat miellyttäviä .Julkaiskaa tätä kirjettä sellaisenaan FB ssä
Seuratkaa mitä he vastaavat ?

<marirati@gmail.com>
Te haette nurmeksen jääkiekkojoukkueelle toiminnanjohtajaa ?
Voisinkohan minä tulla kysymykseen, hyvä johtajankoulutus kokemus ja näyttö on
tässä kirjeessä kerron kaiken itsestäni hyvin avomielisesti ja vastaan kysymyksiin puhelimessa
jos valitsette minut tehtävään, delegoin joukkueen harjoittamisen johdon muille ja keskittyisin pitämään talous asiat hyvässä vireessä, hankkimaan pojille pelkkää pelaamista monipuolisempaa toimintaa

: ASIA 2 pyydämme että te ja <sepotnurmes@gmail.com> esitätte kutsua nuorison parissa kautta Suomen. Nurmeksessa aloittavaan arkkitehti artesaani art director instituutin 5 vuoden koulutukseen etsitään 84 taiteellisesti lahjakasta naista 17-20 v. Opiskeluajalta maksetaan palkkaa 1690 e / kk, asunto ja ruoka ilmainen. Tällä tarjouksella halutaan löytää Suomen 84 parasta . Lahjakkaita nuoria kaikki haluavat mutta tämä tarjous tuo meille helmet — Iso liikepankki sanoo löytävänsä tähän ´´kullanhuuhdontaan ´´rahoituksen
mutta myös RKP llä olisi ISO motiivi ostaa 14 % osakkeista ja ostaa meille 40 000 e arvoinen 3,9 ha maatila Norra Kaldnäsvägen 69 Närpiöstä ruotsinkielisen pohjanmaan mukaan vetämiseksi. Kaskisten satama on meille elintärkeä portti länteen ja itään
<kirjaamo@nurmes.fi> MIKSEI RAHA KELEPAA ?

Olen 68 v kauhajoella syntynyt- ei rikollista historiaa ,saan eläkettä 2700 e / kk Mänttä Vilppulaan maksan 750 e / kk  haluaisin siirtää itseni ja 51 v agronomi vaimoni Melika Ramouzin kirjoilla olon ja veronmaksupaikan Nurmekseen
Olemme nyt korona jumissa etelä marokossa ja  aikani  kuluksi  suunnittelen täällä elinkeino ja koulutustoimintoja

pannaan sahraraa vihiriäksi  ja lietsotaan  sotaa suomen  vihreitä  piruja  vastaan
mutta   tämä kyllä  pitäisi  suomessa  selvitellä ja norwegian air / suomen konsulaatti ovat velvolliset meidät joensuuhun lennättämään, vai mikä on lähin kenttä ?
Siirtäisin Nurmekseen myös yrityksen josta tässä kirjeessä kerron
Toivon että aloitteeni luettaisiin heti kaupunginjohtajan ja elinkeinoasiamiehen toimesta
ja minulle SOITETAAN jos ollaan sitä mieltä että JEES ,tämä passaa
tehkää siinä tapauksessa meille heti tekninen osoite, niin saatte 750 e / kk minulta
–valitaan asunto sitten kun päästähän tulemahan

tästä kirjeestä näette poliittis uskonnollisen arvotaustani . En kuulu mihinkään puolueeseen kun kukaan e minua ja vaimoani huoli . Tiettyä sympatiaa tunnen tampereen punikkien suuntaan vaikka isoisäni oskari Hietikko määrättiin heitä tappamaan. Hän arvosteli raakoja turhia joukkoteloituksia ja oskari itse tapettiin, kun äitini kauhajoella oli 5 v . Murha lavastettiin tapaturmaksi kun myös isäni isä tapettiin ja hänet myytiin 5 vuotiaana lapsiorjaksi isoon maalaistaloon Päntäneelle

Kun Sanna Marinia moititaan vaihtoehtojen puutteesta, tämän kirjeen luettuanne ymmärrätte ettei se hänen vikansa ole, vaan kyse on Suomen yleisestä lock down tilasta. Se tauti, johtamattomuus, nynnyily, mitääntekemättömyys ja isänmaan MYYMINEN alkoi ennenkö Marin oli syntynytkään

Mainosmiehenä ymmärrän paremmin kuin kukaan tai edes PM itse, miten suuret mahdollisuudet hänen persoonansa saaman kansainvälisen julkisuus kuvan avulla olisi kohottaa Suomen kansainvälistä mainetta ja talousahdinkoa ROIMALLA RIUHTAISULLA
eläinlääkäri Kirsi Armassalo Kiuruvedellä <kirsizarmassalo@gmail.com> tietää että en ole hullu enkä trolli, vaan ihan oikeasti olemassa
ja että kyseinen suunnitelma palvelee isoja hyviä tarkoitusperiä
mutta sitä ei oteta suomessa vakavasti
vaan väitetään minun olevan HYLLY !

Täytyy tunnustaa että nuorempana kauhajoella olin kyllä kylän hulluin mies. Mutta silti kaikkien muiden pelkäämä vanha kiukuinen rehtori olli a laurila piti minua hyvänä kaverina ja ison koulun teinikunnan puheenjohtajana. Järjestin isoja bileitä ja teinikunta nosti siivoojien palkkoja jälkien korjaamisessa, avusti koulua taloudellisesti

Hulludesta on esimerkki että saatoin joskus naapuri pitäjissä ajellesani yhtäkkiä pysäyttää auton pellon reunaan , huutaa tuiki tuntemattomille heinätöissä oleville ihmisille , ´´ menkää ny herrajumala äkkiä kotia , eläinlääkäri orottaa´´. Tälläistä tautia on kauhajoella paljon ja HEITÄ kutsutaan nimellä TAUHTIO

—-MUTTA mainosmiehenä sellaisella luonteella pärjää hyvin- Parhaat NIISTÄ saadaan rähinöintiin taipuvaisista, sanoi amerikkalainen david ogilvy . Myös hurrivihaaja seppo Heikinheimolle oli sanottu HS päätoimittajan taholta, että TUOLLAISET seinäjokiset räiväsuut ovat parasta toimittaja ainesta

Tiedän oman juutalaisen kellarini ja sen miten armenialaisia ja juutalaisia molempia riivaa kansallisen K tason post traumaattinen stressireaktio tila. Noin kovat kansanmurhat eivät hälvene sadassa vuodessa ja nyt nuoret armenialaiset miehet ovat kaikki valmiita kuolemaan ja tappamaan islamilaisia naapureitaan. Vaikka iso nato turkki on PUON takana ja shiiat etelässä. Tuo on veren nenästä krassaamista

Suomi Sanna Marin esiin ja heti
Tampereen teloitetut vaativat sinua viheltämään pilliin hallelujaa
TOTUUS KIIHOTTAA KIUKUTTAA MUTTA MYÖS VAPAUTTAA

Armenialaiset ja juutaiset molemmat käyttäytyvät ´´ kuin norsut porsliinikaupassa´´. Karabagh ongelma johtuu tästä ´´tärinä tilasta´´ ja se ratkaistaan vain antamalla armenialle karabaghin väestölle 4400 sq km itsenäinen valtio ei kenenkään maasta länsi saharasta, jossa itse olen ,istun ja kiriootan ( koska olen real nowhere man non grata persona , jota ei ole, vaan luullaan trolliksi

gorne Karabagh on oleva 125 km pitkä subtrooppinen puhdas ranta sidi ifnin satamasta tan tan rantaan. Siellä on paljon arvokkaita mineraaleja jopa KULTAA

Marokko on kehittänyt menetelmän muuttaa merivesi kasveille kelpaavaksi ja sinne saadaan isoja puistoja, valtava ruuantuotanto kapasiteetti. Korona 1 eikä 2 ole sinne tullut joten jatkossakin se on maailman turvallisin paikka. US army ja marokko yhdessä sulkevat rajan mauretaniaan ja algeriaan eikä sieltä pääse läpi kukaan

Marokko antaa karabaghin väelle ja SUOMALAISILLE ELÄKELÄISILLE tämän ihanan kultarannan sillä hinnalla että Espanja luovuttaa marokolle sodalla valtaamansa mellilan ja ceutan. Thats it . Suomalaisille eläkeläisille palautetaan 0 % vero oikeus jonka alexander stubb ja rabatin konsulaatti pois ottivat 2012 lahjomalla marokon hallintoa 500 milj eurolla .

Karabaghin kuningaskunnassa he maksavat vain 7 % ja sillä saadaan luxus tason mehiläinen oy terveyspalvelut. Suomi vapautuu vanhuksistaan ja uuden kuningaskunnan on varannut itselleen myös esimieheni Jeesus Kristus ( olen hänen kirjurinsa Johannes RA – kastaja Rautahannu )

Jos kaunis Sannamme tämän asian lanseeraisi maailmalle , suomeksi luontevasti lukisi 30 min you tube videon, — siitä sitten arabiaksi –armeniaksi – azeriksi –turkiksi -venäjäksi -englanniksi tekstitetyt versiot
—niillä rypäle pommeilla olisi jytisevä vaikutus

juha Tuotanto oy enstoivo osakkeista 56-69 omistaa 114 vuotta vanha kulttuuriyhdstys Keltaiset ry Les Jaunes Jeunes

81- 84 tarjotaan Sanna Marinin miehelle , jos vaimonsa suostuu tähän peliin, Sinussa on roimaa alkunaisen voimaa , kanna meidät kaikki metsään takaisin perkeleen juntit ja pöyrööt ( takaisin luontoon, se on TAO, eli TIE , kuten Jeesuskin on tie– jumalauta sanna marin. Jumala on vaikkei uskoisi sanoi juice

85- 95 saavat jakaa puolalainen ex vaimoni pocztaVIOLI77@gmail.com ja poikani Keuruun ekokylässä tasan, mutta myydä ei niitä voi. Violan kuoltua poikani saa 10 osaketta ja hän on tervetullut kouluun ensimmäiseen pioneeriryhmään.
96-100 haluan itselleni , testamenttaan williamille

Koska Ensio Miettinen on kuollut ja tyttärensä marjo typerys , muut osakkeet voidaan myydä hyvään hintaan rahoittajille niin saadaan kello käymään JA inTIalaisten keksimä RUKKI surramahan

Ehdotan että Nurmeksen pietarsaaren keuruun kemin raahen Kontiolahden Närpiön kunnat ja 5 muuta kuntaa –yhdessä svenska talande rahapiirien kanssa ostaisivat ogilvy & miettinen Om mainostoimiston osakkeista 1- 14 . Saatte ne ilmaiseksi mutta te maksatte 1690 e / kk netto 84 lle nuorelle miehelle ja 84 naiselle viiden vuoden ajan . Teidän tulee maksaa myös opettajien palkat jotka tulevat olemaan hyvin kohtuullisia.
, netissä heitä on kansainvälinen iso tiimi , monet ovat lupautuneet KÖKKÄ periaatteeseen
–myöhemmin rokotamme asiakkaita 7 % siivun verran kun iso bisnes on saatu runnaamaan
nurmeksen  hyvärilästä  sekä 12 miespuolisesta OM toimistoista,
tarvitsemme opettajia 30 jotka vaihtavat paikkoja kuukauden välein .
. Minä en pyydä mitään, pärjään eläkkeelläni ja toivon että myös muut eläkkeellä olevat mainos konstut ja copiwraitterit osallistuisivat KÖKKÄÄN
–ruoka ja asuminen ilmaista luonnonkauniissa pakassa Nurmeksessa  naisten taide koulussa tai 12 ssa apostoli seurakunnassa .

New age hömpörykset homoilu tupakinpoltto ja uskonnoista puhuminen on kielletty –Raamatun ja Kiinan presidentin mukaan uskonnot ovat vahingollista hapatusta vanhaa viiniä jota e uuden liiton leileihin panna
.
älköön kukaan sellainen nuori , jota vituttaa tekopyhät uskovaiset , — pelätkö liittyä tähän koska näytämme keskisormea kaikille uskonnolle ja kirkoille . Liitteenä olevassa äänifilessä julistan sen sunni muslimaaneille —osa marokkolaisista nauraa ja haluaa minusta juutalaisesta vittupäästä presidentin, mutta paljon useampi talebaani vaatii Johannes RA kastajan päätä farille

Kirjoitin viikko sitten avunpyynnön Närpiön kunnanjohtajalle
–, alan väsyä tähän ja lentää vaasaan
sieltä Närpiöön pitää kunnanjohtajan ja median edustajien meidät komialla pirssillä hakia,
Voisimme toki bussillakin tulla mutta tästä saadaan RKP lle näyttävä mediatapahtuma
Teidän tulisi kertoa kaskisten sataman Mariehamin Gdanskin Lontoon Portimaon Madeiran ja etelä marokon sidi ifnin sataman välille avatusta K linjasta
korona voitetaan aikanaan ja järjestämme tuolle linjalle vilkkaan tavara ja henkilöliikenteen. Kaskisten satamasta lähtevä rata Pietariin on suomen napanuora, maailmalle sillä Minskissä se yhtyy luotijunaan Shangain satama Moskowa Minsk Berlin

NÄRPIÖSTÄ EI VASTATA SANAAKAAN eikä myynnissä olevaa pikkutilaa haluuta myydä näin typerään tarkoitukseen. Ostaisin sen kodiksemme ja maksaisin pyydetyn 40 000 e henk kohtaisesti —vaikkei tämä iso hanke koskaan alkaisiaan–
Mutta meitä ei huolita ahvenanmaalle eikä närpiöön. Elleivät yhdenvertais – ja tasa arvo valtuutetut olisi olemassa VAIN ITSEÄÄN varten, kyllä noin rumaan syrjntään pitäisi voida puuttua
en halua tapella
tuulimyllyjen kanssa vaan pyydän tarjouksia pientilasta 2- 5 ha nurmeksen pohjoispuolelta valtimon seudulta

. Osakkeiden 1-14 ostajan rooli olisi ylläpitäjä, joka maksaa koulun kunnossapidon sähkön ja ostohinnan , oppilaiden ruuan ja mainostoimiston tarvitsemat välineet , opettajien palkat . Tuotto 14 sta osakkeesta ei alkuvaiheessa olisi mitään mutta se kohoaisi myöhemmin ERITTÄIN isoksi — 14 % siivu tulisi kaikista uusista aloittavasta OM toimistoista suomesta marokosta venäjältä ja puolasta .

Johtuen ahdasmielisyydestä ja uudistuskyvyttömyydestä maassamme , osin myös miettisten avioerosta–
Juha Tuotanto oy balsamoitiin ja suomalaisugrilaisten jälleeneheytymisen seura vietiin puolaan sudeettivuorille 10 vuodeksi –Viimeiset 11 vuotta sjs keltaiset ry toiminut etelä Marokossa Sidi ifni mirleft– Täällä ei ole lainkaan koronaa, subtrooppinen puhdas pitkä ranta, talvellakin voi uida ja surffata ja kesällä iso meri pitää ilman miellyttävän vilpoisana. Koska nyt on säästytty ensimmäiseltä ja toiselta korona aallolta, tiedämme että aglou mirleft sidi ifni tan tan rannikko on turvallinen alue myös jatkossa.

Kutsumme tänne eläkeläisiä sekä 3000 e / kk työnohjaajiksi sellaisia jotka tuntevat kalevala korujen ja taidetekstiilien perinteet
huonekalu vuolukivitakka ja hirsitalo tuotannon niksit. Järjestelyn mukaan he maksavat palkastaan tuloveronsa Suomeen, samoin Enston omistajaperhe, koska aikomuksemme on maksaa Suomen valtiovelat pois–
Mäntypuuta ja tulikiveä tuodaan venäjältä SIDI IFNIN satamaan isoja määriä, vaikkeivat Suomeen halua myydä enää. Tänne sitä saadaan rajattomasti kun he hakevat hedelmiä kalaa cannabista ja vihanneksia, noin 50 laivaa joka kuukausi.

Suomalaisille brittiläisille puolalaisisille venäläisille eläkeläisille sekä karabaghista tuleville kristityille on aikomus tehdä taloja sekä maailman parhaita ENSTO sähköasennustarvikeita solar energia sovellutuksia sähkömopoja je keveitä edullisia 800 kg sähköautoja max speed 96 km / h latauspaneeli katolla

täältä saadaan taitavia tekijöitä loputtomia määriä mutta mitään orjatyö systeemeitä 200 e / kk EI yritetä- Firmojen on maksettava 1200 e / kk plus 400e / kk soteen. Harjoittelu aikana 50 % vähemmän. He maksavat tuloveron 7 % Marokkoon . Korujen teossa harjoittelua ei tarvita, vuosituhansien mittaiset perinteet täällä on ja härifron tvettas . Työ benetton verkoston tapaan kotiverstaissa . Sanna Marinin avulla voisimme myydä kalevala koruja ja mekkoja aivan järjettömiä määrä .
Sanna Marinin aviopuoliso neljällä kantayhtiön osakkeellaan saisi isoja tuloja.

Tarkoituksemme on valmistaa ja myydä hirsitaloja huonekaluja suomalaiskalevalaista mystiikkaa kaikkialle maailmaan
ja kaunis pääministerimme toimii mannekiinina., 15 minuutissa voidaan helsinkiläisessä studiossa ottaa 500 erilaista ilmettä — Naurua irvistyksiä ihanmitä vaan. Aviomiehensä menee ´´stage manageriksi´´ ja inspiroi Sannaa heittäytymymään hassunkuriseksi viisaaksi ilkeäksi kauniiksi rumaksi . Vain yksi leninki ja kalevalakoru yllään

Mutta nämä 500 sannankuvaa muutetaan esittelemään ja mainostamaan koko maailmalle 500 aa muunlaista leninkiä ja kalevalakorua. Niitä kortteja pannaan mukaan hirsitaloja ja sisustuksia esittelevään mainontaan kansainvälissä aikakauslehdissä. Tällä tavoin pannaan todeksi hurja väite että Sanna Marin maksaa kaikki valtiovelat ja kansa tekee ´´Hertta Kuusisen ´´ perillisestä Suomeen hyvin pitkäaikaisen presidentin
-Mitään hävyttömyyksiä niihin ei fixata, miehensä ( tai asianajajansa ) saa olla mainostoimisto koulun hallituksessa perheensä etua valvomassa

kuvasarjan yhteydessä luetaan suomenkielellä KALEVALAA ja KANTELETARTA koska sen maaginen poljento menee päähän kuin häkä vaikkei sanaakaan suomea ymmärtäisi ( vaan pian siitä tulisi koko maailmassa pyhä kieli )
kalevalakoruja kolttuja viittoja leninkejä suomalaiset artesaanit kalevala perinteen tuntijat suunnittelisivat ja marokkolaiset valmistaisivat Intiasta Kazakstanista Venäjältä Marokosta Suomesta laivatuilla materiaalilla
500 saint Sanna korttia pöytään avaisi suomen vientimarkkinat simsala bim.Ja hän voisi niiden yhteyteen laittaa omia lausumiaan maailmanpolitiikasta Suomen koko työväen, Tampereen teloitettujen ja Hertta Kuusisen kannalta katsoen . Instagrammit levittäisivät Marinin poliittisia näkemyksiä koko maailmaan, mainostoimistolla EI olisi oikeutta tekstittää kuviin mitään
( clear deal ? )

pääministerin aviomies saisi 4 kantayhtiön osaketta antamalla oikeuden LEVITTÄÄ näitä kuvia
Yhtiömme järjestömme ja koulumme sanoutuu jyrkästi irti kaikista poliittisista puolueista , kirkoista ja uskonnoista, sillä Raamatun mukaan ne tulee voida lopettaa. Pianon palvomisen sijasta opettelemme nauttimaan kauniista musiikista ja totuuden pyhän hengen elävästä läsnäolosta. Edustuksellinen demokratia muuttuu digitaaliseksi direct democratiaksi

tv7 Pekka Sartolan yhteenveto lähi idän tilanteesta tulee tekstittää kaikilla kielillä, koska siinä on sanottu tiukka tiivistys . Sartolan kirja LOPPU tulee kääntää ev lut kirkon varoin kaikilla kielillä , yhdessä 500 saint Sanna kortin ja OM mainostoimisto hautomon kanssa aikaansaavat että tulee LOPPU. OM ja POM Ja alkaa heti uusi parempi huomen

Kristillisen CHRISTINA naisten lehden arabian kielistä nettiversiota tulee tehdä, toisella nimellä sillä TINA on arabiaa ja tarkoittaa PILLU- se herättää vähän liikaa hilpeyttä

. 7 koulusta valmistunutta saavat kukin 4 mainostoimistonsa sadasta osakkeesta. 84 kuvittaja elokuva naista nurmeksesta saavat 4
Loput osakeeet he asiakkaittensa kanssa jakavat päättämällään tavalla , he ovat venäläisten puolalaisten suomalaisten brittiläisten valkovenäläisten liettuaisten armenialaisten ja marokkolaisten yhtiöiden omistajia
Kolme kertaa kesässä aiomme kutsua pojat ja tytöt tanssimaan alkoholittomiin prunninkylän pileisiin Mannerheimin talon lähelle rakennetulle lavalle niin ettei kommunikointi tapahdu pelkästään scriinien kautta
JA HAUSKAA OLLA PITÄÄ
Kukin 12 OM opistoa kutsuvat joka viikko lauantai tansseihin 7 paikallista tyttöä, joiden terveydentilan kunta varmistaa ja takaa, ´´pojat ampuu ja lataa ´´. Tämä on tärkeää oppilaiden hyvinvoinnin kannalta ja siksi että toimintaperiaatteemme mukaan ´´hauskaa pitää olla ´´. Nurmeksen hyvärilän TAI rovaniemen ) lauantai tansseihin terveyskeskus vaitsee 84 nuortamiestä joilla ei ole tauteja eikä alko ongelmia

ONKO TÄTÄ DIILIÄ IHAN NIIN VAIKEA HAHMOTTAA suomen kansalliskiihkoilijat hei ? Miksi pitää vastustaa pilkata ja kuoliaaksivaieta kaikki mitä ei itse ymmärrä

Arabiamallisella kulttuuritaustalla on eurooppaa paljon vanhemmat juuret ja heidän hahmottamiskykynsä on viinattomuudenkin takia
paljon Janus Putkosen ja Juha Korhosen näköisiä tota tota ööö tota miehiä parempi, vaikka rättäreitä niin kovin halveksivat

tämä taon sammon takomis asia on niin vaikea siksi että se on niin helppo
zen budhalaisuudessa tunnetaan menetelmä koan joka johtaa sisäiseen valaistumiseen satoriin
–sellainen ei olisi yhtään pahitteeksi yritysjohtajalle herra isaksson, vaasa oy !
koan on jokin aivan järjetön lause, kuten tao, älä tao, tao puo
–tai että ei pirä yrittää tappaa tylysällä puukoolla´´

hyvarila@nurmes.fi  herätkää perkeleet VARTIOTORNI KAATUU
Iisalmen Runninkylässä on Mannerheimin kesämökki jolle kansainvälisessä PYÖRÄ suunnitelmassa on asetettu akselin paikka. Siitä lähtee kellotaulun 12 sta numeroon 12 kpl kilometrin leveää PUOLAA.
—joka  suunnassa  ollaan  ihan HILJAA kati.lipponen@pikes.fi Nurmeksen matkailu ei vastaa mitään saamiinsa meileihin —

——–edustan kansainvälistä mainostoimistoa
ja voin auttaa sinua saamaan Nurmeksen seudun matkailuun vauhtia’
( korona tullaan voittamaan kuten muutkin taudit on nitistetty )

SANAAKAAN EI Vastata ..KOKO SUOMI PELKÄÄ JA SYKKYRÖITYY
POLVIJÄRVI <jani.jehkonen@gmail.com> etsikää minulle , vaimolleni ja 7 miespuoliselle opiskelijalle vanha kansakoulu tai vaivaistaloo järven rannasta
muutama hehtaari maata
050 3884055
Jani Jehkonen
puheenjohtaja,
kylätalovastaava
jani.jehkonen@gmail.com
pyydämme että järjestönne hallitus ja jäsenet lukevat tämän yhteistyöehdotuksen
vastatkaa PUHELIMELLA ei meilillä, mutta äänittäkää kaikki puhelut ja julkaiskaa paikallisradioissa ko 12 lla paikkakunnalla

: Tämä tarvitsisi tiedotusapua, että sopivat oppilaat tulisivat esiin varjoistaan
mutta suomessa vaietaan kahdella kielellä ja SYKKYRÖIDYTÄÄN

<kultainenleijona@protonmail.com>ellet sinä vieläkään ymmärrä mistä on kysymys mutta haluat olla sitä mitä youtubessa julistat
-ota nyt kuule yhteyttä näiden 12 sta kunnan elinkeinoasiamiehiin ja kysy meneekö myös heillä yli hilseen vai tajusiko joku mitä kello tuli lyöneeksi ?
antakaa tämä kuntanne johtajalle ja elinkeinoasiamiehelle, pyytäkää soittamaan viipymättä jos kiinnostaa
, otan tarjouksia myös 11 sta muusta kunnasta
Kaskisten Yrittäjät ry – Kaskö Företagare rf
c/o Kasper Rantakoski
Vuorikatu 57
64260 Kaskinen
kaskisten@yrittajat.fi
Luodaan yhdessä elinvoimaa!
Se on oikein hyvä tunnuslause, onnittelen. Yksin ei kukaan pysty VOIMAA luomaan, se vaatii sellaista kiinalais-kreikkalaista älyn välähtämistä, että valtio olemme ME, finlands svenska och finska talande människorna. Itä ja länsi yhtyköön kati.lipponen@pikes.fi
Pyydän että Nurmeksen seudun , kaskisten@yrittajat.fi , virallinen ja epävirallinen media harrastaisivat radikaalia , juuriin ( radix ) ulottuvaa tutkivaa journalismia ja selvittäisivät minkä takia VAASA OY n toimitusohtaja thomas.isaksson@vaasan.com blokkaa meilinsä tälläisiltä puheilta

olen syntynyt Kauhajoella, ja ylioppilaaksi tuloon asti söin VAASA oyn ryynejä leipää ja muita tuotteita. Minut on siis rakennettu olennaisesti teidän tuotteistanne, ja kun olemme mitä syömme, voin väittää olevani VAASA OY . En haasta teitä oikeuteen vaan kohotan imagoanne julkaisemalla lääkäri raportit saksasta puolasta espanjasta portugalista marokosta intiasta ateenasta –joiden mukaan olen ikäisiini suomalaisiin miehiin nähden poikkeavan terve fyysisesti ja henkisesti

Olen asunut ulkomailla vuodesta 1986 asti — kaukana, inte i Sverige men ja kan tala svenska) ja haluaisin muuttaa vaimoni kanssa Närpiöön, tai Kaskisisiin .

Pyydän VAASA oy n hallitusta ostamaan 14 % aloittavan mainostoimiston ogilvy & miettinen Juha Tuotanto oy ENSTOIVO osakkeista syystä että minut on olennaisesti rakennettu 0-20 vuotiaaksi ( ja vielä myöhemminkin ) teidän tuotteistanne

. Pyydän että ennen sitä jo antaisitte SPONSORIAPUA 19 vuotiaan poikani tilille. Hänen ei ole anettu nähdä isäänsä 14 vuoteen lainkaan, ei soittaa eikä meilata koska alisa.veistamo@keuruu.fi väittää minun olevan mielisairas. Lapsi sen takia 6 vuotiaana otettiin kokonaan pois mutta ei edes yritetty selittää että millä tapaa olen sairas , ja mitä pitäisi tehdä että paranisi ? No answer mutta yle veroa ja muuta menee 750 e / kuussa. Antakaa vapaaehoista kolehtia isättömälle sossun ja keuruun ekokylän viher lesbojen rikosten uhrille

WILLIAM SARNOWIAK
FI5239390053168480
On tutkittava onko tuollaisten mielisairas väitteiden takana arvomaailmojen eriävyys
( keuruun ekohipit ovat porvarisperheistä ja minä skdl henkisestä työläisperheestä )
vaiko onko se että Vaasa oy n myymiin ryyneihin on päässyt lsd tä vastaavaa ainetta torajyvistä ?
Vaiko se että kauhajoen yhteislyseon uskonnon opettaja pastori Arvo Lusa kastoi minut väkisin 12 vuotiaana muhamettilaiseksi ? Todistajat Reino Myöhänen ja Hannu Mäki Rahkola joka myös käännettiin väkisin kumartamaan Mekkaan päin — muu luokka ulvoi naurusta
mutta Allah ja Jeesus panivat asian merkille

Minna.Nikander@kaskinen.fi Olen Hannu Koivumäki syntynyt Kauhajoella 1.11.51 , NOKIAN a Enston aiempi mainonnansuunnittelija, edustan perusteilla olevaa kansainvälistä yhtiötä ja suomessa rekisteröityä vanhaa kulttuurijärjestöä – Aiomme perustaa kahden opettajani David Ogilvyn ja Ensio Miettisen nimeä kantavan mainostoimiston OM . Tiedustelen voitaisiinko sellainen perustaa Kaskisiin tai satamaa lähellä Närpiön puolelle Norra Kaldnäsvägen 69
Margit Kaseva är på plats igen 19.10.2020.
I brådskande ärenden kontakta vänligen stadsdirektör Minna Nikander,

selvittääksemme syyn suomen halvaustilaan, pyydämme indikaattorin omaisesti tarkastamaan yhden tuhansista järjestöistä
joita on joskus perustettu jonkin hyvän asian EDISTÄMISEEN mutta ovat ajan saatossa luutuneet mekanisoituneet organisaatioihinsa, alkaen ESTÄÄ isoilla veronmaksajilta otetuilla palkoilla sitä mitä alunperin piti edistää. Näin sanoi aiempi esimieheni Porvoossa Ensio Miettinen 80 luvulla, verraten tätä hökötystä kalevalan tammeen joka estää maasta ilon valon ja elinkeinoelämän. Ja että tulee aika jolloin pieni tuntematon mies nousee vedestä ja hänellä on vittumaisen terävä kirves ..

Pyydän että Carl.Haglund@eva.fi, Johan.Kvarnstrom@eduskunta.fi
, ministeri Kiurun avustajat ja media seuraavat haluaako hän tehdä sellaista mikä tittelissä lukee ?
Heli Eischer
Kehittämispäällikkö
-nuorisotyö
-seikkailukasvatusP. 040 162 5742 kansainvälinen yhteistyö mari.puranen@snk.fi
———-
Pyydän Heli Eischerin tai viestintäpäällikön timo.sipila@snk.fi vastausta puhelimella , ellei soiteta 3 päivän aikana, tulkitsen kyseessä olevan yhden suomen sadasta tuhannesta keisarista joilla kellään ei ole vaatteita eikä aatteita– Mutta valtaa on estää kaikki uusi kehitys ja siitä puhuminen
Mikäli osoittautuu että kyseiset ihmiset ymmärtävät mistä k hankkeessa on kyse, ja haluavat nuorison kehitysmahdollisuuksia sekä seikkailu mahdollisuuksia lisätä
heillä ei voi olla estettä soittaa minulle ja valitun 12 kunnan nuorisotyöntekijöille, taideyhdistyksille, että he kollaavat esiin 84 lahjakasta poikaa ja 84 lahjakasta tyttöä 18-20 v viisi vuotta kestävään koulutukseen, josta maksetaan palkkaa 1690 e / kk. Ilmainen ruoka ja asumus

ohessa äänifile joka herätti marokossa kovan kohun, siinä arabiaksi sanotaan miten tämä mies työskentee ALLAHILLE ja minua luullaan jeesuseksi. Voitte antaa tämän laulun ja kaikki kuvat julkiseen levitykseen

VAASA OY ja kaupunginjohtaja <Minna.Nikander@kaskinen.fi>
Olen ottanut yhteyttä RKP n kansanedustajiinkin mutta kaikki ovat hiljaa. Ketään ei kiinnosta UUDELTA haisevat asiat maassa joka on ollut henkisessä lock down tilassa 90 luvulta asti . Kun olin enston mainos ad 6 vuotta Porvoossa, opin puhumaan ruotsia ja parhaat kaverini olivat toisinpäin ajattelijan Ensio Miettisen lisäksi ruotsia puhuvia duunareita ( olen itse työläisperheestä )
siksi kai ystäväni porvoossa olivat B kansalaisia , toisen luokan ´´hurreja ´´ en koskaan hurreiksi sanonut. He eivät ole ylpeitä ja pidin heistä enemmän kuin PRÖKKEVISTÄ finskuista. Myös Vaasassa Kokkolassa ja Terjärvellä olen tavannut erittäin fiksuja ruottia puhuvia jota ´´empty proudness ´´ demoni ei pidä otteessaan
( ylpeys oli maailman synneistä ensimmäinen joka takia ns perkele erotettiin ns jumalasta )

Kun Porvooneudulla on niin iso ylpeys, sinne tulee myös häpeä, mutta nöyrien tykönä rannikko ruottalaisilla on viisaus. So här det skall go seijär visa menskorna i INDIA kerala cochin ( kaukaa näkee paremmin, varsinkin shaamaanin silmillä )
Viipurista evakkoreessä tullut ihmelapsi yli 200 ää oolla varustettu Ensio Miettinen oli kaikkien aikojen paras yritysjohtaja Suomessa, suuri filosofi ja shamaani, joka teki intuitolla yli 200 teknistä patenttia –tosta vaan . Hän näki jo 80 luvulla miten Suomelle ja sen talouselämälle tulee käymään. Ja häntä haukuttiin hulluksi vaikka oli kylän isoin työnantaja ja suomen toiseksi rikkain mies siihen aikaan

Tälläinen hirmu henkilökohtaisesti OPETTI minua 6 vuoden ajan kotonaan Puutarhakadulla. Sitten minua opetettin 5 vuotta Intiassa ja Saksassa
–Olin työssä David Ogilvyn, amerikan parhaan mainosmiehen yhtiön johtamassa toimistossa
näistä taustoista on Suomelle tarjottu ohjelmaa jolla taloutenne saataisiin nousukiitoon ja valtiovelat pois ennatysajassa —kuten sodan jälkeen sai koko maailma ihmetellä

Nykyisen olinmaani Marokon isoimman liikepankin johtaja Mirleftin kaupungissa on pannut suunnitelman analyysiin ja sanoo että WE CAN DO IT – projekti K ( menar kaskinen satama ) ON toteuttamiskelpoinen for sure. Mutta kun siihen pitäisi suomalaisten osallistua , minua haukutaan hulluksi ja käsketään ottaa lisää lääkettä- Kaskinen ja Närpes eivät sellaisia puhu, he eivät puhu MITÄÄN . Talar ingenting

Kun tiedustelin olisivatko Kurikan yrittäjät valmiit ottamaan Ogilvy & Miettinen mainostoimiston kun <staden@narpes.fi> Närpiötä <dynamo@dynamonarpes.fi> eikä synnyinkylääni <linda.leinonen@kauhajoki.fi> ei yhtään kiinnosta
–myös <kurikan@yrittajat.fi> vaikenevat, Media vaikenee <toimitus@kauhajoki-lehti.fi>, Helsingissä vaietaan <toimisto@yrittajat.fi>

Jos vaasa oy n toimitusohtaja ISAKSSON , ELINKEINOELÄMÄN VALTUUSKUNTA JA MEDIA SELVITTÄVÄT MISTÄ PERKELEESTÄ TÄMÄ JOHTUU
SAATTE SELVILLE TODELLISEN SYYN HENKISEEN JA TALOUDELLISEEN LAMAAN–ja itsenäisyyden menettämiseen
..ja miksi kemiran maskitehtaat vaasassa kannattavana yrityksenä lopetettiin —

tästä ehdotuksesta tulee esiin HOMEOPATIAN periaate, similar similibus curantus´´ samanlaisella parannetaan samanlainen hullunlehmän tauti virus. Mites tuo tehdään, selviää tästä kirjeestä- Kyseessä on AD n luonnos jota ei ole fiksattu kiveen. Luonnosta pitää kehitellä ennenkö tehdään paino originaali

Tämä ehdotettu kokonaisvaltainen ratkaisu on tehty maailman parhaimpien ajattelijoiden toimesta, ja minä olen tässä juoksupojan roolissa , tiedottaja, mainosmies Hermes harakka
mutta esittämäni juttu herättää helvetillistä kateutta ja vihaa Juha Korhosen ja Janus Putkosen kaltaiset sanovat ´´MIKÄ SÄ LUULET OLEVAS , syö perkele lääkkeesi äläkä häiritse meitä meileillä ´´ Kauhajoella asuessani piti heidän näköisiään miehiä jatkuvasti pelätä, se saattuivat ilman mitään syytä tulla lyömään päin naamaa kun oli 60 luvulla pitkä tukka. Korhonen ja Putkonen selvästi ovat tätä ihmistyyppiä, kannattaa varoa. Niitä kauhajoen tappajiksi kutsuttuja terroristeja on siellä vieläkin paljon, mutta jos itse käyttäydymme siivosti Nurmeksessa, en usko että tuollaista tulee tapahtumaan
etenkin jos johtaja Isaksson Vaasa oy
käyttää suhteitaan ja kertoo medialle miten kauhajokiset 2007 ajoivat minut tappamisella uhaten talostani pihlajatie 7 kalkunmäki ja miten mustalaiset varastivat huonekaluni.

Jos Vaasa oy maksaisi vähän lisää lakimies Jari kattelukselle seinäjoelle, tämän rikoksen selvittely voisi onnistua–ja  marja ohisalon  henki riepu säästyä– jari.kattelus@ruokola.com on todistaja myös 2,5 kk seinäjoella tapahtuneesta toisinajattelijan vangitsemisesta kiduttamisesta ja seksuaalisesta väkivallasta. Komisario kari.aaltio@poliisi.fi sanoi keuruulla 2018 että tämä asia ei ole vielä vanhennut
mutta suomen vapaat toimittajat eikä virallinen media halua tästä sanaakaan hiiskua

´´kultaiseksi leijonaksi´´ itsensä nimittänyt vaihtoehto median ääri oikeisto johtaja sanoi ehdotettua yhteistyöprojektia aivan liian sekavaksi , kun hänen oma päänsä on liian sekavassa kunnossa tajutakseen mitään omaa alkoholin turvottamaa nuppiaan isompia asioita
asian hahmottaminen ei ole ihan helppoa, enkä minä sen takia ketään pilkata voi. Viinalla aiheutetusta perustyperyydestä on oikeus irvistellä

Vaimoni on ollut mukana 11 vuotta ja hän osaa virheetöntä ranskaa, pystyisi sitä opettamaan Nurmeksen  kansalaisopistossa by the way
–Hän on hahmottanut K linja ohjelman täysin ja osaa sen myös arabiaksi selittää. Ja hanke on saanut niin hurjan suosion että minua ehdotetaan presidentin virkaan jumalauta . Perhelääkärimme Bouchra Elatifi on tuntenut minut 10 vuotta ja sanoo että Hannu varmasti olisi paras mahdollinen–
Ellette usko tuota, soittakaa vaimolleni, hän puhuu tyydyttävää englantia ellette ranskaa osaa siellä Kaskisissa. 00212 615 700 148
Mutta minussa on paha valuvika, äitini kauhajoella oli juutalaista sukua ja se näkyy hiuksissa nenässä korvissa niin ettei Israelin rajamiehet tarkista moottoripyöräni sivulaukkuja – Jerusalemiin minä kelpaisin ainakin suutarin kisälliksi tai profeetta ELIAKSI , vaan islamilaisen maan presidentiksi minua ei ikinä voida valita enkä edes ole vallanhimoinen. 7 jäsenisen mainostoimiston johtajuus  valtimon mettäkylässä ja 3 -4 ha isänmaata riittäisi minulle hyvin

-Meillä on perustoimeentulo taattu emmekä inu sosiaalirahaa–teemme sitä lisää
Tietyssä mielessä olemme keksimässä pyörää  RUKKIA uudestaan, merkityksessä yhteistyö, nöyryys, ei mitään nolla TAO taju joka johtaa valtavaan naurunremakkaan ( satori ) ja valoon joka paistaa yölläkin — uskovaiset puhuvat ´´taivaan talikynttilöistä ja taivaan ilosta ´´.

taivaaseen pääsy edellyttää syntien tunnustamista ja parannuksen tekoa– Suomessa ruvettin jossain vaiheessa tulemaan liian ylpeiksi ja sellaisesta tilasta tunnetusti seuraa kuraojaan lankeemus
mutta kaikesta on toivuttava ja elämän jatkuttava

kukaan ei kurikasta eika Hankasalmelta tai Lestijärveltä vastaa
tälläisiin meileihin …kaikki väki nukkuu tai pitää vihapuheita, lyö toisiaan vasaralla päähän , tappaa yli 9000 syntymätöntä vauvaa vuodessa ja ihmettelee miksei väkiluku kasva `?

Mahtaisinkohan minä kelevata tällääsillä jutuulla nurmeksen  uudeksi  vähemmän  paskapäiseksi  kaupunginjohtajaksi  , tai  ehkä sdp n vasemmistoliitton kokoomuksen tai persujen , ja valtuusto ehdokkaasi ? ( kukaan ei soita ) Jos ostaasin sieltä taloon ja panisin itteni kirijoolle ? Jos vastauksenne on joo, tervetuloa tänne, teirän pitää SOITTAA ENNENKÖ otan sen toresta. Ja ettiä mulle 3-4 ha pientila
tehkää tarjouksia , olen rehellisen miehen rehellinen poika, kauhajoen pop pankin johtaja Leo Korpi Halkola voi sen vaasalaisille kurikkalaasille ja närpiölääsille sanoa

Olemme rakentamassa Pohjois suomeen suupohja radan haapamäki keuruu jkl jyväskylä niirala pohjoispuolelle 96 een kuntaan
härveliä joka on kuvattu intian lipussa. Kaikki suomais ugrilaiset kansat ja mustalaiset ovat alunperin inkkareita
Virtuaalisen pyörän ´´napa ´´ on Mannerheimin tupa Runninkylässä.

Keuruulta etsitään kansakoulua tai rintamamiestilaa 2 -3 ha juurikkasalmen pohjoispuolella tai Multialla, ellei Keuruu huoli rahaa ja kulttuuria punaniskaiseen kuihtuvaan kyläänsä .( hannu.mars@keuruu.fi saattaa kyllä herätä jos vaasan höyrymyllystä soitetaan
Pyydän yhteisen etumme nimissä että VAASAN MYLLY sponsoroi hanketta YOU TUBESSA JA NÄKKILEIPÄ PAKETTEIHIN PRINTATTUNA

info@businessjoensuu.fi <jarmo.kinnunen@kiinteistomaailma.fi>
tarvitsen neuvoja
–puhelimessa, älkää lähettäkö meilejä tänne afrikkaan kun niitä hakkeroidaan. Minulle soittavia pyydän nauhoittamaan kaikki puhelut . Levittäkää niitä radioasemilla koska tämä on yhteinen asia COSA NOSTRA kulttuurimafia, täysin avoin julkinen ja laillinen ´´kellopeli appelsiini ´´. Sen tarkoitus on estää se kehitys jota tuon nimisessä elokuvassa 50 vuotta sitten povattiin

Toivon sinun kiinteistö välittäjä DAN becker kertovan rehellisesti onko jotain ´´esteitä ´´ sille etten voisi ostaa kyseistä taloa Närpiöstä ? Varaudu siihen että sinulle tullaan median ja tasa arvovaltuutetun taholta sellainen kysymys esittämään. Siksi pyydän että luet tämän kokonaan tietääksesi mistä puhutaan. Sinun asemassasi kehittäisin itsellesi siihen kello -tauluun mukavan roolin ja kuukausitulot.

Norra Kalnäsvägen 69 savupiipusta satelliitin avulla vedetään K linja Kurikan kirkon ristiin ja sieltä Mannerheimin talolle Iisalmen Runninkylään- ne joiden,vakituinen osoite on tuon linjan molemmin puolin 0,5 km , saavat äänestää Suomen kansanparlamentissa Mannerheimin talolla .
ellei meitä huolita svenskatalande Närpiöön , om 8 menee kurikkaan . Staden Närpes päättää, ellei kukaan uskalla soittaa, toivon ettei kurikkalaaset oo niin tauhtioota jotta krannia ja rahaa pelekää.

Kun Närpio edelleen käpristyy, pyydän että kaskisten kaupunginjohtaja Minna Nikander soittaa kolleegalleen närpiöön Runninkylään ja tässä kirjeessä mainittuihin 11 muuhun kuntaan . Soittakaa kaskisistä myös mulle ja kunta ministerille, Sanokaa minulta terveisiä jotta ´´kuu kiurusta kesähän´´ tao , älä tao, tao puo Krista Kiuru ja lue tämä juttu , samalla kuuntele Samuel Barberin adagio jousille niin voi tulla paremmin ymmärretyksi , mitä se uskovaisten ylöstempaus oikeastaan tarkoittaa ?

intiassa 1906 perustettu
SJS rekisteröitiin 1994 Suomessa nimellä Keltaiset ry samoilla tarkoitusperillä Juha Tuotanto oy
om opistojen 12 x 7 poikaa ja 84 tyttöä nurmeksessa olisivat opiskeluajan jälkeen perustamansa toimiston omistajia kukin 4 % lla, 14 % heidän tulee pulittaa kantayhtion 1- 14 omistajalle, joka rahoittaa koko homman alkuun. carl haglund  skulle hitta soPIVIA svenska talande rahamiehiä

Juha Tuotanto oy Enstoivon n kantayhtiön osakkeet 45- 47 tarjotaan Ensto konsernille koska myymme enston perustajan henkistä perintöä
: <toimisto@yrittajat.fi> SANNA MARIN kuule , elämä on hurja bisnes, investoi itsesi, lauloi kansallinen sulokurkkumme M A Numminen

– Kerro anna maja henriksonille että rohkaisee ja yllyttää arkoja ruotsalaisia Närpiossa , että uskaltavat perustaa KELLON ja panna se KÄYMÄÄN TAK TAK TAK
kulttuurijärjestö keltaiset ry n ohjelma on Suomen PRH n hyväksymä .
Jos suomen kansallismieliset olisivat sitä nyt käytännön tasolla
, ette kirjoittaisi minulle kuten Juha Korhonen, ettei hänelle saa mitään meiliä lähettää
–tai Janus Putkonen joka inuu 49,50 e lehdestään, muttei anna salasanaa.( hän on varas kun ei palauta rahaa ) Uusin vaihtoehtomedia ´´kultainen leijona´´ joka lupasi reagoida kaikkeen postiin, on hiljaa kuin hiiri
Ei minulle tarvitse soittaa tai meilata eikä hyväksyä toimittajalittoone , se ei ole olennaista. Mutta voisiko levittää verkostostossanne mainituissa kunnissa elinkeinoasiamiehille ja kiinteistövälittäjille tästä vinkkiä ?
Voisi lähteä ´´kello käymään <marjut.ahokas@ilomantsi.fi>, <uutiset@mtv.fi>, <jarkko.peiponen@kontiolahti.fi>

Opiskelu ja työnteko tulee olemaan tiivistä, mutta viikonloput vapaita. Lauantai illoin pojat kutsuvat 7 tyttöä tanssimaan mutta alkoholia ei suvaita puolta viinipulloa tai kahta kaljaa enempää ( viikossa ). Uusi ´´les jaunes jeunes ´´kulttuuri ( keltaiset kakarat ) romuttaa vanhan käsityksen että ILO ilman aivoja pilaavaa viinaa muka olisi vain teeskentelyä !!

Tupakoijia ei oteta kouluun eikä lauantaitansseihin mutta cannabis teetä ja naurukakkuja kerran viikossa tarjotaan jos on pakko saada pää sekaisin, se on viinaa ja tupakkia terveellisempää sanoo WHO. Cannabis lisää luovuutta sanovat lähes kaikki muusikot ja kuvataiteiljat, vähentää depressiota selkäkipuja impotenssia ja syöpää sanovat saksalaiset lääkärit.

Firma enstoivo juha tuotanto oy perustettiin 80 luvulla Porvoossa
ja se pitää kaivaa naftaliinista. Ellei onnistu, sen hyväksyttyä toiminta ohjelmaa ei ole voinut PRH tuhota. Firmaa ei ole lopetettu, ei mennyt konkurssiin, ei velkoja. Järjestö ainakin on olemassa ja toimiva

Vaimoni on Melika sofia Ramouz synt 1.11.1969, agronomi Agadirin yliopistosta. Rikollista historiaa ei kummallakaan ole eikä sellaiseen tässä iässä ruveta.
TÄLLÄHAAVAA olemme koronan takia etelä marokossa ´´pitkällä lomalla´´ mutta täällä ei sitä tautia lainkaan ole
toivon että soitatte
niin kerron enemmän 00212650 623 732
tulemme nurmekseen kun norwegian air ja konsulaatti sallivat
-, pankaa hakuun
rintamamies tai hirsitalo, ,katto ehjä, alapohja kunnossa
hyvä vesi ja sähköliitäntä
puulämmitteinen sauna oltava, mielellään myös ranta
–luxusta emme etsi

Syytän  ja RAA vitutan syyttäjä laitosta Länsi-Suomi ja – <etela-suomi.syyttaja@oikeus.fi>, syytän konsulaattia viranomaisten lahjomisesta RAB Consulat <Consulat.RAB@formin.fi>, Rikosuhripäivystys on olemassa vain itseään varten <Ann-Mari.Lainio@riku.fi>,
yhdysvaltain konsulaatti Helsingissä<HelsinkiACS@state.gov>seuraa tätä hanketta

olen joutunut 15 vuoden ajan usean rikoksen ja syrjinnän kohteeksi, en lainkaan saa tavata ainoaa lastani jonka<info@keuruunekokyla.fi>, on laittomasti kaapannut. Minut on karkoitettu Marokkoon ja suomen konsulaatti ei ota asiaan mitään kantaa– Länsi Suomen syyttäjä sulkee korvansa . Aioin muuttaa kotipaikkani NÄRPIÖÖN –mutta pitävät mielummin talon tyhjänä kun tällaisen paskan sinne huolivat
<ita-suomi.syyttaja@oikeus.fi>NURMES  teidän on otettava kantaa tähän asiaan
saadaksenne projektin sinne, teillä tulisi olla rohkeutta paljastaa eräs ruokoton ihmisoikeusrikos

pinja.perholehto@eduskunta.fi ja Laura Huhtasaari blokkaavat meilinsä vaikka ovat KANSAN edustajia. Minut on erotettu suomen kansasta, karkoitettu peustuslain vastaisesti maasta jossa olen syntynyt 1.11.1951. ( isäni tauno koivumäki ja 3 veljeään kauhajoen hyypästä olivat sodassa )

Jouduin ajamaan asuntovaunu perässä 25 v vanhalla mersulla keuruulta marokkoon 12.5.2010 –Kun yritin lusmuilla takaisin ,Jämsän poliisi pani minut putkaan ilman syytä . Syykin on mutta se liittyy yksityisiin perheriitoihin joissa osallisena on vanhemman veljeni poika .poliisi Arto Koivumäki . Tämä isänsä vittumaisella luonteella varustettu punaniska on usean todistajan kuullen varoittanut että kukaan sukulaisistani ei saa olla missään tekemisissä minun kanssani, ei edes oma poikani ainoa lapseni ei saa koskaan tavata isäänsä . En ole hänelle tai arto koivumäelle koskaan mitään pahaa tehnyt mutta keuruun sosiaalitoimi alisa.veistamo@keuruu.fi ja yleislääkäri Tuomo Reina terveyskeskuksen johtaja väittävät minun olevan mielisairas, 100% skitsofreenikko

Psykiatrian erikoislääkärit Eija Thomasson Loviisassa , Martti Kuokkanen Iiris Keränen ja Tapani Luoto Helsingissä ovat minut tutkineet ja kaikki yksimielisesti sanovat ettei minua mikään mielisairaus ole koskaan vaivannut, vain pitkästä kiduttamisesta ( löysässä hirressä) roikuttamisesta aiheutuva ´´vitutus hominus ´´ jota OIKEAT LÄÄKÄRIT kutsuvat nimellä ´´post traumatic stress reaction ´´ Tyypillinen tila sotien ja rikosten uhreille ´´
mutta puolalaisen ex vaimoni 4 asianajajaa Jukka Hokkanen Tanja Heiskanen Aila Koulu ja Ari Kuukka eivät usko psykiatreja vaan luulevat tietäävänsä nämä asiat paremmin . He vetoavat väitteissään kauhajokisiin sukulaisiini ja puolalaisiin jehovantodistajiin , myöskin porvoolaisiin insinööreihin marjo.miettinen@ensto.com , Kari Metso , olli antila, reijo kallio tom korkalainen esko kahela . Heidän tukiryhmänsä vielä 2014 julkisesti Aller median omistamassa suomi 24 porvoo palstalla väittivät Marjo Miettisen isää , ensto konsernin perustajaa Ensio Miettistä ja minua
mielisairaiksi ja ne jutut sieltä muistista ovat kaivetavssa , kun kronatahan . Voin oikeudessa vannoa käsi raamatulla että marjo.miettinen@ensto.com sanoi minulle ennen laitonta irtisanomista näin ´´ olen aina luullut ettei toista niin hullua voi olla kuin minun isäni, mutta SINÄ olet ihan samanlainen

Hänen äitinsä Heljä Miettinen teki noihin aikoihin avioeroa ja siinä käytettiin tällaisia paukkuja , kuten usein tapahtuu. Ja niitä paukkua sitten lainasi 20 vuotta myöhemmin puolalainen mafia , helsingin epärehellisin ja sikamaisin asianajaja Aila Koulu , opetuslapsensa Tanja Heiskanen

Asianajajaliiton kautta levitetyn mustamaalaamisen takia persut kokoomus VAS eikä sdp huoli minua kuntavaaliehdokkaksi eikä kukaan anna kotipaikkaoikeutta kuntaansa. Vaikkemme pyydä sosaaliapua, maksan 750 e / kk veroa eläkkeestäni Mänttä Vilppulaan —joka tappamisella uhaten 2018 karkoitti meidät saharaan
Kukaan kansanedustaja ei sano tähän sanaakaan, Erinomaisesti kopioimaansa JUURIKIN juurikin muotisanaa maiskutteeva muovinukke pinja.perholehto@eduskunta.fi laittoi täysbannin päälle kun kirjoitin hänelle tämän meilin’
pinja.perholehto —-Koska olette nuorten naisten ja kansan edustaja pyydämme että esitätte kutsua Nurmeksessa aloittavaan arkkitehti artesaani art director instituutin 5 vuoden koulutukseen. Nurmeksen kulttuurikaupungin HYVÄRILÄÄN Pielisen rannalle halutttiin viiden vuoden koulutukseen
.
Ongelma on se että minut on karkoitettu Suomesta ja väitetään hulluksi, kukaan ei ota tätä vakavasti ja se johtuu 2006 pidetyistä huoltajuuskäräjistä Helsingissä, jossa vedottiin näihin porvoolaisten lausumiin–jotka 4 vuotta myöhemmin jyväskylän käräjäoikeuden tuomari erkki marttila vahvisti määräten 14 vuotta jatketun lähestymiskiellon poikani kaapanneeseen keuruun eko lesbo kylään

Helsingin käräjillä 2006 asianajaja aila koulu sanoi puolalaisen anoppini pyynnöstä ´´Helsingin poliisi, lääkärit suomessa ja puolassa tietävät että tämä mies on potentiaalinen lapsentappaja, täysin mielisairas . Kun soitin komisariolle tuomo.lotta@poliisi.fi , hän sanoi että asianajaja Koulu valehtelee, ei helsingin poliisissa sellaista luulla. Lotta sanoi lukeneensa kaikki tekstini tuhat sivua eikä HÄN niistä mitään sairasta tai laitonta huomaa..Sanoi olevansa näistä hankkeista lähes kaikesta ihan samaa mieltä ja suositteli kirjan painamista TUNTEMATON POTILAS . Sitä kirjaa haluan tulla Nurmekseen  tekemään. Siinä  ovat  pohjois  karjalaisten   ja yläsavolaisten  leukaperät  vaarassa nyrjähtää  naurusta  jos  annatte  väärinpäin ajattelijalle turvapaikan
.
–Minulle ei käräjillä helsingissä eikä jyväskylässä annettu lainkaan asianajajaa eikä suunvuoroa
,suuttuivat ja käskivät olla hiljaa kun sanoin heille että poikani william kasper sarnowiak on kasvanut 4 ensimmäistä elinvuottaan lounais Puolan sudeettivuorilla 35 ha maatilallamme , eikä hänen huoltajuusasiansa kuulu suomeen ollenkaan , vaan klodzkon käräjäoikeuteen

Helsingin käräjien jälkeen he pyysivät että 7 poliisia kävi kimppuuni ja veivät pitkänä perjantaina 2006 suljettuun mielisairaalaan 2,5 kk tutkimuksiin. Ylilääkäri Antero Lassila Seinäjoella kirjoitti niiden päätyttyä juhannuksena ettei potilas kertaakaan SEONNUT vaikka kovasti yritettiin —
ja että hän on hyvin käyttäytyvä huomaavainen mies. Ja ettei ole mitään syytä tätä miestä pakko eristää eikä estää normaalia vuorovaikutusta isän ja pojan kesken .

Lassila on pohjanmaalla ylin auktoriteetti mutta silti tuon lausuman jälkeen keuruun ekokylä ja alisa.veistamo@keuruu.fi estivät isää ja poikaa 14 vuotta tapaamasta. –Sateenkaari homohörhöt kävivät särkemässä hänen lapsuuskotinsa puolassa ( ossi.viljakainen@gmail.com ) .He manipuloivat poikani niin ettei hän 19 vuotiaana täys ikäisenäkään halua isälleen soittaa eikä lähettää synttärikorttia 1.11

Tilannetta sekoittaa se että ylilääkäri Lassila yhä 2018 puhelimitse on väittänyt minun sairastavan skitsofreniaa ,koska muutoin saisi tuomion perusteettomasta 2,5 kk pakkohoidosta ja seksuaalisesta väkivallasta huumatulle potilaalle

Mänttä Vilppulan Pihlajalinnan Liisa Länsipuro näki tämän kelan tiedostoista , mutta koska hän työskentelee voittoa tavoittelevalle firmalle , ei halua tehdä lain edellyttämää hoitosuunnitelmaa ,eikä selvittää asiaa vaan minut ja vaimoni 2018 hätisteltiin väkivallalla ja poliisilla uhkailemalla etelä Marokkoon.
Ritva.harmaala@oikeus.fi perui meilllä migrin antaman karkoituspäätöksen mutta korona estää palaamasta. Mänttään emme tule ikinä vaan Nurmekseen, jossa ensio ja heljä miettisen avioeroon liittyvä mollaamis kampaja ENSTON laskuun tulee selvitellä.

Samalla Nurmeksen käräjäoikeus yrittäjät ry PAJUKOSKEN KYLÄ ja Hyvärilän lomakeskus saavat luotettavaa tietoa
–onko tämä ehdotus hullun houretta vai pitäisikö se ottaa tosissaan ? Mikäli ajatukseni hyväksytään , tulisi soittaa ja kutsua minut ja akkani Nurmekseen asumaan. Eivät halua joten kysyn samaa Rovaniemeltä
19 vuotias poikani keuruulla ei saa soittaa isälleen eikä lähettää meiliä
ei koskaan tavata
<william.sarnowiak@pom pom.com> tule mukaan tähän ja pane meiliä eteenpäin kavereillesi

kun kuuntelette tuon lauluni erämaassa kuutamolla
huomaatte että karkean brutaalin ja hienostuneen välillä on yhteys, vaikkei luulisi
Robert Bly amerikkalainen runoilija selittää asian kirjassaan Rautahannu
ja se on oleva yksi opiston pääsykoe kirjoista. Niitä ovat myös Yrjö Kallinen Tässä ja nyt
Adams , ruohometsän kansaa ja tao te king ( koskikallion käännös )
oheisessa liitteessä kerrotaan enemmän mitä 12 mainostoimistoa ja nurmeksen 84  naistaiteilijaa tekevät kansainvälisellä tasolla

Jos Sanna Marin ja suomen yrittäjät alkavat tuota luonnosta kehitellä ja markkinoida
Suomen maine nousisi kuin raketti
ja vientimarkkinat avautusivat selkosen selälleen

7 brothers of Fin ugrian nations FUN , jehowa witnesses and Armenia apostoles should wake up because the ´´watchtower is falling´´
Finnish indian polish 114 years old culture association Keltaiset ry offer land to Karabagh. We are christian-hindu organization who confess the common brotherhood and justice. Gorne Karabagh must be given to islamic azerbajzan families, who where pushed away by war. It was not legal action.
Karabagh
oi suomi katso ja ihmettele kun poikas valveil  on

<eurooppa-kirje@yle.fi> <elina.maki@ovikotiin.com>; toimitus@perussuomalaiset.fi <vas@vasemmistoliitto.fi>; kari.aaltio@poliisi.fi ,karhunmarkkinat@gmail.com

pääsin  viimehetkellä väliin kun yrittivät  varastaa moottoripyörääni valkoista hevosta bmw  r 800  paris  dakar — joka tuli tänne Jerusalemista. Ex  vaimoni  Pyhä Maria ( Violetta Sarnowiak ) istui kyydissäni betlehemistä puolaan eikä tiennyt ettei pyörää ohjaa hänen paskakyntinen äitinsä vaan eräs muu mies, sangen vittumainen suuvärkki. Vaarallinen vastustaja, voittamaton. Suomen paras mainos aadee etelä pohojalaanen skorppari wittu wilijami, kuten sisareni terttu virolainen vanamontie 8 kauhajoki sanoi jo kun olin lapsi. Pyysi etten koskaan tule heidän taloonsa kun puolalainen ex vaimoni  on niin mukava. Poliisi arto koivumäki jämsässä , tertun miehen kaveri antoi määräyksen ettei kukaan sukumme jäsenistä saa olla missään tekemisissä minun kanssa, ei edes oma poikani. Silloin yläkerran ukot päättivät adoptoida minut toiseen perheeseen ja aloittaa vallankumous
pitkä on miehen tie, etenkin minun, sillä minä olen tie. Kiinaksi tao

. Kun kerroin tästä 20.8.2020 sidi bibin poliisiasemalla, heitä alkoi naurattaa ja käskivät minut ulos. Kun vaadin että poliisi lakkaa nyt nauramasta ja ottaa puhelun Suomen konsulaattiin Rabatiin, he kieltäytyivät sitä tekemästä.
pyydän että konsulaatista soitetaan. Turha tappaminen ja rahanhaaskaus on heti lopetteva vaatii Allah ja Jeesus, kirjurinsa
00212 650 623 732
hannu koivumäki

We all see from map how that 4400 sq km is INSIDE Azerbajzan. It surely belongs to azers , but armenian folk need own independent land. We can offer wonderfull 4400 sq km , subtropical korona free BIANCA beach 129 km long from sidi ifni international habour to beach TAN TAN. Its empty region, no houses ( yet ) Oil, minerals even GOLD and great turism potential. Today in costa blanca lives nobody, no roads , its a desert and super beautiful clean beach . But we get there huge watertube 3 m x 12 m and e highway on the tube , for noiseless E harleys, E scooters , bicycles and automatically steered cars , max 1000 kg .

suomenVALTAMEDIA
sua kultainen leijona tervehdän, säilässäs AURINKO palaa. Snellman sanoi ´´ylioppilaat, asettakaa tavoitteenne korkealle ´´. Valtamedia kultainen leijona on oikein hyvä nimi, itsetuntoa ei puutu. Mutta suomalaiset on pirun kateellisia, ei ne suostu tulemaan ´´yhteen kelkkaan ´´ ..ellei tehdä hyvä jekku ?
Minä olen peräänkuuluttamananne mainonnan ammattilainen helsingin taideteollisesta korkeakoulusta TAIK ja mainoshoitajainstituutista MAT. Työnäyttö Nokiasta pellervoseuran firmoista ja 6 vuotta porvoon Enstosta, sen viipurilainen perustaja ensio miettinen oli shamaani . Osaan liikkua myös mystiikan esoteerisen alueella , .

 

pyydän että julkaisette tämän kirjeen 19 vuotiaalle pojalleni

et halua soittaa isällesi vaikka vielä 6 vuotiaana sanoit että isi on paras kaverisi. En ole koskaan lyönyt sinua kun oma isäni ei koskaan lyönyt minua. Mutta mutsiparkaasi hakattiin kotonaan puolassa pahasti 16 vuoden ikään asti, syystä että isoisäsi oli 5 vuotiaana pantu natsien ylläpitämään kouluun–siellä oli lapsista hakattu pois ´´puolalainen uppiniskaisuus ´´, nyrkillä päähän joka päivä että saatiin mantelitumalisäkkeet rikki ..ja kuuliaisia alamaisia

Äitisi omakätiset kirjeet 53 sivua Mäntän oikeusaputoimistossa todistavat kaiken. Miksei tosiasoita voida myöntää, johtuu puolalaisen isoäitisi tyhjästä ylpeydestä. Hän ei halua tunnustaa mitä violalle lapsena tehtiin, vaikka isänsä, rehellinen dipl insinööri Wieslaw Cieplucha ul Bratyslawska 13 m 24 90900 LODZ on tunnustanut kaiken, pyytänyt sataan kertaan anteeksi , halina ei koskaan. Hän sanoi vielä äitisi 40 vuotispäivillä että se oli joka kerta violan oma syy, tuhmuuden takia he violaa hakkasivat kuin vierasta sikaa–Tämä aikaansai raskaan taakan äidillesi jonka hän halusi sysätä HANNUN kannettavaksi. Sen tuntemuksen hän halusi siirtää minulle, järjestäen maasta karkoituksen …vaikka minä hänet 1986 kommunistisesta puolasta suomeen autoin, opetin suomenkielen
Kun äitisi oli 1 vuotiaasta asti saanut kokea että hänet halutaan jälki abortoida perheestä kun on punainen tukka ja wieslawin suvun ruma naama, hänen sosiaalinen itsetuntonsa oli täys nolla. Ja äiti siirtää aina itsetunnon pojalle- isä äidille

Tämä tarkoittaa että 19 vuotias poikani aloittaa identiteettinsä rakentamisen nollasta. Mutta se on oikein hyvä asia maailmassa jossa kaikkien arvomaailma on enemmän tai vähemmän paskaa. Ja meidän todellinen itseytemme itte iishvara atman aton Christus in nobis nimenomaan ON ei mitään- nihil est

olet myös onnenpoika siksi että ainoana lapsenani saat aika paljon kiinteää omaisuutta. Myös Lodzilaisilla on maita ja mantuja ja äitisi jakaa kaiken siskon kanssa. ÄLÄ mene mihinkään TAVANOMAISEEN kouluun– yo pohja riittää yleissivistykseen

valitse 6 muuta ikäistäsi ja tule johonkin näistä 12 sta kylään mainostoimisto harjoittelijaksi .
Voimme kaikki yhdessä pohtia millaista mies itsetuntoa tulisi rakentaa–ettei sanota kuinka ILO ilman aivosoluja tappavaa viinaa on teeskentelyä´´–ja että suomalaisen miehen pitäisi olla joku vitun moukka sankari sven duufa pahaa itää vastaan, ihanaa sveea mammaa puolustamassa. Mennä hänen käskystään tappamaan 75 % Tsekinmaan väestöstä jne

Sinut riistettiin väkisin isäsi sylistä Puolassa ja suomen poliisiministerin ohjaama keuruun ekokylän lesbomafia esti meitä 14 vuotta tapaamasta. Se oli Haagin kidnappaussopimusta rikkova teko ja Suomen valtio maksaa meille tästä rääkäämisestä 50 miljoonaa euroa. Sijoitamme sen tänne  mirleftiin  rakentaen 12  taloa  7  kerrosta  pohja 230 m

VAPAA COPYRIHT LEVITYSOIKEUS pyydän että tubettajat ja radioasemat soittavat oheisella äänifilellä olevaa laulua , erämaassa kuutamolla , jossa arabiaksi väitetään isäsi ja Melikan työskentelevän ALLAHILLE. siitä on tullut iso HITTI Marokossa nuorison parissa mutta talebaanit väittävät minun pilkkaavan Jumalaa . Nurmeksen seurakunnan tulisi ottaa tähän kantaa niin saisitte kaksi uutta jäsentä

Liitymme nurmeksen  evl seurakuntaan jos annatte meille perheterapiaa , teidän ei tarvitse minua pelätä sillä keuruun kirkkoherra ossi.poikonen@evl.fi on sanonut olevansa ajattelutavaltaan sama kuin minä. Samaan aikaan keuruulainen yleislääkäri Tuomo Reina kirjoitti aluehallintavirastoon sosiaaltoimen ja sateenkaari-salaseuran  pyynnöstä, olevansa varma  mielisairaudestani. Onko siis myös kirkkoherra hullu ?
kun kuuntelette tuon sound filen jossa laulan erämaassa yöllä vaimolleni, huomaatte että huumorimiehiä ollaan

keltaiset ry n ja juha tuotanto oy n tarkoitusperät ovat hyviä-

. Syyttäjän ja antero lassilan seinäjoella on selvitettävä MIKÄ asia  hankkeessa on irti realiteeteista, siis mahdoton toimeenpanna ?

VASTAAN asiallisiin kysymyksiin

puh 00212650 623 732

synnyinkuntani johtaja  <linda.leinonen@kauhajoki.fi>,

Poliisiministeri Ohisalo. Te olette pitäneet laillisena kun minut ja vaimoni karkoitettiin Mäntästä tappamisella uhaten. Se mitä voidaan tehdä vähäisimmille, voidaan tehdä ylhäisille, sanovat Raamattu ja Koraani molemmat Teistä , Pekka Haavistosta , Satu Hassista ja Heidi Hautalasta on annettu fadwa, eli tappomääräys. kirjaamo@vnk.fi blokkaa e mailinsa
Poliisiministeri Ohisalon kiemurtelu Elokapina-asiassa on kiusallista ja herättää kysymyksiä,kirjoittaa Iltalehden Mika Koskinen. Kun vihreät katsovat oikeudekseen rikkoa lakeja, silloin kun HE näkevät siihen aihetta, tällänen järjestö pitää julistaa laittomaksi ja tappaa Marja Ohisalo kuten Bin Ladenille tehtiin. Myös Suomen työläisiä tapettiin valtavia määriä kun heillä oli vääränlaisia ideologioita.

Minua ja marokkolaista vaimoani uhattiin vielä 2018 Mäntän torilla tappamisella, sisäministeri Ohisalo ja komisario kari.aaltio@poliisi.fi pitivät sitä laillisena ja MIGRI karkoitti meidät Marokkoon, eivät antaneet tavata laittomasti kidnapattua lastani keuruun ekokylässä. Se leiri ( entinen varavankila metsässä ) on ministeri Ohisalon erityissuojeluksessa

-Juha Korhonen ja johtamansa kansallismieliset eivät uskalla sanoa tähän sanaakaan mutta kun jäimme koronan takia pysyvästi etelä Marokkoon al qaidan synnyinseuduille ja suomen konsulaatti vaatii Marokon viranomaisia ja oikeuslaitosta käsittelemään nämä asiat, mm poikani william sarnowiakin isän ja omaisuuden pois riistäminen , kidnappaus lounais puolasta sudeettivuorilta 1960 km keuruun korpeen—-Silloin tulee pöytään islamin laki. Marokossa se määrää 75 %,  25 % lait ovat samat kuin Ranskassa—

-Poliisiministeri Ohisalo, islamin lain mukaan pojan varastaminen ja lapsuuskotinsa hävittäminen rangaistaan kuolemalla. Teistä , Pekka Haavistosta , Satu Hassista ja Heidi Hautalasta on annettu fadwa, eli tappomääräys Kun Suomen hallitus esittelee hätäpäissään keltaista kirjaansa eduskunnassa, 1906 intiassa perustettu keltaiset ry haluaisi esittää oman ehdotuksensa.

marokon kansalainen ,51 vuotias agronomi <melikaramouz69@gmail.com>vaatii vahingonkorvauksia..  Keuruu Mäntän komisario Kari Aaltio ja Alisa Veistämö ovat tavanneet hänet 19.6.2018  henkilökohtaisessa palaverissa ja  pitävät vaimoani hyvin luotettavana ja ystävällisenä  ihmisenä. Mutta siitä huolimatta keuruun ekokylän väellä on sisäministeriöön ja Migriin niin vahva ote —että Melika karkoitettiin Suomesta kuukausi myöhemmin. Minut uhattiin sulkea pakkohoitoon Seinäjoen mielisairaalaan , ellen häipyisi rättipäisen terroristi akkani kanssa Saharan elinkeino asiamieheksi

Olen Mäntässä kirjoilla ja sosiaalinainen Marja Heino totesi asian takana olevan syyn, Puolaan investoimani lähes 4 milj euron omaisuus jota yritetään riistää ainokaiselta pojaltani ..sen onnistumiseksi isä poika suhde väkivalloin katkaistu 14 vuoden ajan, Heino ja seuraajansa noora korkeamäki sekä kaupunginjohtaja Auvinen lähtivät kaikki pakoon ja seuraajansa <eeva.ylonen@taidekaupunki.fi> blokkaa meilinsä — kysyin ´´voisitteko kotikuntani vastuussa olevana sote viranomaisena  kertoa mitä 68 vuotiaan suomen kansalaisen tulisi tässä tilanteessa tehdä

syrjintä on totaalista <heidi.hannela@poppankki.fi> ei suostu lähettämään Keltaiset ry n tiliotteita eikä tietoja tulleista jäsenmaksuista. Mikä oikeus pankilla on jäädyttää laillisen 114 vuotta vanhan järjestön tili ? Mäntän osuuspankin Tanja Leppä kieltäytyi avaamasta yritystiliä kun järjestön aikeet eivät ole ´´kunniallisia ´´ . Mitä tämä tarkoittaa, se vaatii rikostutkintaa, vaatimus op lle 500 000 e plus oikeudenkäyntikulut

– Paivi.halen@poppankki.fi ei vastaa sanaakaan tähän meiliin
´´Teillä oleva järjestön keltaiset ry n  tili  nimellä art academia agadirvoidaan lopettaa heti kun sen varat jäsentiedot ja muu on siirretty etelä Marokossa olevaan MIRLEFT in  ATTIJARI WAFA PANKKIIN
riittääkö pop pankille enganninkielinen hallituksen ja vuosikokouksen  pöytäkirja jossa tilin muuttamisesta suomesta marokkoon sovitaan vai onko se oltava suomeksi ?

attijariwafa on iso tunnettu pankki , tässä pienessä  Mirleft rantakylässä  nuori konttorinjohtaja haluaa vapaa aikanaan johtaa toimintaa
Vuosikokouksen päätöksen mukaan agronomi <melikaramouz69@gmail.com> on uuden tilin rahastontoitaja, pankinjohtaja esimiehensä
Mäntän osuuspankki kieltäytyi antamasta tälle 114 vuotta vanhalle järjestölle yritystiliä
sanoen ettei aikeemme ole KUNNIALLISIA,
Marokossa sanotaan että mainonnansuunnittelija Hietikon AD skissit 469 sivua ovat kultaa arvokkaampaa tavaraa. Mutta suomessa kireät valtaämmät eivät pidä hietikon mielipiteistä ja ulkonäöstä. Vaan mitä se tähän kuuluu kun  en minä ole tässä järjestössä päättävässä roolissa, vain luonnos nikkari AD. Monet suomen vientiteollisuuden yhtiöt kuten NOKIA REFIMEX espoo Telefenno ja Porvoon ensto arvostivat myöskin korkealle Hietikon luonnostelua ja maksoivat 80 luvulla johtajatason palkkaa.

Enston perustaja ensio miettinen koulutti minua 6 vuotta henkilökohtaisesti ja täällä Marokossa on kova pula lännessä koulutetuista johtajista. Aiomme perustaa oppilaitoksen Mirleftiin että sellaisia saadaan paljon
Keuruun ekolesbo kylässä ja mäntti vilppilässä  tapahtuu pimeitä asioita<eeva.ylonen@taidekaupunki.fi> blokkaa meilinsä kun pyysin että saisin joskus nähdä ainoan lapseni, tai edes soittaa ?

posti@teollisuusliitto.fi  EI SUOSTU SANOMAAN MITÄÄN kun kysyin: mikä kuka hoitaa entisen teollisuus toimihenkilöiden liiton asioita nykyään ? Olin sen liiton jäsen kun työsuhteeni purettiin SAIRAUDEN perusteella. Koska meilejä häviää, SOITTAKAA

STM stä  tai Kelasta  ei ole voitu perustella millä tapaa olen sairastunut ja mitä tehdä että parantuisi ? Mänttä vilppula  ottaa 750 e/ kk veroa eläkkeestä mutta ei anna mitään terveyspalveluita–vaan paiskaa islamilaiseen marokkoon. Mutta minä olen avannut TIEN jota kiinalaiset sanovat taoksi

suomalaisia firmoja alkaa tulla sub trooppiseen koronattomaan etelä marokkoon kohta paljon mm sabriscan.fi>,  Ensio Miettinen , Björn Wahlroos , Martin Paasi ja monet muut ´´ hietikon todistajat ´´ ( keltaiset ry ) näkevät  miten Suomi EU n sylissä ajautuu suunnitelma talouteen ,neuvostoliitto systeemiin ) Sellainen estää vapaata markkinataloutta, sananvapautta estetään , ihmisiä karkoitetaan ja ennenpitkää se kaikki johtaa katastrofiin kauheaan

Suomalaisten firmojen on luotava vaihtoehtoinen varjotalous eu n seläntaa , liberaaliiin marokkoon jossa on oma raha

Mutta ei ole isänmaallista puuhaa PAETA ja ryöstää synnyinmaata , joka on antanut koulutuksen–vaan  maksaa  . yhtiön nettovoitosta 10% suomeen 10 % marokkoon Marokkolaiset vaativat 1200 e / kk plus 400 e / kk sote turvaan. Koulutusaikana 50 % vähemmän. He maksavat tuloveroa 7 % marokolle, 3,5 % kunnalle ja 3,5 % valtiolle
Työntekijöitä saatavana miljoona tolkulla ja  tällä kuviolla  voidaan myydä maailman parhaita sähköasennustarvikkeita solar paneeleita sähkömopoja etc –erittäin edulliseen hintaan ,,ja nostaa sähköturvallisuutta kaikkialla afrikassa aasiassa  venäjällä

voisitteko te teollisuus liiton lakimies  selvittää mistä hell vetestä on  kyse kun minut on tälläisten vaihto ehto skissien väsäämisen takia suomessa väitetään mielisairaaksi , 3 kertaa pidätetty , mutta marokossa ehdotetaan presidentin virkaa  Erika.Ceesay@riku.fi  kieltäytyvät auttamasta 68 vuotiasta rikosuhria 011151 187 P RIKU  blokkaa e mailinsa

vastuussa 20.7.2018 Mäntässä tapahtuneesta vaimoni laittomasta 3 vuoden karkoittamisesta on julkinen oikeusavustaja  tuula.mansikka@oikeus.fi mutta hän vaikenee totaalisesti- . Samaten esimiehensä tampereella <ritva.harmaala@oikeus.fi>
sosiaalijohtajat Anne Alavillamo synnyinkylässäni Kauhajoella ja eeva ylönen mäntässä blokkaavat meilinsä  kun kysyn voisiko auttaa perustuslain vastaisesti Marokkoon 2010 karkoitettua  -..he kaikki vaikenevat tiedossaan olevista rikoksista ollen siten ´´involved ´´: <teija.tanska@hel.fi>, <teija.hollo@tetuko.fi>, <krista.kiuru@vnk.fi>, <krista.mikkonen@vnk.fi>, <toimitus@perussuomalaiset.fi>, <toimitus@kauhajoki-lehti.fi>, <toimisto@lampohuolto.fi>

kidnapatun Willamin kasvatuksesta ja isänsä väitetystä sairaudesta vaaditaan selitys kauhajoelta SEINÄJOELTA t12@epshp.fi ,porvoon EnSTOSTA kelasta ja pihlajalinnasta asuinmaani Marokon sote viranomaisille.

Arkkipiispan tulisi ottaa kantaa onko myös Keuruun kirkkoherra Ossi Poikonen 100% sti hullu, kun sanoo olevansa hengenveljeni, ajattelutavaltaan sama kuin minä , jonka ei koskaan sallita tavata keuruulla asuvaa lastani <alisa.veistamo@keuruu.fi> kantaa 500 000 euron korvausvastuun, valtio ja ensto vähän enemmän
Elli.aaltonen@kela.fi  nosti 18 000 e palkkaa /k ja meilasi 2 vuotta sitten ´´PANEN TÄMÄN TUTKINTAAN´´. mUTTA ei ole vastannut mitään myöskään seuraajansa outi.antila@kela.fi —-Nyt on pakko vastata–

william.sarnowiak hei sun heiluvilles , 6.10.2020  isoisäsi tauno koivumäki kauhajoella täyttäisi 100 vuotta jos olisi elossa   . minä tulen 1.11.2020 shamaanien pyhään ikään 69

4 ensimmäistä vuotta puolassa oli onnellista rikasta elämää meille molemmillekauniissa vuoristossa omalla maatilalla 3 koiraa leluja paljon —mutta sitten kidnapattiin pimeään suomeen  elämään ilman isää yksinhuoltaja äidin niukoilla tuloilla—pojan rakastama isä otettiin kokonaan pois ja kerrottiin syyksi että kun hannu on niin mielisairas

( perustelematta asiaa mitenkään ) Niitä perusteluja vaativat nyt KRISTA kiURULTA ja marjo miettiseltä porvoosta  uuden kotimaani marokon viranomaiset sekä puolan oikeuspsykiatrinen lautakunta. He väittävät että williamin isä ei lainkaan sairas vaan ikäisiini suomalaisiin miehiin verraten harvinaisen fiksu. Kuten oli myös marjon isä ensio miettinen , jota myös kateudesta vihreät porvoon ruotsinkieliset ja marjo itse väittivät mielisairaaksi –vaikka tämä tyhjältä pöydältä 1957 aloittanut viipurilanen evakko oli 80 luvulla suomen toiseksi rikkain mies.

Hän koulutti mainosmieheksi helsingistä palkattua hietikkkoa 6 vuoden ajan unohtamaan kaikki sovinnainen ajattelu. Ension tytär , Kela ja työterveyslääkäri udo prezler tulkitsivat sellaisen tarkoittavan todellisuudesta erkaantumista 100% skitsofreniaa ja panivat 33 vuotiaan terveen miehen eläkkeelle. Lastasivat selkääni ension ristin, mustapekka – hylly roolin ahdistuneen mutta koppavan degeneroituneen populaation yhteiset paska projisiot –joita allers median suomi 24 / porvoo palsta vielä 2014 vuonna julkisesti levitteli

Miettinen ja kaverinsa professori Pentti Malaska kertoivat enston mainosmiehelle  miten fasistinen  suomi haluaa  tasapäistää kaikki samaan muottiin ja estää sananvapauden kuten ennen tehtiin neuvostoliitossa. Myös ruotsissa Södertäljen sairaalassa , saksan löerrachissa espanjassa tiedetään että ensto , STM KELA suomi on tehnyt törkeitä rikoksia tapauksessani  –Yli  1000  vastaavaa  joka vuosi  väitti  mtkl  tutkija  markku  salo  tv  ssa  ja sai  heti  potkut  mtkl  stä.

..keuruu on karkoittanut saharaan perustuslaista piittaamatta 12.5.2010 . kolme laitonta pidätystä keuruun ekokylän pyynnöstä jne. Sieltä oli laitoskeittäjä anna lassila ja kymmenen muuta 2009 -2010 ryöstämässä puolassa olevaa willamin lapsuuskotia. Kun ex vaimoni äiti Lodzissa pyysi ajamaan Hietikkko marokkoon—Keuruun ekokylä on vastuussa williamin lapsuuskodin hävittämisestä, he lupasivat 200 000 e jos jättävät paikan yksin ennenkö 30 vuotta on kulunut. Mutta violan äiti lodzissa ja naapurin jehovat halusivat käydä kauppaa maistamme

isää ei saa ottaa pois pieneltä pojalta sellaisella perusteella että puolalaiset sukulaiset ja naapurin jehovantodistajat haluavat ryöstää pojan suomalaisen  isän omaisuuden
lain mukaan molemmilla vanhemmilla on oltava yhtäläiset oikeudet yhteiseen lapseen ja huoltajuusriidat käsitellään kidnappauksen lähtömaassa, ei kohdemaassa. Suomi on useita kertoja ennenkin rikkonut tätä lakia ja nyt se maksaa 50 miljoonaa euroa verotta.Puolan jehovantodistajilta vaadin 48 milj e

isä poika suhdetta ei marokon ja puolan lain mukaan katkaista syyllä että suomen perverssit eko vihreät lesbo traktorit haluavat vietellä  18 vuotta kanssani naimisissa olleen ex vaimoni
–tuo rikkoo ISLAMIN Strasbourgin Ruotsin saksan ja  puolan lakeja
sekä haagin kidnappaussopimusta. Keuruun kaupunki , ekokylä ,

Suomen valtio ja ENSTO on pantava oikeuteen mutta syyttäjä ei uskalla

–laittomuudet ja rikokset on  oikaistava. Minua on KIDUTETTU 22 vuotta  toteaa perhelääkärimme Bouchra Elatifi Mirleft Sidi Ifni Marokko-50 milj e korvaus ei ole ylimitoitettu

—Rikolliset  voittoa tavoittelevat liikemiehet  liisa.lansipuro@pihlajalinna.fi kieltäytyy antamasta hoitoa, lääkkeitä ja kela ei uusi kv eurooppalainen korttia yrittäen estää minua ja vaimoani saamasta sote palveluita espanjasta kanarialta,
las palmas on vain 100 km päässä täältä ja naapurilla on nopea paatti . Las Palmasissa tri Alex Planas tuntee tämän asian ja sanoo että lapselle ei saa kertoa isän mielisairauksista etenkään kun kyse on insinööri Olli Antilan , Juha Jalosen , puolalaisten ja suomalaisten ämmien projisoinneista, ei sen vakavammasta
violetan omakätinen kirje jämsän poliisiin 2004 veljeni pojalle arto koivumäki todistaa hänet syyttömäksi joten melika ja minä emme ymmärrä mitä hän pelkää ? Äitinsä ja siskonsa puolestako ? Vai onko hän pannut nimensä johonkin esisopimukseen mikä estää häntä antamasta puolan maatilan omistusta ,, vaikka se on ison lainan panttija vaikka melika on agronomi. ammattilainen, laillinen vaimoni

tuo violan kirje paljastaa kaiken, osoittaa että isoihin rikoksiin omaa perhettään ja kotiaan vastaan violaa pakottivat hänen äitinsä sisarensa ja myös ´´´suomalaiset valta naiset ´´ jota termiä hän käyttää. Jämsän poliisi vastasi avunpyyntöön panemalla minut pääsiäisenä 2010 putkaan tarjoten entiselle nikotinistille punaista norttia ikävään oloon. Seppo.jokinen@poliisi.fi ei pannut laitonta pidätystä syyttäjälle johtuen apulaisvaltakunnan syyttäjän ´´rajoittamis päätöksestä´´. 100% invalidilta oli otettu pois  kaikki poliisi syyttäjä ja konsulaattipalvelut kertoi helsinkiläinen komisario  sami.kalliomaa@poliisi.fi puhelimessa 2007–kehoitti pakenemaan.

Kun psykiatri seinäjoelta antero.lassila@epshp.fi alkoi uhkailla uudella pidemmällä pakkohoidolla , dosentti Petri Luoma oli asunnossani ja näki meilit. Senvuoksi en uskaltanut olla asunnossani viides linja 12 a 1  helsinki 53, se poissaollessani osuuspankin toimesta myytiin 70 000 euron hintaan. Arvokas jugend talo karhupuistossa. En ollut kellekkään velkaa , asiaan liittyy monipipiippuinen rikos

olemme koko perhe vakavien rikosten uhrejaja SYYTTÄJÄN asia on korjattava
korvaukset minun rahoin ostetusta puolan maatilasta tasan  269 000 e pojalle minulle 269 000 e ja violetalle 269 000 e . Violetalle  lesbo puolisolleen ( aiempi kotinsa  omistus maatilan päärakennukseen alakerta 20 m x 35 m ja 0,8 hehtaaria maata MARIA patsaan ympäriltä. Williamille omistus yläkertaan II ja I kerros . 32 ha vuokrataan 120 vuodeksi  josta tulot tasan

Kulttuurijärjestö Keltaiset ry n kansainvälinen eurotili siirtyy Kauhajoen POP pankista etelä Marokkoon MIREFT  attijariwafa bank. Sen nuori johtaja henkilökohtaisesti vapaa aikanaan toimii järjestömme 7 jäsenisessä hallituksessa ja on tilin valvoja. Kyseessä on Marokon isoin liikepankki jota Kiinassa Saksassa Puolassa ja Venäjällä pidetään luotettavana tahona vastaanottamaan EU tukea tai saudi miljoonia

Jäimme tänne koronajumiin mutta olemme siitä iloisia . Mirleft pikku kylä etelä Marokossa atlantin rannalla on täysin koronavapaata aluetta eikä täältä pois pääse millään. Realistisesti ottaen minun ja vaimoni Melikan on vakiinnutettava tänne talous asiat ja kotimme.
Ehdotimme intiaan D looshiin ja Kiinaan C hallitukseen että osasto B siirretään Suomesta Kauhajoelta Porvoosta Helsingistä Keuruulta Marokon Mirleftiin . aie hyväksyttiin

sekä oikeisto että vihervasemmisto Suomessa ovat liian totisia ja kireitä, eivät suvaitse meidän kaltaisia keltaisia . Estävät fasistisella ryhmäkurilla 19 vuotiasta poikaani soittamasta isälleen, olla koskaan tapaamasta meitä
Kun sisäministeriö on vihreiden pirujen vallassa, ei ole ihmeteltävää kun 22.7.2018 keltaisten toiminnanjohtaja Melika Ramouz sai Migristä 3 vuoden karkoituksen Marokkoon. Perusteena kun tämä on niin turvallinen maa, ja ihmiset Mäntässä sanoivat tappavansa kaikki muslimaanit. Minua uhattiin pakkohoidolla mielisairaalassa, Seinäjokinen
ylilääkäri antero.lassila@epshp.fi väitti puhelimessa minua näkemättä että sairastan skitsofreniaa. Kirjallisen tuotantoni perusteella siis, vaikka tampereella niina.virta@poliisi.fi sanoi että ymmärtää joka sanan vähän turhankin hyvin. Häntä alkoi itkettää havaittuaan oikeusturvaperiaatteet poisotetun tapauksessa Ramouz – ja mä)-


Mänttä Keuruun komisario  Kari.aaltio@poliisi.fi ei halunnut tutkia asiaa, joten maastapako oli välttämätön
. Sosiaalitoimen Marja Heino taltio koti irtaimistomme arvo 50 000 e ja OP Pohjola teki koti matka oikeusturvavakuutuksen, josta he evät ota vastuuta, kun asiakas on mielisairas saamiensa tietojen mukaan. Salassa pidettäven kela-varma potilastietojen levittelystä syytettiin vuositolkulla Ilja Janitskia ja raastettin väkisin Andorrasta, mutta kun Porvoon ja Mäntän osuuspankit sellaista tekevät, syytettä ei nosteta.

Kun puolalaisen ex vaimoni ja poikani kidnapanneet keuruun sateenkaarinaiset Leena Lila Marjamäki FB ssä väittävät poikani isää mielisairaaksi, tämä on 14 vuotta jatkunutta maalittamista , raakaa kunnianloukkausta ja lapseen kohdistuvaa henkistä kiduttamista. Näin sanoivat perhelääkärimme Mirlefrissä Bouchra Elatifi, Tifnit in psykiatri ja espanjalainen tri Alex Planas Kanarialla . Myöskään psykiatrit Tapani Luoto ja Iiris Keränen Helsingissä tai saksalaiset ja puolalaiset lääkärit eivät näe minussa mitään mielisairasta koska sellainen kuvitelma on kotoisin puolalaisen ex vaimoni äidiltä , suomalaisilta asianajajilta Aila Koulu Jukka Hokkanen, Tanja Heiskanen ja lapseni kaapanneilta Keuruun ekokylän lesboilta, alunperin Porvoon Enston insinööreiltä.

Kuten kelassa ja varmassa hyvin tiedetään, 80 luvulla pantiin erittäin paljon nuoria ihmisiä työkyvyttömyyseläkkeelle aivan järjettömin perustein. Minä kuulun sellaiseen erityisryhmään ´´vapaaherrat´´ joka on ollut kesälomalla 36 vuotta. Vaikka se tietysti herättää vihaa ja kateutta, ei se kuitenkaan voi oikeuttaa tekemään rikoksia minua kohtaan eikä estää isäänsä ihaillutta poikaa minua koskaan näkemästä, edes soittamasta tai lähettämästä synttärikorttia. En ole koskaan tehnyt pojalleni mitään pahaa, oma isäni ei milloinkaan lyönyt minua eikä muitakaan. Hän oli Kauhajoella hyvin kunnioitettu mies vaikka oli tavallinen rakennustyöläinen ja pienviljelijä. Kun hän kuuli että  marjo.miettinen@ensto.com halusi paikkani ja kehitysjohtaja Kari Metso järjesti 2700 e eläkkeen, isäni alkoi nauraa ja sanoi ette terve ruumis työtä kaipaa, jos työ olisi herkkua, herratkin sitä tekisivät.

Mutta Enston perustajaa Ensio Miettistä ei tämä eläkkeellepano yhtään naurattanut koska oli haaskannut minun kouluttamiseen 6 vuoden aikana monta tuhatta tuntia henkilökohtaista aikaansa.

Vaikka Mänttä verottaa ensto eläkkeestäni 750 e / kuussa, he KIELTÄYTYIVÄT 2018 antamasta hoitoa ja uusimasta kansainvälistä eurooppalainen kela korttia minulle ja lailliselle vaimolleni. Tasa arvovaltuutettuja on suomessa pilvin pimein, mutta eivät näe tässä mitään laitonta BUT THIS IS THE END tuomiopäivä on tullut

6.10 tänään  satavuotias isäni tauno koivumäki kauhajoelta oli sodassa ja shamaani tietoisuuden tasolla kehoittaa poikaansa kiroamaan sellainen paskavaltio joka perustuslain vastaisesti jo 12.5.2010 minut keuruulta marokkoon karkoitti . Melikalle annettu potku 2018 liittyy minun tapaukseeni, vaimoni ehti olla suomessa portugalin antamalla 4 vuoden schengen viisumilla vain 2 kk, eikä tehnyt mitään laitonta.

tekeillä olevassa uskonnollisessa elokuvassa Keuruun perusturvajohtaja alisa.veistamo@keuruu.fi,riitta.peltomaki@keuruu.fi ja sosiaaliasiamiehet Merikratos ja Eija.Hiekka@koske.fi ja Jyväskylän käräjäoikeuden henkilökunta tapetaan koko eteläisen Suomen ylle langetetaan sankea kirous

Koraanin ja Raamatun yhtäpitävän lain mukaan ´´ jos joku sanoo veljelleen sinä hullu, tuo sanoja vetää ylleen helvetin tuomion. Kun sanoja on valtion edustaja käräjätuomari Erkki Marttila Jyväskylässä,  kirouksen kohde on Suomen valtio.

Mutta Hariankylän hurian Olavi Toivakan Juha Miedon pyynnöstä kirottiin vain etelä Suomi. Raja kulkee rautatiessä Kaskinen Teuva Aroonkylä Seinäjoki Koura Haapamäki Keuruu JKL Joensuu Niirala. Mäntän Marko sapeli Simosen  pyynnöstä radan etelä puolelle  jäänyt  mänttä  vilppula  liittyy Pohjois Suomen kuningaskuntaan , se alkaa käyttää mummu markkaa mallia 1969 ja valitsee saman kuninkaan  kuin Puola Armenia ja Karabagh kingdom in west sahara 4400 sq km  129 km long golden beach between sidi ifni habour and TAN tan TAO beach

Puolalasen syyttäjän Beata Jelinskan tilaama elokuvakäsikirjoitus perustuu 50 % Raamattuun, puolittain meidän aikaamme. Puolaa alkaa hallita ennen herran päivää suomalainen pappi Raimo Rahnasto Laihialta. Puolan hallitus 144 000 valitaan pohjois suomen 96 sta kunnasta ( rautatien pohjoispuolelta ) 72 000 parasta jehovan todistajaa ja 69 000 hietikon todistajaa, profaaneja itseensä uskovia ateisteja hinduja budhalaisia tai shamaaneja , plus 3000 helluntailaisia Rahnaston valitsemia laihialaisia pihijuja talousmiehiä

. Kokoukset netissä lauantaisin 10.00 – 15. 00 . Puolan parlamenttitaloon  urzad@miedzylesie.pl voi tulla eri viikkoina eri ryhmien edustajia 12 000 kerrallaan . Formulatähti  NIKI juma LAUDAN rahoin restauroitu iso barokki linna Mittelwald – impivaara. Elokuvamme Jeesus tekee sinne asunnon Raimo Rahnaston apartmenttiin. Sen katolle hän  laskeutuu taivaasta valoa hehkuvana jättiläisenä ja ottaa elokuvassamme 2 vuotiaan lapsikuninkaan muodon. Hänet valitaan armenialaisista perheistä koska se on maailman ensimmäinen kristillinen maa. Myös viimeinen sillä Raamatun mukaan kaikki kristilliset kirkot ja uskonnot lopetetaan. Vain jehovia ei likvidoida koska he eivät ole uskonto

Tampereen oik apu toimisto ritva.harmaala@oikeus.fi 2019 lopulla peruutti Melikan järjettömän karkoituspäätöksen, mutta kun ostimme norwegian liput Helsinkiin ja vuokrasimme asunnon, korona peruutti lennon . Vuokranantaja Hanna Mustonen Pitkänsillanranta 7-9 B 90 hannamuston@gmail.com anasti takuurahan 2860 e.kun asiakas on mielisairas saamiensa tietojen mukaan eikä kukaan lakimies huoli asiakkaaksi, ehti Timo.k.j.Mustonen@gmail.com selvillesaada.

Koska maksan Mänttään  veroa, psykiatri oskari.ventila@pihjajalinna.fi olisi ollut velvollinen selvittämään miten sellainen mielisairaus voidaan parantaa ja minkä takia Puolan Saksan Marokon Espanjan Intian ja Ruotsin lääkärit väittävät Hietikkoa epätavallisen terveeksi muihin suomalaisiin ikäisiini miehiin verraten ? Ja miksi myös psykiatri Eija Thomasson Loviisassa sanoi ettei Enston insinöörien 1985 keksimässä skitsofrenia 100 % diagnoosissa ole mitään perää. Kyse oli 80 luvulla mainos-ja kirjapainoalalle tulleista tietokoneista,  marjo.miettinen@ensto.com halusi paikkani ja siirtää 33 vuotias terve mies eläkkeelle

Tämän laittomuuden jälkiseuraamuksena 2018 ylilääkäri Liisa Länsipuro ja julkinen oikeusavustaja tuula.mansikka@oikeus.fi yrittivät usuttaa poliisia neljännen kerran Hietikko pidättämään mielisairaalaan . Mutta Ventilä pelkäsi tätä asiaa ja häipyi jonnekkin. E mail ei enää ole. Myös vastuussa olevat sosiaaliviraomaiset Marja Heino ja Noora Korkeamäki lähtivät pakoon eivätkä sallineet kertaakaan tavata ainoaa lastani ( joka on ollut 14 vuotta laittomasti Suomessa kidnapattuna, piilotettu keuruun metsään entiseen varavankilaan ).
— Kaupunginjohtaja Markus Auvisen paon takana on pimeät maakaupat italialaisen mafian kanssa

syystä että Hietikko on synnyinmaassani 100% sti viallinen , en ole juridisessa vastuussa sanoistani, mutta  jotkut  muut ovat–
Poliisiministeri Ohisalon kiemurtelu Elokapina-asiassa on kiusallista ja herättää kysymyksiä

Toiminnanohjaaja
Toni Huotari
050 4367929
sepotnurmes@gmail.com Tehkää parhaanne että saadaan tämä viesti eteenpäin taideyhdistyksille ja kansalaisopistoihin. En halua enkä osaa käyttää FB tä instaa twitteriä, tehkää te nuoremmat se.
KUKaan EI INAHDA. Suomi on lock down tilassa henkisesti

suomesta halutaan terävimmät aivot / hurjin luovuuskapasiteetti 84 nuorta naista 84 miestä
:etsikää sellaiset , taiteellisesti lahjakkaita raivopäitä ja miesten ryhmistä eri puolilla pohjois suomea yhteysmiehiksi koulutettavia siistejä juppeja, joilla pitää olla radikaali edistyksellinen asennemaailma. Homoja juoppoja tai lesboja EI huolita koska  olemme  läheisessä  yhteistyössä  puolaan  ja  marokkoon   joiden lait  eivät  pervoilua  salli

police of Sidi Ifni Marocco , Lituania Vilna and in  Finland komisario kari.aaltio@poliisi.fi
crime has happened
KIIHOTTAMINEN KANSANRYHMÄÄ VASTAAN

minä kiihotan  natseja ja al qaida verkostoja  suomessa tappamaan kaikki vihreän liiton kannattajat–kuten  1918  tehtiin  vääräoppisille, yhteiskunnalle  vaaralliselle  paska  ainekselle

RAIJA  TOIVIAISEN
median ja poliisin tulee kysyä op mäntän palvelu-neuvojalta tanja.leppa miksi hän 2018 neuvoi minua ja marokkolaista vaimoani hankkimaan aseen ja ryhtymään terroristeiksi ? LAITON YLLYTYS  .

Mäntän sosiaalitoimessa  eeva.ylonen@taidekaupunki.fi tietää mikä rikos on tapahtunut , mutta vaikenee . Suomi ei ole oikeusvaltio  hietikon  ja ramouzin  tapauksessa sanovat tampereella niina.virta@poliisi.fi  ja seppo.jokinen@poliisi.fi jämsässä…

Melikaa ja minua syytettiin muiden synneistä , terrorismi puheet levisivät pitkin Mänttää ja sitten pian julkinen oikeusavustaja  tuula mansikka ja ylilääkäri liisa länsipuro yrittivät usuttaa poliisia ja syyttäjää kimppuumme  kun ME muka valmistelemme  terroristista hyökkäystä  . Se oli helppo uskoa kun vaimoni on rättipää- ja porvoon osuuspankin tietojen mukaan Hietikko 100% sti hullu..

mutta vanha laki sanoo, älä hullua yllytä ja sairastuneesta on Suomen valtion Mäntän Pihlajalinnan otettava vastuu. Psykiatri Oskari Ventilä tietää tämän ja lähti pakoon. Kun asianajajaliitto , Ensto, OP ja Jyväskylän käräjäoikeuden tuomari Erkki Marttila tuollaisia puhuvat, estäen 14 vuotta isää poikaa ja totuuden henkeä kohtaamasta, tässä on kyllä ihan oikeastikkin vaurioita aikaansaatu.

Marokon kuninkaalle syyte korruptiosta, alexander stubb maksoi 2012 komisario Birger Spetsin mukaan 500 milj euroa pimeää. Nämä suomalaisten eläkeläispoliisien paljastukset ovat aikaansaaneet marokossa ison vihan, ja meitä uhataan tappaa myös näistä syistä johtuen . Rabatissa on isoja mellakoita , vaaditaan PRESIDENTIN eroa ja juutalaista mainosmiestä Hietikkoa presidentiksi. HAH HAH, joo tosin vain muutama sellaista sanoo, Keltaiset ry n hallituksen lisäksi kannatuta saan minut hyvin tuntevilta lääkäreitä marokossa.Myös sidi bibin kaupungin hallinto on melikalle sanonut että mainonnansuunnittelija Hietikon 469 sivua luonnoksia ovat kullanarvoista tavaraa.

Kun antero.lassila@epshp.fi / suomen valtio puhuu hietikon melisairaudesta, heidän on perusteltava tifnitin vilnan klodzkon ja jyväskylän oikeus psykiatreille –MIKÄ asia luonnoksissa on epärealistista, mahdotonta toteenpanna ? mikä on skitsofreenisesti irti real realiteista sanna.marin@vnk.fi <info@der-dritte-weg.info ?

Antti Ervasti  ja outi.antila@kela.fi pyydän että järjestätte skypellä täysmittaisen psykoterapian minulle ja kahdelle vaimolleni, puolalaiselle ja marokkolaiselle . Otat minun osuuteni digitaalisesti talteen ja annat syyttäjälle sekä julkiseen mediaan. Olen joutunut perheväkivallan uhriksi akuutisti Marokossa, aiemmin Kauhajoella

Puolassa , sekä porvolaisessa ENSTOssa, jonne minut houkuteltiin aadeen hommiin isolla rahalla helsinkiläisestä mainostoimistosta Fenno Skandia
He tunsivat ajattelutapani ennestään ja tarjosivat eläkeikään ulottuvaa työsuhdetta vakavaraisessa yhtiössä. Silloinen tiedoitusjohtaja Eeva Niittynen ja tj vaasalainen vuorineuvos Esko Kahela edellyttivät että möisin pois kotini etelä Helsingin Pietarinkadulla ja ostaisin asunnon Jokikatu 2 a Porvoo. He halusivat siten varmistaa ettei enstosta puuttuva tietotaito karkaisi minnekkään. Se oli turha pelko sillä mainostoimistojen liitolla oli ´´musta lista´´ asiakkaan puolelle karanneista, paluuta ei ollut. Liekkö tuollaisten listojen pito olla laillista, se pitäisi selvittää Liettuassa Enston laskuun

Ensto konsernin perustajalla , Viipurista evakkona tulleella Ensio Miettisellä oli nimissään yli 200 nerokasta patenttia, niiden takia 80 luvulla Suomen toiseksi rikkain mies. Kertoi sähköurakoitsija lehdessä jääneensä 50 vuotiaana eläkkeelle, ja jatkavansa ´´salaisessa puutarhassaan tuotekehitystyötä henkisessä ulottuvuudessa´´. Hän käytti siinä hommassa elävää materiaalia, monta kertaa viikossa iltapäivisin sain soiton, ´´tuu tänne, mä vähä fiilaan sua´´. Toimitusjohtaja Kahela ärisi minulle ´´ älä mee sinne Enskan asunnolle, tuut viä hulluksi sinäkin´´. Mä plätkähytin takaasi etelä pohojalaasesti notta esko perkeles , mitä sä muka itte sanot jos esimiehes hallituksen puheenjohtaja tehtahan omistaja pyytää palaverihin- sanoksä muka ettet uskalla kun pelekäät tulevas hulluksi ?

Asiasta ei sitten enempää puhuttu ja sain istuskella iltapäivisin isolla palkalla lokoisassa lukaalissa, kuunnella Suomen viisaimman yritysjohtajan luentoja maailmankirjallisuudesta taiteista psykologiasta luottamuspääomasta ja karjalaisesta shamanismista. Palkkasin entisen akkani Nurmoon Kourankylästä Aira Saarikosken hoitamaan esite ja ilmoitusmateriaalin tuotantoa enston jäsenyhtiöille eri puolilla maailmaa.

Tiesin airan vittumaiseksi  naiseksi puolivuotta kestäneen lapsettoman avioliiton jälkeen, mutta myös rehelliseksi ripeäksi tarkaksi taiteellisesti lahjakkaaksi. Minä opetin hänelle taideteollisen korkeakoulun tarvittavat tiedot työn ohjauksen muodossa ja aira oppi nopeasti. Nopea kansainvälistyminen alkoi – yhtiön omistajista Timo.Miettinen@ensto.com ja isänsä pitivät minua arvossa korkeassa. Mutta Timon äiti Heljä ja nuorempi sisar Marjo Miettinen olivat aivan eri mieltä

Marjo sanoi minulle päinnaamaa että olen aina luullut ettei maailmassa ole toista niin hullua miestä kuin minun isäni, mutta sinä Hannu Hanhinen olet samanlainen . Henkilöstöpäällikkö Eeva Jokinen piti minusta ja Ensiosta senverran liikaa että rakastui ension hurjaan persoonaan, eevan mies komisario jalo jokinen ja alaisensa ilmo jantunen eivät uskaltaneet potkia paikkakunnan isointa työnantajaa, mutta oppipoikaansa sitäkin enemmän. kirjoittelivat aluehallintavirastoon hälyytyksiä hietikon mielisairaudesta. Seurauksella että molemmat poliisit olivat pian hautausmaalla. Nääs kun tämä toimeksiantajani omaa myös tuhoavan shiva puolen, uutta luovan visnu osaston kanssa

Sisäistä koultusta puutarhakadulla  jatkui yli viisi vuotta ja Miettisen tarkoitus oli panna mainosmies levittämään hänen ja Jeesuksen opetusta Porvoossa olleen tuhatpäisen henkilökunnan joukossa poliisiasemalla ja myös kaupungin hallinnossa. Kaikilla suur-ajattelijoilla , hyvillä ja pahoilla näyttää olevan vimma levittää oppejaan. Dipl insinööri Ensio Miettinen kuitenkin nöyrän viisaasti omalla nimellään kirjoitti UUSI MAA lehteen miten kaikki valtataistelu enston 1000 päisen henkilökunnan ja suomalaisten kesken ylipäänsä on aivan turhaa. Ainoa todellinen herra on Jeesus Kristus, joka saadaan ihan pian takaisin kun tehdään systeemit sopiviksi

Ja kun tuollainen 190 ää oon hirmumyrsky sitten työpaikka-ohjasi nimimerkkiä ´´stormbriger´´kirjoittamaan lisää hurjia tulevaisuus visioita, niiden seuraamuksena 2 poliisia kuoli ja kaupunginjohtaja Kaj Johansson ampui luodin päähänsä. Apulaiskaupunginjohtaja Matti Arvinen käski puhutteluun. 10 minuuttia hän huusi ja karjui naama punaisena kuin hullu, sitten alkoi ITKEÄ kuin pieni lapsi BYÄÄÄHH. Minä yritin lohduttaa, että älä ny Matti poraja, kyllä me tästä selevitähän ja kun tuo kuuluu pitkin kaupungintaloa ja mä saan syytteen sun kiruttamisesta. Rauhoituttuaan hän alkoi änkyttää –´´EN  minä piittaisi mutta vaimoni ja hänen ystävänsä lukivat juttusi UUSI MAA lehdessä.

After Porvoo killed our first son with abortion and lesbian lovers of my polish ex wife Paavo punaniska koivisto , sibbo porgo metsän hävitys yhdistys ) sent me by motorbike to jerusalem 960 years old legenda started live
Kun Porvoon kotini ja keltaiset ryn toimitalon ympärillä ollut vanha kuusimetsä kaadettiin keskellä kesää viimeisintä varpua myöden
legenda started become concret in this house–eräs vanha legenda alkoi elää .

Please translate this in lituania polonia bialo russia german arab and english

Ruotsalaiset valloittajat tulivat tähän maahan , tulivat kiiltävin peitsin, kirjavin kypärin, loistavaa ristiä edellänsä kantaen. Kalevan miehet nousivat jumaliansa puolustamaan, kylät paloivat, ryskyen kaatuivat pyhät lehdot. Valloittajien miekka tuli ja voitti. Vastahakoinen kansa tapettiin tai karkoitettiin korpiin kuolemaan, mutta heikko kansanosa kastettiin uusien herrain alamaisiksi.

Kansoja valloitetaan ja kukistetaan, ihmisiä karkoitetaan ja nöyrryytetään, mutta kukistuvatko jumalat ja voidaanko jumaliakin karkoittaa ? Vai minne joutuivat Ilmattaret, minne Päivättäret, Kuuttaret, minne Ahti Vellamoinen, minne Tapio sinipiikoinensa ? Minne kaikki ne haltijat , jotka ihmiskieltä taitaen olivat ilman pitkiltä pihoilta ihmiselle puhuneet, jotka meren hyrskyissä hänelle miehuutta laulaneet, jotka tähtiöinä hänen haaveitansa herättäneet tai metsäsalojen poluilla hänen runomieltänsä virittäneet ja hänen yksinäisyytensä ikävän vaihtaneet riemuun. . Jos miehet hävisivät, hävisivätkö jumalat? Eivät hävinneet, kaikki elävät vielä tänä päivänä, joka meille paistaa. Valloittajien tietämättä , tahtomatta, oli hurmeiseen maahan istutetun ristin mukana seurannut myös Totuuden Henki, joka ei ole koskaan tulen ja miekan kanssa liittoa tehnyt.

Maahan tultuaan se kutsui kansan hylkäämät jumalat eteensä ja puhui heille näin : MINUN NIMESSÄNI poistukoon kerran kaikki se, mikä tulella ja miekalla rakennettu on, niin että joka on kerran ottanut, se on kerran antava, ja joka on kerran ryöstänyt, se on kerran lahjoittava, ja joka on herraksi tullut, on itsensä palvelijaksi tekevä. Eikä se ole miekalla ja tulella poistuva, vaan teidän minun enkelieni avulla. Katso, minä HERÄTÄN eloon valkoisen hevosen ratsastajan  joka tekee rauhantarjouksen.

Metsän majesteetti lupasi tehdä UUDEN LIITON ihmisen kanssa, uuden euroopan unionin Liettuan Itä preussin Israelin Palestiinan ja seitsemän veljeksen kanssa, finn ugrian nations FUN – Hungary, Finland, SAAME , Inkeri Mari, Karelia and Estonia.) Nämä 12 valittua kansaa teen enkeleikseni , ja teidän puheenne olkoon ihmisille jälleen kuuluva, kunnes kaikki täyttyy ja minä näen kahtia revityn ihmiskuntani jälleen yhtyneenä…..

Näin puhui Totuuden metsän Pyhä Henki siihen aikaan ja se antoi uusille enkeleilleen 960 vuotta aikaa odottaa käskyn toimeenpanoa. Sitten vuonna 2004 edesmennyt Paavi John Paul II ja 55 % puolan kansasta valitsivat maahansa näkymättömän presidentin ja syyttäjä Beata Jelinska Klodzkossa määräsi minun tekemään elokuvan Exodus today , nysse tuloo, jossa minun pitäisi toimia Rautahannu Johannes RA kastajan roolissa ja avata tie sille joka sanoi olevansa tie, eli kiinaksi tao

–se perustuu Raamattuun 50 %, tämän päivän reaalitapahtumiin 50 % lähihistoriaan. Raamatussa sanotaan että kun Jeesus tulee takaisin, hän alkaa hallita maailmaa 144 000 käsittävän ryhmän toimesta ja heidät otetaan maan ihmisten joukosta , siis tavallisista ihmisistä . Kuten arto paasilinnan pyhässä kirjassa ukkosen jumalan poika kuvataan, nämä taivaalliset henget voivat ikäänkuin kaapata jonkun tavallisen Möttösen kropan. Jopa Jeesus itse on tekevä niin kun ensin on tullut hehkuvan jättiläisen muodossa taivaalta

Those angels told me secret of devil number. Swedish talking proud colonialistic minority is 6, 66 %

Marokossakin  abortti on murha joka e rikoksena vanhene –Puolalaisen  ex vaimoni roomalaiskatolinen  rippipappi  puolassa  sanoo  että
syy esikoiseni  abortilla  tappamiseen  porvoossa  1989  ja  toisen  poikani  kidnappaamiseen 2005  –takana  oleva  syy  on yksi ja sama’

sen  saman  syyn  takia Porvoo tulee 666 miljoonaa kertaa kirotuksi , sen takia ex  vaimoni  pyysi  suomen poliisia  minut  3 kertaa pidättämään  ja  karkoittamaan  suomesta  sekä  puolasta. Suomen perustuslakia rikottiin, isäni joutui olemaan 3 vuotta barbarossa sodassa

ex vaimoni ahne rikollinen perhe eivät  halua  palauttaa  ison  lainan  panttina  olevaa  34, 5  ha  maatilaa  sudeettivuorilla
eikä antaa  sen  omistusta edes  yhteiselle  pojallemme—ex  vaimoni  yrittää  anastaa  sitä  perheelleen  ja elää suomen  veronmaksajen varoilla  15  vuotta
siksi  isä  ja poika  eivät saa  tavata

william.sarnowiak@BOM.com,  19 vuotias, ainoa  lapseni
en  ole  saanut  nähdä häntä  8.8.2012  jälkeen  ollenkaan
en soittaa,  e  mailia
ei  joulu  tai  synttärikortteja.

viimeisin  tapaaminen  oli  tampereen  sossussa  2012  jossa  teija.hollo@tetuko.fi totesi  ettei havainnut  YHTÄKÄÄN  asiaa  jonka  takia keuruun sossu  alisa.veistamo@keuruu.fi  ja  keuruun ekokylän  lesbot  vaativat  isän  ja pojan  välisten  tapaamisten  valvontaa
eikä  niitä  voida  keuruulla  koskaan  järjestää
vaan  pitää  matkustaa  yli 100 Km  tampereelle  tunnin  tapaamiseen  joita  sallitaan  yksi tunti  viidessä  vuodessa
ja kaikki perustuu psykiatri eija thomassonin tahalliseen virkavirheeseen. kirjaamo@valvira.fi ei halua selvittää asiaa

8.8.2012  jälkeen emme ole  saaneet  lainkaan  nähdä, edes  valokuvaa  ei  lähetetä, ei  60 vuotis synttärkorttia
silti  olen  siirtänyt eläkkeestäni  poikani  tilille  200  e kuussa
äidilleen  300 e  kuussa

ongelman  takana  on tuo enston insinöörien rikos , sekä RAHA (  kuinkas  muuten )
ex  vaimoni  lainasi  lakitoimistossa 3.9.1996  tehdyllä  870 000 e  velkakirjalla  omaisuuteni  puolaan
ostettiin  ja  kunnostettiin  vanha saksalainen  maatila sudeetti vuorilla Miedzylesie Klodzko
kun kaikki rahat  oli  saatu
4 vuotias  poika  kidnapattiin  vastaan rimpuilevana  suomeen
ja  pari  viikkoa  myöhemmin  ex  vaimoni  äiti halina  cieplucha  ul  bratyslawska 13 m  24  90900  LODZ  määräsi  poliisi  adam  polanskin  ajamaan  hietikko  maantielle. He  alkoivat  sosialisoida  omaisuuttani  keskellä euroopan  unionia
ja sanoivat  että MINUT  tapetaan  jos yritän  tulla  puolaan

kun tulin suomeen  , ex vaimoni  lesbo  ystävät  keuruulla  pyysivät  poliisia 3 kertaa  minut  pidättämään  ilman syytä
pisin  aika  oli  2,5  kk  seinäjoen  törnävän  mielisairaalassa, jossa tehtiin huumatulle potilaalle seksuaalista väkivaltaa. Special nurse pirjo.tolkki@epshp.fi tietää asiasta kaiken mutta vaikenee , peläten kauhajoen tappajien kostoa. Miehensä lehtori esko tolkki ja minä saimme pelätä ko terrotisteja kauhajoen lyseossa joka päivä ilta aikaan, joskus ahtahanmaan Metsäranta veljekset kävivät kimppuun keskellä päivääkin

puolassa psykoterapeuttini  mariuz Border Wroclaw  borber1@wp.pl sanoo  että pakkohoiton pidätys kauhajoella  oli  karmea virhe,  puolassa  ei  milloinkaan  voitaisi  panna  mielisairaalaan  hietikon  kaltaista  miestä

Tutkija markku salo  sanoi  2007  tv yle 1 puheohjelmissa  miten suomessa  joka  vuosi  pannaan  yli tuhat  tervettä  miestä  pakkohoitoon  kun  äidit  vaimot  tai sisaret haluavat  PITÄÄ VALTAA
Salo sai väittömästi  potkut MTKL  stä  ja myös tri Antti Heikkilä  joutui  muuttamaan  hampuriin. mUTTA  Antti Ervasti  ei  halua  riskeerata  mainettaan  suomessa  . ei  huoli  minua  asiakkaaksi

minun  pitää  saada  apua  ettei melika  ja  william  vaurioidu  tässä liiaksI EIKÄ marja ohisalo tule  tapetuksi

psykiatrit  eija thomasson  loviisa,  TAPANI LUOTO JA IIRIS KERÄNEN helsinki  sanovat  että hietikkoa  ei  vaivaa  mikään  mielisairaus–mutta asianajajaliiton  aila  koulu  tanja  heiskanen  jukka  hokkanen  markku  lindblad  kari  toiviainen  kaikki  auttoivat  keuruun  viher  mafiaa
ja saivat  tuomari erkki marttilan jyväskylässä 2010  julistamaan  hietikko  mielisairaaksi —joka  ei  koskaan saa  nähdä  lastaan

asuin  puolassa  11  vuotta
–olimme  18  vuotta naimisissa  ,
mutta sitten  hän  rupesi  lesboksi  ja  muutti  keuruu  ekokylään  kun  pervoilu  puolassa  ei ole  laillista

autoin  hänet 1986  kommunistisesta  puolasta uuteen talooni  porvooseen
mutta sitten hän  halusi  myydä  omaisuuteni  suomessa
ja viedä  kaiken  puolaan
lapsi syntyi 2001 mutta  kun  hän  oli 4 v, äitinsä  kidnappasi  suomeen
ja  piilotti  salaiseen  osoitteeseen  keuruun  metsään  entiseen  varavankilaan —yritti  valehdella suomen  oikeudessa  että  haagin  kidnappaus sopimusta ei  voida  noudattaa  kun  lapsen  isä  on 100% skitsofreenikko

puolassakin  se  asia  pantiin  oikeuteen  jossa psykiatri  lautakunta  raportoi 2008 että
minua  ei  vaivaa  minkään % skitsofrenia
oikea diagnoosi  on  post traumaattinen  stressireaktio
joka vaatii  psykoterapiaa  ja  lakimiesapua

olen  kirjoilla  ja maksan   veroa  mänttä vilppulaan
— ylilääkäri  liisa.lansipuro@pihlajalinna.fi  on  velvollinen  maksamaan  psykoterapian  kulut Antti Ervastin  firmalle

myös porvoolainen  ensto ja Mäntän  osuuspankki kantavat  asiassa  vastuuta
-Mänttä vilppula  20..7.2018 karkoitti  vaimoni  marokkoon  3  vuodeksi  ja  minua  uhattiin  pakkohoidolla  mielisairaalassa
ellen  mene  mukana

olinpaikkamme  on etelä marokossa  SIDI  IFNIN  kunta
MIRLEFT  kylä taajama  atlantin  rannassa. Tässä  talossa  on  internet  ja  maroc  tele  lankaliittymä, skype  saadaan  toimimaan. Tarvitsen  kaksi kertaa  viikossa  45  min  terapian

Minua  hoitava  lääkäri Bouchra Elatifi  Mirleft  on  saanut koululutuksen  ranskassa  ja  tuntee  e u  normit. Hän  ja  johtava psykiatri Tifnit  sanovat  että  Hannu Hietikko EI  OLE mielisairas  ja että Suomi käyttää edesmennelle neuvostoliitolle  ominaisia  keinoja  toisinajattelijoiden  vaientamisessa

melika  ramouz  51  v  agronomi on  ollut  kanssani  11  vuotta
ja hänkin  on  kärsinyt  tästä  rikoksesta  paljon
tarvitsee  terapiaa  ja  lakimies apua  00212 615 700 148

Keuruulla minut laittomasti putkaan pannut  komisario Ismo Yijälä mutisi jotain etelä pohjalaisesta vaimostaan kun ystävänsä perustusturvajohtaja Riitta Vanhanen karkoitti minut 12.5.2010 Saharaan. Edes jäähyväisiä ei annettu Haagin kidnappaussopimuksen vastaisesti kaapatulle 10 vuotiaalle pojalleni sanoa

Mikä niissä Miettisen salaisen puutarhan kokeissa ja niiden tuloksissa NIIN vaarallista oli että piti  pieneltä pojalta isä pois ottaa ja rikkoa Suomen perustuslakia ? Niistä paljastui että Enston henkilökunnassa kaikki olivat mielisairaita ja vuosisatoja ristiin nainut ruotsinkielinen populaatio on erittäin kusipäistä. Vain sodan käynyt teknikko Allan Paulin oli terve, etelä pohjalaisen skdl työläisperheen poika Hietikko melkein terve, josta Miettisen ´´fiilaamisella´´ piti tehdä enstoon täysin terve toimari. Silloinen johtaja vuorineuvos Esko Kahela oli pahasti päästään vialla, tuli 3 avioeroa ja lopulta nussi omaa tytärtään, pedofilia rikoksen silminnäkijä Ilkka Muraja Porvoo. Samaan aikaan suomen paskalehdistö piti kovaa melua Belgian pedofiilijohtajista.

Vain Jörn Donner vainaa julkisesti tunnusti käyvänsä lomilla nussimassa afrikan 14 vuotiaita lapsia. Mutta koska hän oli oikeusministeri Henrikssonin johtaman hyrriklaanin jäsen, syytettä ei nostettu. Donner nimitettiin kunniakonsuliksi Los Angelesiin

dipl insinööri Miettisen valaistumiskokeet olivat turvallisia ja mielenkiintoisia, monta kertaa hän lähetti minut viikoksi Karjalohjan psykodraama taloon pastori Riitta Vuorisen ´´fiilattavaksi ´´. Kun sitten projektissa saatiin läpimurto 1985 , kasvoni alkoivat hehkua  kosmista valoa. Se näkyi kymmenen metrin päähän ja ventovieraat ihmiset tulivat kysymään monttu auki ´´kuka te oikein olette´´ . Vastasin heille virnistellen, kempä tietäis sen, se arvaisi HUOMISEN ´´

iHMISET alkoivat kutsua minua pilkaten halleyn komeetaksi, ja enston henkilökunta pelkäsi maailmanloppua.
Tilanteen rauhoittamiseksi vuorineuvos Kahela päätti ampua minut satellitiksi maata kiertävälle radalle ( täsmälleen noita sanoja käytti, voin oikeudessa  vannoa ) Samalla hän soitti pöydällään olevasta hopeisesta soittorasiasta INTERNATIONAALIA. Ulko avaruuteen ampuminen toimeenpantiin tappamalla sosiaalinen maineeni ( julistamalla hulluksi ) ja avohakkaamalla taloni ympärillä ollut vanha kuusimetsä

Mutta sitä kahela ja kari metso eivät osanneet ottaa huomioon että potkaistessaan minut intiaan, pari viikkoa jälkeeni karkasivat myös ex vaimoni Aira Saarikoski ja mainososaston yhteysmies Marja Liisa Tuominen. Timo Miettisen nuori vaimo kuolija johtaja Risto Haukkamaa jäi omituisesti auton alle, sekko oy menetti hyvän johtajan ja ensio rakkaimman ystävänsä. Lot of shit was happening..

Joku ihmettelee voidaanko Suomessa noin tehdä jos sattuu löytämään Totuuden Pyhän Hengen ? 14 vuoden karanteeni ainoaan  lapseen, 3 laitonta pidätystä.
Suomi on fasistinen maa joka karkoittaa jo lääkäreitäkin kuten Antti Heikkilä Hamburg..Menneisyys on karmea–
Suomen fasistinen roistovaltio on tappanut omia kansalaisiaan enemmän kuin venäläiset tappoivat meitä talvisodassa. Kun jees sika aron kaltaiset jenkkimulkku naamat eivät myönnä historiallisia faktoja, sama meno jatkuu yhä
kun ei voida käyttää konekivääriä, pakkohuumataan joka vuosi yli 1000 liian tervettä miestä suljetuissa ´´sairaaloissa´´t12@epshp.fi Tutkija markku salo sai potkut MTKL n ämmiltä heti kun kertoi tuon yle 1 puheohelmissa

Miettisen tuloksia vastaavaan tullut valaistunut rautatieläinen tao mies Yrjö Kallinen pantiin suomen fasistisen roistovaltion toimesta neljä kertaa teloituskomppanian eteen, Sokrates sai myrkkyä ja Jeesusta kidutettiin puolikuoliaaksi. Kallinen tai ennen ampumista pitää viimeisen puheen, ja sen kuultuaan ampujat joka kerralla alkoivat itkeä kuin Porvoon apulaiskaupunginjohtaja Arvinen.

Miettinen sanoi minulle poislähtessäni ´´kyllä ne perkeleet minultakin olisivat moneen kertaan silmät päästä repineet, ellen olisi niiden pirujen omien arvojen mukainen sankari, ( tyhjältä pöydältä aloittanut superkapitalisti )

että saataisiin 33 vuotias työpaikalla vahingossa terveeksi tullut elinikäiselle eläkkeelle, ja työsuhde puretuksi , psykiatrian erikoislääkäri Eija Thomasson Porvoossa 1986 pantiin kirjoittamaan kelaan enston insinöörien Kari Metson Reijo Kallion Olli Antilan Marjo Miettisen ja työpaikkalääkärin udo prezlerin keksimä diagnoosi 100 % skitsofrenia. Thomasson varoitti minua siihen koskaan uskomasta, teki kunnian ja omantunnon kautta virkavirheen  tahallaan, kuultuaan mitä työpaikalla oli tapahtunut–sanoi tekevänsä sen lääkäri etiikkansa velvoittamana, haluten päästää 33 vuotias mies pakoon työpaikalla tapahtuvan henkisen väkivallan takia

siinä yhteydessä tuli tuhoja, kehitysjohtaja kari metso räjäytti enston mainososaston tuhannen pillun päreiksi, ensio suuttui ja heitti metson ulos kuin leppä keihään

kun puolaisen ex  vaimoni lakimiesserkku Lodzissa sai tietää että varakkalla finskulla ei ole tuon ensto sairauden takia lainkaan poliisi syyttäjä eikä konsulaattipalveluita, hän teki suunnitelman lapseni ja omaisuuteni ryöstämiseksi. Useassa kohdin leviteltiin kelassa olevia salaisiksi julistettuja potilastietoja vahingoittamis ja hyödynsaanti tarkoituksessa. Ilja Jantskinille se oli iso  rikos , ja hänet rääkättiin  kuoliaaksi, mutta keuruun herraskaisille eko lesboille ( leena lila marjamäki ) ei ole sellaista lakia ennenkö se luetaan heille saksasta <info@der-dritte-weg.info> ´

tuon dignoosin takia menetin oikeuden koskaan nähdä ainoaa lastani ja minut 12.5.2010 karkoitettiin keuruulta etelä marokkoon. Nimitin itseni Saharan elinkeino asiamieheksi ja yritän kehitellä täällä toimeentuloa .

Koska talebaanit eivät minua juutalaista vittumaista pahasuista profeettaa hyvin silmin katsele , pyydän turvapaikka oikeutta Nurmeksesta  tai  Runninkylästä,    ne  kaksi  ovat  ko skismassa  neutraalia osapuolia, sovelijas välittäjäksi.

Porvoon  Helsingin  mäntti  Vilppilän  keuruun viranomaiset eivät välitä mistään mitään ja puolassa ollaan tunnetusti kovin epärehellisiä kurvailijoita.

Virolaiset  ja Liettualaiset tietävät tuon oikein hyvin, senkin miten suomi porot yrittää teeskennellä olevansa amerikkalaisia–oma kulttuuri täysin hukassa ja väki ryyppää kuin hullut. Koulukakarat pieksevät toisiaan ja aikuiset hakkaavat vasaralla päähän.

. Agronomi vaimoni haluaisi työpaikan maaseudulta lähellä Nurmesta -Kun asiat Puolan kanssa on selvät, Melika ja 12 miestä marokosta/ tai nurmeKSESTA  ottavat haltuun 34,5 ha maatilani lounais Puolassa urzad@miedzylesie.pl

pyydän että te luette tämän nURMEKSEN  terveyshallinnossa ja kerrotte minusta ja melikasta koronan takia vastuussa oleville Marokon viranomaisille tri Bouchra Elatifi Mirleft ( rabatin konsulaatin kautta ) Onko toiminta ohjelmassa kenties jokin asia joka viittaa skitsofreniaan ?

antero.lassila@epshp.fi on velvollinen perustelemaan tai maksamaan 7 milj e – Nuoren isännän ja hänen jälkeläistensä tulee saada tietää onko rauta hannussa RUOSTETTA ja vialliset geenit. Keuruun putkassa pääsiäisenä
ottivat DNA kokeita mutta niiden tuloksia ei ole kerrottu

JOS geeneissä ei löydy vikaa, mutta minut havaitaan sairaaksi, se on Enstossa tullut vamma ja korvausvaade on koneiden laivaus marokkoon . HE pyysivät minua sinne,sanoen tuntevansa usean vuoden ajan.

Mainostoimisto helsingin keskustassa rokotti ISOA tuntipalkkaa, kulujen säästämiseksi he  minut porvoseen halusivat—ja kun  86 alkoi tulla mainos ja kirjapainoalalle tietokoneet,
ja olin kouluttanut kauniin hammashoitajan aira saarikosken mainoshoitaksi, he arvelivat ettei rumaa hietikkoa tarvita. Ruotsia puhuva somistaja sipoosta Yffe Virta pantiin Hietikon esimieheksi mutta ei pärjännyt lainkaan kun kaikki muut karkasivat

nuori vastavalmistunut dipl insinööri Marjo.Miettinen@ensto.com aikaansai ison tuhon isänsä firmassa, halusi paikkani, siirtyi myöhemmin toimitusjohtajaksi, eli raakasta valtataistelusta oli kyse.

Hänen isänsä ja veljensä TIMO , henkilöstöpäällikkö  olivat jyrkästi Hietikon ristiin naulitsemista vastaan . Siitä tuli huutoäänestys ja minut päätettiin ajaa pois enstosta ja porvoosta kokonaan –maata kiertävälle radalle–olen ajanut moottoripyörälläni useita kierroksia vastaavan kilometrimäärän. Korona jätti minut jumiin etelä marokkoon ,jossa virusta ei ole. Suomen konsulaatti Rabatissa sanoo että Marokon poliisi syyttäjät lääkärit ovat nyt meistä vastuussa
–heidän on saatava tietoja

Kun he antoivat minulle 33 vuotiaana elin ikäisen eläkkeen , ELI VAPAUDEN –ajelin moottoripyörällä maailman ympäri ja löysin aarteita keralasta. 1906 intiassa perustettu salaseura keltaiset ry rekisteröitiin suomessa 1994

– Jeesus sanoi olevansa tie eli tao eli luonto. Veltto Virtanen lisäsi´´ tao, älä tao´´ tao puo sanottiin kauhajoella, älä yritä tappaa tylysällä puukoolla

ylilääkäri antero lassila liisa.lansipuro@pihlajalinna.fi voi tulla tupenkrapinat myös vasta puo lella.

( ko lääkärit ja asianajajaliitto ottivat täytenä totena kelassa olevan diagnoosin 100% skitsofrenia, kun sellaisia salassa pidettäviä kela tietoja olivat keuruun ekokylän lesbot levitelleet ympäri maailmaa fb ssä ja linked in , niin teki leena lila marjamäki ja ossi.viljakainen@gmail.com sekä insinööri olli antila isossakyrössä

´´ uuuu periaate´´ , johan galtung ung urgammal unik and universal selittää miten aika on vain illuusio, sitä ei oikeasti ole, ei vanhenemista , ei kuolemaa, ei surua vihaa eikä pelkoa
ideologia on aivojen JARRU, kun pilvihommat joka jätkän mukaan tempaa ( Björn Wahlroos Erkki Tuomioja Tarja Halonen ) lauloi kansallinen sulokurkkumme m a numminen 60 luvulla. Pilvessä näitte minun menevän ja pilvessä näette minun jälleenpalaavan, lukee Raamatussa.

Mutta ei siellä sanottu kaikki ihan totta ole, ilmestyskirjan tekijä johanes patmos saarella oli kyllä ´´hengessä´´ joka päivä–muttei taivaallinen majesteetti tarvitse köyhän miehen nirvanaa. Hän on nirvana itse. Hänen lähtöään seuranneet b kansalaiset siihen aikaan hyvin yleisesti käyttivät cannabista , eli HE olivat pilvessä. Ei suinkaan Jeesus. Kaikki Raamatussa EI siis ole totta

Kun minut 33 vuotiaana alennettiin enston art directorin virasta B kansalaiseksi,  olen polttanut pilveä 35 vuotta — lääkärini mukaan harvinaisen terve rabbi, kuin ryssän pappi . Mutta kaikki ideologiat ovat häipyneet pieruina moottoripyörä matkoilla ympäri maailmata, viimeiset 11 vuotta saharaan–Im PIERU of sahara, real nowhere man, -ylipyyhitty  xero xero mies ei mitään eli TAO, eli tie. Jeesuskin sanoi olevansa tao eli tie ja tämä toivo pitää vittuilu virettä yllä

numminen on sanonut että valta ämmille vittuilu on taiteen perustehtävä. Hän julkisti saksalaista filosofiaa ihanissa lauluissaan WAS IST FREIHEIT ?POSITIIViNEN ja negatiivinen vapaus ? Ovatko kiinalaiset niin fiksuja että poistavat ihmisiltä negatiivisen vapauden ? Kirjoitin tästä kirjan jota kukaan ei lue koska se on happoperäruiske jenkki- suomen sairaalle systeemille RED BOOK OF TAO . Mutta se AJATUS jää elämään

eläkeläisille palautetaan 0 % verooikeus, jos ostavat etelä  marokosta  talon ( jotka valmistetaan venäläisestä puusta niiralassa joensuussa keuruulla haapamäellä Nurmon kouran kylässä ilmajoella aronkylässä teuvalla kaskisten sataman kautta maailmalle —

French scientists say how in high atlas and kamerum is enough water to make all sahara green and this would be the only concret way to repair global climate problems.
– Finnish pensionist save 35% tax when they buy such house by the golden coast  or from Mirleft roofs — After making big mistakes, finns know how to create ideal society and best healthy services in the world.
Administration ultra light

Kun asioita monikulma valotetaan 360  astetta kehän  kaikilta  puolilta  niistä  löytyy immanuel kantin das Ding an sich, jota  uskovaiset  nimittävät  totuuden  hengeksi. Aletaan nähdä ero aidan  merkityksen  ja seipäiden välillä
7. I agree this matter 100 % .
6. I agree this matter 80 %
5. I agree this matter 60 %
4. I agree this matter 50 %
3. I agree this matter 40 %
2. I agree this matter 20 %
1. I do not agree this matter at all .

melika  ramouz  51  v  agronomi on  ollut  kanssani  11  vuotta
ja hänkin  on  kärsinyt  tästä  rikoksesta  paljon
tarvitsee  terapiaa  ja  lakimies apua  00212 615 700 148
Sifi ifnin  poliisi  otti  vastaan  17.9.2020  melikalta  perusteellisen  ilmoituksen  ja  he  kauhistuivat  tapahtunutta
mutta  suomen  konsulaatti  rabat  lasse.salonen@formin.fi  ei  halua  soittaa  minulle  ja  kertoa  miten  toimia  tällaisessa  tilanteessa
miten poistaa  post  traumaattinen  stressireaktio
ja miten normalisoida  isän  ja pojan  välinen rikottu suhde
miten  palauttaa  puolaan investoimani omaisuus 4 milj euroa
( kolme isoa asuntoa  helsingin  keskustassa  ja  uusi  235  m  talo  hehtaarin tontilla  porvoossa )  kaikki  myytiin  kun  puolalaisen ex  vaimon new  age  kaverit  porvoossa  tekivät ´´jekkuja ´´
toivon  että  soitatte  minulle  Antti Ervasti  00212 650 623 732

KUKAAN  EI  SOITA

poliittiset ja uskonnolliset mielipiteeni kuin myös arkkitehtoorinen suunnittelutyylini poikkeavat valtavirrasta
mutta ei sitä pidä yrittää psykiatrialla selittää

This must ensto@ensto.com and government of Finland krista.kiuru@vnk.fi explain to our family doctor in Mirleft sidi ifni Bouchra Elatifi , in Agadir, dr  Moustadraf  00212 ( 0 ) 528 848 333 .
.
After swedish talking people , sibbo porgo metsän hävitys yhdistys ) fell down old forest around my house in Porvoo, we started live 1998 in Poland. i invested there 1,63 million euros, and work of 10 years, but my mother in law Halina Cieplucha, her younger kurva daughter wiesa in Lodz and polish mafia abau@onet.eu were pushing me away from my farm 34, 5 ha
Ja kun sinne puolaan vietiin 1998 porvoon talosta ensio miettisen lahjoittamat Keltaiset ry n taidekokoelmat ja metsästä kerätyt shamanistiset esineet, ja kun ne Puolassa joutuivat Suomessa tehdyn lapsenmurhan takia roomalaiskatolisen kirkon kiroamaksi – siitä tuli kaamea sotku.

Pappi kehoitti pääsiäismessussaan kyläläisiä toivomaan taloomme ja matkailuyritykseemme kaikkea mahdollista pahaa, ja itselleen kaikkea hyvää. Tuon mustan messun aikana puolaisten saatanat ja perkeleet sekoittuivat isoon saksalaiseen demonijoukkoon, joilla saksalainen Gebhardtin perhe oli 1945 taloonsa ladannut. Kun heille oli sanottu, että 2 tuntia aikaa pakata 20 kg omaisuudestanne, ja marssia rautatieasemalle. Muuten ammutaan. Se oli sotaa, mutta kun sama tapahtuu keskellä euroopan unionia eikä Ursula von Leyen sano mitään, hän johtajana kantaa vastuun Porvoon vanhan kirkon tuhosta

Kun suomalais ugrilaiset ja saksalaiset arkkityypit joutuivat puolalasten demonien hätistelemiksi, ja kun poliisi Adam Polanski oli 4.5.2005 anopin käskystä ajanut minut pois , nuo henkiolennot palasivat Porvoon taloon, perässään saksalaiset ja puolalaiset perkeleet. Avohakatun metsän takia he olivat kodittomia ja pakkautuivat Porvoon vanhaan kirkkoon. Kun siellä ennestään olivat 500 vuotta ristiinnaineiden hurrisukujen ´´empty proudness´´ eli mielisairaat demonit—-tulee ahdasta . Kun heidän pomonsa Luciferron sisar Lucia alkaa tapella saksalaisten sodanjumalaa Votania ( kreikkalaisten Aresta ) vastaan, intialaisen opettajani tri Sathyanathin mukaan Porvoon vanha kirkko henkisessä mielessä räjähtää, saastuttaa koko itä uudenmaan.

Porvoolaiset oksentavat itkevät ja huutavat avuksi Israelin Jumalaa . Ursula von Leyen ja edeltäjänsä puolalainen kurttunaama Donald Tusk ovat olleet tästä kaikesta tietoisia ja kantavat vastuun. FB muistista löytyy eu presdentti Tuskin lähettämä vastaus avunpyyntööni

FUCK ISLAM
FUCK YOU HIETIKKO
Suomen valtio MIGRI ja Mänttä vilppulan kaupunki OVAT OLLEET tästä ihan samaa mieltä , kun karkoittivat meidät 20.7.2018 Marokkoon. Ja nyt sanovat että Marokon viranomaisten ja agadirin islamilaisen käräjäoikeuden pitää tämä paskapyykki pestä

Violetta Sarnowiakin perhe Puolassa on pyytänyt poliisia ja mafiaa pitämään hietikko poissa puolasta. Suomen ekovihreiden fasistien verkosto on pyytänyt suomen poliisia minut 3 kertaa pidättämään. Ja kun sukulaiseni auttavat ex vaimoani , se meni pahasti överiksi
suomi 24 palstalla kauhajoki veljeni ja sisareni miehen antti virolaisen kaverit kirjoittivat  miten ´´santikko ´´ tapetaan jos rohkenen tulla talooni pihlajatie 4 kalkunmäki. Mustalaiset ryöstivät uudet huonekalut jotka  liikemies veljeni pentti koivumäki oli myynyt.  asianajaja jari.kattelus@ruokola.com  jätti jutun kesken
mutta nyt hänen on annettava täysi selonteko marokon viranomaisille.

Konsulaatin on vaadittava heitä
selvittämään työ
jonka asianajaja ari kuukka jätti kesken
8 vuotta juttua pimitettyään , väitti ettei mitään toimeksiantoa ole ollutkaan
vaikka siitä on paperi, 2012 keuruulla tehty. Annettu originaali asiaa tutkivalle sidi IFNI mirleftin poliisille ( etelä Agadir )

Miksi estetään isää ja poikaa tapaamasta toisiaan .

aihe 2. miksi MINUN  väitetään olevan mielisairas ?
parasta mitä puolalainen ex vaimoni violetta sarnowiak keuruulla voisi nyt tehdä, olisi suostua kolmanteen avioliittoon.

Hän on luvannut niin tehdä heti kun minulla on parempi puku ja lääkärit ovat todistaneet etten ole mielisairas. Ne todisteet nyt ovat ja parempi puku saadaan kyllä. Sosiaalinen roolisi tulisi olemaan Marokon presidentin vaimo
, mutta ei minun kanssani tarvitse nukkua. Voit elää lesbo puolisosi kanssa kuten ennenkin.

Minun tukenani on vahva kolleegio lääkäreitä, joiden mukaan mainos aadee hietikon esittämät kehitys suunnitelmat Marokossa ja Puolassa ovat erittäin
hyvää työtä, sidi bibin kunta sanoi melikalle että ne pannaan toteen ihan varmasti—
sitten rabatissa ihmiset alkoivat vaatia uutta presidenttiä ja uutta politiikkaa
–ja perhelääkärimme bouchra elatifi ja iso joukko sanoo että 68 vuotias suomalainen mainos aadee hietikko on siihen hommaan paras
Melika ramouz suostuu riidatta palauttamaan 11 vuotta lainassa olleen Violetan aviomiehen
ja ottaa koti apulaisen roolin. Saamme isoja raha korvauksia joilla viola voi ostaa puuttuvan hyväksynnän ja rakkauden kivikovalta perheeltäänLodzissa
–voisimmeko sopia että hän olisi yhteinen lakimiehemme valtiota väestöliittoa edustava
<lakipalvelu@ingakoskinen.fi>

Tilanne on absurdi kansainvälinen skandaali, sillä suomalaisessa oikeudessa minua väitetään mielisairaaksi, eikä koskaan anneta tavata ainoaa lastani. Puolalaisessa oikeudessa väitettiin terveeksi kun jehovantodistajat väittivät minun olevan jälleensyntynyt saatana joka loukkaa heidän kunniaansa. Marokkolaiset lääkärit haluavat tehdä minusta presidentin

Heli Vaaranen
Johtava asiantuntija, VTT, erityistason psykoterapeutti
suomen maine oikeusvaltiona on vaakalaudalla. Varsovan konsuli vappu pajala väitti että hullu hietikko on lahjonut Klodzkon oikeuspsykiatrisen lautakunnan valehtelemaan ettei Hietikko muka olekkaan mielisairas. Enstossa , asianajajalitossa ja Jyväskylän käräjäoikeudessa kun ollaan tästä ihan varmoja. Eikä yksikään lakimies suomessa uskalla tätä asiaa tutkia
ajatteluni synnyinmaatani kohtaan on muuttunut destructiiviseen suuntaan ja se on nyt väestöliiton / suomen valtion asia antaa lakimiesapu
Inga Koskinen
varatuomari, OTK
avustava lakitoimittaja
lakipalvelu@ingakoskinen.fi

Jos tekin  käännätte selkänne -Jessika Aro  , Sotatohtori Saara Jantunen ja muutama ministeri   saa  tappotuomion  ja –tulossa on kova  ISKU PORVOON RUOTSINKIELISTÄ MAFIAA JA hyrri  salaseuraa  VASTAAN

<timo.miettinen@ensto.com>  enstossa tapahtunut ihmisoikeusrikos on tutkinnassa etelä Marokossa TIFNIT . Seuraamukset ovat järisyttäviä Porvoolle ja Miettisen perheen maineelle–ellei asiaa sovita EHDOTTAMALLANI tavalla —

Enston perustaja Timo Miettisen isä koulutti yhtiön mainosmiestä 6 vuoden ajan, hän oli voimakas karjalainen shamaani

enston tuotteet ovat parempia kuin saksalaisten tekemät, sillä nuori nerokas insinööri ensio miettinen kävi saksassa lomillaan ja purki hotellissa yöllä salaa kaikki sähkö
vempaimet, kopioi kaikki mutta teki niistä vähän parempia
Ensiolla oli omissa nimissään yli 200 patenttia ja hän oli 80 luvulla suomen toiseksi rikkain mies—vaikka oli 1957  tyhjältä pöydältä aloittanut evakko
–Porvoon hyrri klaani kadehti ja vihasi, levitteli juttua miten kylän suurin työnantaja on HYLLY eli mielisairas

–sitten se risti pantiin 33 vuotiaan hietikon selkään ja sosiaalinen maineeni tuhottiin. Poistettiin kokonaan poliisi syyttäjä ja konsulaattipalvelut , otettiin pois oikeus koskaan tavata ainoaa lastani , karkotettiin marokkoon perustuslaki unohtaen —kun hietikko on niin kauheasti ´´sairas vääns´´

muttei sanota perusteluja koska asian tutkiminen johtaisi kovaan käryyn porvoon hyrri klaanissa ja oikeusministeriössä

<asianajaja.kuukka@mt.inet.fi> kirjoitti näin hannu.hietikko 21-Jan-2014
Olemme aiemmin sopineet, että toimin avustajananne kahdessa asiassa:
– tuolloin Keuruun poliisilla tutkinnassa ollut asia ( 3 laitonta pidätystä keuruun ekokylän pyynnöstä , perustelematta jätetty mielisairaaksi herjaaminen)

– lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskeva asia. ( Haagin kansainvälisen kidnappaus sopimuksen rikkominen, isän ja pojan yhteyden totaali katkaisu 14 vuoden ajan )

Näistä totean, että ensin mainittu asia ei ole johtanut jatkotoimiin. ( syystä että poliisi säikähti miten iso sotku ensto juttuun liitty )

Noin kirjoitti asianajaja Kuukka Marokkoon karkoitetulle kuusi vuotta sitten. Kun tulimme Mänttään kesällä 2018 ja kävimme hänen toimistossaan, kuukka väitti ettei meillä ole koskaan mitään toimeksiantoa ollutkaan. Se on outoa koska hän istui edustajani Jyväskylän Käräjäoikeudessa 2010 ja sopimuksesta on allekirjoitettu paperi . Se on annettu asiaa tutkivalle lakimiehelle Ali Lchgar Essah 0661100371  agadirissa

( konsulaatti sanoi että koronatilan takia Marokon viranomaiset joutuvat tämän nyt tutkimaan ja ratkaisemaan mutta myös Suomen oikeuskanslerin on reagoitava heti

Kaikissa sivistys ja oikeusvaltioissa toimeksiannon ottaneella lakimiehellä on vastuu, mutta Kuukan lisäksi myös julkinen oikeusavustaja Mäntässä Tuula.mansikka@oikeus.fi hylkäsi karkoituspäätöksen ja tappouhkauksen Mäntässä 2018 saaneen vaimoni asian ajamisen — kun meidät oli saatu pois näköpiiristä. Kuukka paiskasi ulos toimistostaan 4 arkistolaatikollista asiakirjoja , joista osa oli minun. osa muiden kuukka & tiaisen asiakkaiden erittäin arkaluonteisia juttuja. Kun tein valituksen asianajajaliittoon, heidän mielestään Kuukan ja Mansikan käytöksessä ei ole mitään moitittavaa. Asianajajaliittoa valvova oikeuskansleri oli samaa mieltä. Koko maa on hungingolla eikä kukaan vastaa mistään mitään. Eivät ne perkeleet vastaa edes minulle, vaikka olen suurlähettiläs, sanottiin puhelimessa Prahan Suomen lähetystöstä

Keuruun poliisi pani minut putkaan ´´ kun olin ollut liian kauan ulkomailla ´´ mutta tutkinnanjohtaja Ismo Yijälä esti Mikko Keisalaa tutkimasta asiaa — Otti saman kannan kuin Helsingin poliisi joka ei nostanut rikoskäräjiä asianajaja Aila Koulun herjattua minua oikeuden edessä 13.4.2006 mielisairaaksi, potentiaaliseksi lapsentappajaksi. Syystä että puolalaiset jehovantodistajat ja heitä ennen Porvoon hyrri klaani oli joskus sellaista väittänyt – Käräjien jälkeen sisareni Terttu Virolaisen ja poliisi Markus Korhosen hälyyttämä virkavalta kävi kimppuuni ja minua tutkittiin 2,5 kk suljetussa mielisairaalassa. Kuukalla oli raportti jossa sanotaan etta pakkohoito oli aiheeton, mitään sekotiloja tai agressioita ei löytynyt. Ei ole mitään syytä estää hietikkoa olemasta normaalissa kontaktisa omaan poikaansa, kirjoitti ylilääkäri lassila 2006, mutta keuruun ekolesbot ja sosiaalirouvat luulivat tietävänsä sellaiset asiat paremmin– kun he ovat niin perkeleen erinomaisia

Väitettyä ´´mielisairautta ´´ eivät minusta löytäneet tuona samana vuonna myöskään helsinkiläiset psykiatrit Iiris Keränen ja Tapani Luoto kliinisissä kokeissaan. Mutta asianajajat Aila Koulu Tanja Heiskanen ja Jukka Hokkanen lakimiehen koulutuksellaan sanovat olevansa varmoja Hietikon mielisairaudesta ja saivat vielä 4 vuotta myöhemmin Jyväskylässä käräjätuomari Erkki Marttilan tästä AIVAN VAKUUTTUNEEKSI . Hän julisti omaan poikaani, keuruun ekokylään ja tietyille keuruun kaduille lähestymiskiellon joka on nyt jatkunut 10 vuotta

Tästä ´´ maalittamisesta ´´ , poikani ja minun kiusaamisesta, asianajajaliitto saa maksaa 7 milj euroa verotta.

Todisteet ovat pitävät.

Keuruun kaupungilta vaadin 500 000 e . Tuon junttikylän  peruskurvajohtaja Riitta Vanhanen ja Alisa.veistamo@keuruu.fi sanovat että kun Hietikkoa on noin kauan suljetulla osastolla pidetty, se sinällään todistaa ettei hän terve ole. Sillä eihän nyt erinomaisessa suomessa terveille sellaista tehdä ,ja sairaus näkyy jopa ulkonäöstä ? Ja yhä 6.9.2018 ylilääkäri antero lassila väittää Hietikon sairastavan parantumatonta synnynnäistä skitsofreniaa .

Helsingin  yliopistolla opettajana toimiva dosentti Petri Luoma tutustui minuun puolen vuoden ajan, eikä havainnut merkkejä väitetystä sairaudesta. Hän teki seikkaperäisen selvityksen poliisille Seppo Paldanius  jo  2007 . Kertoi  miten eräs puolalainen    suomessa oli tälläistä väitettä levitellyt hyödynsaanti tarkoituksessa, kusettanut minua ja Suomen  valtiota 20  vuotta,  nostanut  kodinhoitotukea, työttömyysrahaa  ja ties  mitä PUOLAAN  vaikka  oli  alueen suurimman  kartanon  omistaja. Ja  Turussa outi antilan kelan pääjohtajan  lähisukulainen  toimi  huijauksen  avustajana. Nyt pelätään  isoa ,likaisen  PUON paljastusta

keuruulla asuva puolalainen ex vaimoni violetta sarnowiak  maatilan omistajana ja lainan ottajana ei halunnut vahvistaa anada seva joogakoulun 30 v vuokrasopimusta–vaan taloon tuli yöllä aseistettuja gangstereita ( ryöstön uhrit ja todistajat matti.nuutinen@helsinki.fi ja  ossi.viljakainen@gmail.com )

<toimisto@perovuo.fi>,
te  ette  vaivaudu edes  vastaamaan
otatte osaa asianajaliiton diskriminointi päätökseen–kukaan lakimies ei saa auttaa puolalaisten ja suomen eko hörhöjen ryöstämää 100 % invalidia
mutta täällä etelä Marokossa minulla on vahva tuki. Tri Bouchra Elatifi on Ranskassa koulutettu erikoislääkäri joka tuntee minut 10 vuoden ajalta

–hän sanoo että Hietikko on epätavallisen terve mies. Minulla on helsingin taideteollisen korkeakoulun loppututkinto sekä 6 vuoden yksityiskoulutus suomen kaikkien aikojen
etevimmältä super kapitalisilta, Ensio Miettinen Porvoo  www.ensto.com. Tri Bouchra Elatifi tietää että intian joogalääkäreitten liiton presidentti K U Sathyanath keralassa koulutti
hietikon valkoisen veljeskunnan adeptiksi

Tri Bouchra Elatifi on vakuuttunut että minä olisin ehdottomasti paras vaihtoehto Marokon presdentiksi
vaikkakin olen selvästi juutalaisen näköinen koukkunenä ja Kauhajoen vittumaisin mies, oman sisareni arvion mukaan

—-keuruulla asuva puolalainen ex vaimoni violetta sarnowiak haluaa varmasti kolmannen kerran Hietikon kanssa naimisiin
kuultuaan että olen Marokon presidentti.
Violetta joutuu tunnustamaan  ison rikoksen
johon perheensä pakotti vammauttamaansa tyttöä

Violetta ei maatilan omistajana ja lainan ottajana ei halunnut vahvistaa anada seva joogakoulun 30 v vuokrasopimusta–vaan taloon tuli yöllä aseistettuja gangstereita ( ryöstön uhrit ja todistajat matti.nuutinen@helsinki.fi ja  ossi.viljakainen@gmail.com )
<lansi-suomi.syyttaja@oikeus.fi>

–miedzylesian poliisi ei tullut tekemään edes  rikostutkintaa koska nuo suomaiset olivat siellä 8 kk ilman omistajan lupaa. Mutta syyttäjän jyväskylässä on kysyttävä miksi ihmeessä violetta voinut  antaa  omistusta yhteiselle pojallemme tai  minulle, jolta violetta oli lainannut 1,6 milj euroa. Kun hänen 3 maksutonta asianajajaansa oikeudessa helsingissä 2006 ja jyväskylässä 2010 olivat ihan varmoja että minä olen  100% sti mielisairas, on ihmeellistä että suomen oikeusviranomaiset  , oikeusasamies  oikeuskansleri eivät näe tässä mitään laitonta.

Komisario kari.aaltio@poliisi.fi keuruulla irvisteli että ´´siellä talossa pitää nyt järjestää pakkohuutokauppa´´
–ei sillatavalla menetellä kun 100% invalidin omaisuus on houkuteltu puolaan jossa sitä 50 suomalaista ekohörhöä käy varastamassa —ajettuaan ensin minut pois talostani ( jouluna 2008 )

miedzylesian poliisi sanoi että JOS minä olisin tämän kylän suurimman maatilan omistaja, kyllä poliisi varmasti takaisi yhteiskuntarauhan —mutta  suomessa  lymyävä omistaja on käskenyt ajaa ex  miehensä ja myös vuokralaiset POIS. Vaan  onko tähän oikeutta kun violetta on lakitoimistossa helsingissä allekirjoittamassaan velkakirjassa 1,63 milj e luvannut että maatila on lainan pantti
ja sen omistus on hietikolle annettava
heti kun on oikeuden lupa
warsovan oikeus antoi lakimies jaroslaw krotlinskille jo 2007  sellaisen luvan , mutta violetta sarnowiakin mafiaperhe Lodzissa ei siihen suostunut. Vaan käytti väkivaltaa
–ossi viljakainen ja heidi nyström väittävät tämän kaiken johtuvan minun  mielisairaudestani

sikäli tuo on totta että enston insinöörien tekemään väärään diagnoosiin tässä koko ajan vedottiin…Olen Kelan mukaan vuodesta 1985 asti ollut 100% invalidi ja omaisuuteni sekä ainoa lapseni on ryöstetty siihen vedoten. Yksikään lakimies eikä yleinen syyttää ei auta 100% invalidia rikosten uhria
kaikki vaikenevat: <johanbek@inbox.ru>, <mvlehti1@protonmail.com>, <varishelsinki@riseup.net>, <mauri.peltokangas@eduskunta.fi>, <juha.maenpaa@eduskunta.fi>, <Juhakorh22@gmail.com>, <suomiensin@gmail.com>

Koska kyse on perheväkivallasta, Suomen lain mukaan yleisen syyttäjän tulee toimia vaikkei kukaan antaisi minulle ja kidnapatulle pojalleni

lakipalvelua
Puolalaisella ex vaimollani arkkitehti violetta sarnowiakilla oli karmea lapsuus, hänen isänsä oli hakannut nyrkillä päähän , kuten hänelle oli tehty Lodzin ghetossa saksalaisten ylläpitämässä  koulussa. Violetta on rehellinen ihminen mutta vammainen, mantelituma lisäkkeet särjetty–ahneen psykopaattis luonteisen äitinsä ja sisarensa vallan alla

Asianajajansa neuvomana hän oikeudessa jyväskylässä sanoi miten hannu on ollut koko ajan täysin mielisairas, kun hän möi omaisuutemme helsingissä ja porvoossa, investoi kaiken äitinsä nimiin puolaan.. Violetta ei ymmärrä että maatilan 4 rakennusta remontoineella ei ollut oikeutta hävittää lainarahalla hankkimaansa taloa, ossi viljakainen anna lassila keuruun ekokylästä ja noi 30 muuta eko vihreää suomalaista frantsilan yrittitilalta oli 8 kk ajan kyseistä maatilaa tuhoamassa ja ryöstämässä

– maksan veroa eläkkeestäni mänttä vilppulan kuntaan
mutta liisa.lansipuro@pihlajalinna.fi kieltäytyy antamasta terveyspalveluja, väittävät minun olevan vakavasti sairas, mutta ei kerrota miten ja kuinka voisi parantua ?

Kyse on kiduttamisesta, tarvitsen terapiaa. Oma isäni tauno koivumäki kauhajoella ei koskaan löynyt minua eikä muitakaan, en ole koskaan tehnyt mitään pahaa pojalleni. Hän asui 4 ensimmäistä elinvuottaan puolassa sudeettivuorilla maatilallamme 34 ha –tapasi sanoa että isi on paras kaverini –mutta hänet vastaanrimpuilevana väkisin raastettiin suomeen, salaiseen osoitteeseen. –jossa violetta yritti valehdella neljän ilmaisen lakimiehensä voimin että investointi puolassa kuuluu hänen äidilleen
vaimoni , melikan ja minun on päästävä Helsinkiin ja keuruun ekokylään poikani luo pikimmiten, mutta kun tähän ei suostuta, haemme turvapaikkaa Nurmeksesta –. Liput meillä on mutta melikan viisumi vanheni korona lukon takia

.
. Mänttä vilppula karkoitti meidät laittomasti marokkoon 2018
ja varasti kaikki huonekalumme
–emme olleet tehneet mitään laitonta
mutta keuruulaisten  pyynnöstä liisa.lansipuro@pihlajalinna.fi  teki hälyytyksen poliisille ja
antero.lassila@epshp.fi väitti puhelimessa minua näkemättä että minä sairastan skitsofreniaa. 100% sti parantumaton tapaus väittää outi.antila@kela.fi

Mutta kun  he yrittivät tätä todistaa Klodzkon käräjäoikeudessa 2005-2008  , yrittäen saada verukkeen olla noudattamatta Haagin kansainvälistä kidnappaus sopimusta
puolan oikeuspsykiatrinen lautakunta sanoi ettei se enston insinöörien tekemä diagnoosi pidä paikkaansa vaan suomi käyttää entisen neuvostoliiton keinoja toisinajattelijoiden suun tukkimiseen
karkoittaa maasta syntyperäisen kansalaisen perustuslaista piittamatta

marokossa TIFNIT in kaupungissa johtava psykiatri keskusteli 16.9.2020 vaimoni melikan kanssa, teki analyysin jonka mukaan suomi ja  www.ensto.com ovat törkeällä tavalla rikkoneet ihmisoikeuksia

TÄSTÄ ON TULTAVA OIKEUSPROSESSI tai  ohisalo  ja henriksson  tapetaan

kun poikani williamin ei ole annettu kymmeneen vuoteen tavata isäänsä
—keuruun ekokylä on menetellyt täysin laittomasti
keuruun terveyskeskuksen johtaja tuomo reina yleislääkärin koulutuksellaan kirjoitti aluehallinta virastoon 2011 olevansa VARMA hietikon mielisairaudesta

aluehallintavirasto ei ole 9 vuoden aikana vastannut mitään
Olen korona jumissa etelä Marokossa ja täkäläiset oikeusviranomaiset joutuvat ratkaisemaan kuka on oikeassa ? 16.9 he sanoivat että Suomi on syypää—puolassa kunnioitetetaan ihmisoikeuksia

tämä paskapyykki on pestävä nurmeksen  JA jyväskylän käräjäoikeudessa jossa tuomari erkki marttila 2010 sanoi olevansa varma Hietikon mielisairaudesta. Se perustui lausuntoon jonka olivat rustanneet enston insinöörit olli antila reijo kallio ja marjo.miettinen@ensto.com kun halusivat purkaa eläkeikään asti ulottuvaksi sovitun työsuhteen 33 vuoden iässä. Psykiatrian erikoislääkäri eija thomasson porvoossa 1986 sanoi ettei skitsofrenia väitteissä ole mitään perää, totesi että jos tämä joskus joudutaan tutkimaan, se on oleva hikinen homma ( näitä sanoja käytti täsmälleen ) Siksi kukaan lakimies ei huoli asiakkaaksi

15.9.2020 Melika Ramouz, ex vaimoni arabiaa puhuva 51 v agronomi antoi Sidi IFNI n poliisille puolan oikeuspsykiatrisen raportin jossa suomalaisen miehensä sanotaan olevan hyvin terve, ja että olen Suomen kansalainen Puolassa 10 vuotta asunut

Poliisi sai myös seinäjoen törnävän mielisairaalan raportin ( samalta vuodelta ) jossa he sanovat minun olevan espanjan kansalainen ja sairastavan skitsofreniaa. He ovat minua 2,5 kk pakkohoidossa pitäneet kauhajokisen sisareni Terttu Virolainen vanamontie 8 61800 Kauhajoki sekä puolalaisen ex vaimoni asianajajan Aila Koulun ja poliisi Markus Korhosen pyynnöstä . –
2,5 kk narkoosihoidon aikana tehtiin potilaalle seksuaalista väkivaltaa, tietävät keuruun komisario kari.aaltio@poliisi.fi ja hannu.polvinen@oikeus.fi …MUTTA ovat sopineet syyttäjän kanssa että asian annetaan vanhentua

Puolan Klodzkon oikeuspsykiatrisen lautakunnan raportissa sanotaan että olen  vakavien rikosten uhri 10 vuoden ajan Puolassa asuessani, mutta mielisairas en  OLE.
Näin sanovat lääkärit myös Ruotsin Södertäljessä Saksan Loerrachissa Torremolinoksessa ja Agadirissa

Koin kylläkin eräänlaisen kaaos jakson joka ei ollut mielisairaus vaan aiheutui myrkystä–Helsingin kallion psykiatrisella poliklinikalla 1997 arto lauerma diagnosoi ´´tarkemmin määrittelemättömän psykoosin ´´ joka oli aikaansaatu puolalaisen ex vaimoni new age lesbo ystävien tarjoamilla psilocybe sienillä. He halusivat lapsi bisneksilleen ja itselleen kauhajokisen isäni tauno koivumäen porvoon maalaiskunnan haksin kylään rakentaman talon impivaarante 87

myrkyttämisen jälkeen teuvalainen merkonomi elina.paasio@nuortensutela.fi ja ex vaimoni hätistelivät minut pois talostani , yksin moottoripyörällä Jerusalemiin 4 kk paikallisteitä ja enduropolkuja pitkin

tuon 3 vuotta jatkuneen ´´odysseyksen harharetken aikana´´ kaikki omaisuuteni suomessa ryöstettiin. Tämä on brutaalia perheväkivaltaa joka lain mukaan kuuluu yleiselle syyttäjälle,

aikana jolloin minut ryöstettiin, asuinpaikkani Helsingin tri arto lauerma diagnosoi minun olleen psykoosissa elikkä tapahtunut rikos on ilmiselvä. Kykenin ajamaan moottoripyörää ja soittamaan samalla huuliharppua keskustelemaan järkevästi suomen tel aviv konsulaatissa ( katri sidenberg )
Sikäli olin irti tämän maailman realiteeteista että 96 % sti kommunikoin henkimaailman tasojen kanssa. Mihinkään kiinteistökauppoihin numeroihin liittyvistä asioista en ollut tietoinen
ja on syytä epäillä että tämä vammautuminen on pysyvää laatua
ja että muut tahot jatkavat juutalais suomalaisen hietikon elävältä nylkemistä

–marokkolainen ex vaimoni melika ramouz kertoi johtavalle psykiatrille ja  poliisille miten hänen perheensä täällä on 11 vuoden ajan tarjonnut masennuksesta kärsivälle hietikolle saksalaisen lääkärin henryk langen ohjeen mukaan 10 gr hassista päivässä  etten  itkisi  ja saisin  nukuttua

Olen sosiaalisessa eristyksessä eikä keuruun ekokylän kidnappaajat salli 19 vuotiaan poikani soittaa isälleen. Hän on ainoa lapseni ja meidän tulisi keskustella esim sitä miten tulossa olevia jätti korvauksia käytetään ?

Puolan jehovantodistajat, jotka väkivalloin haluisivat anastaa maatilamme, joutuvat korvaamaan 8, 8 ha ja kaikki rakennukset.
olen umpiossa kuin muinoin josef kuivan kaivon pohjalla, josta hänet myytiin orjaksi egyptiin  mutta merkit viittaavat siihen että ampaisen täältä kuin ohjus ja lennän melikan kanssa pohjois  karjalaan . Asiani täällä marokossa menee nyt faaraon palatsiin ( king of Maroc )
Keuruun perusturvajohtaja riitta vanhanen ja alisa.veistamo@keuruu.fi karkoittivat minut marokkoon jo 12.5.2010

he ovat varastaneet ainoan lapseni puolasta piittaamatta haagin kidnappaussopimuksesta
karkoittaneet maasta syntyperäisen kansalaisen jonka isä oli sodassa. Käyttäneet keksittyä psykiatriaa vallan välineenä kuten neuvostoliitossa tehtiin  ja tästä kaikesta on vaade suomen valtiolle 50 milj euroa keuruun kaupungille 500 000 e—lakimies ingakoskiselle , tai muulle– tarjoan 10 % siivua kun hoitaa homman ripeästi

keuruun ekokylälle korvausvaade on punainen esitteessä oleva tupa ja puoli hehtaaria sen ympärillä
annan sen vastineeksi heille puoli hehtaaria ja vastaavan neliömäärän puolan maatilaltamme, jos asia sovitaan ilman käräjiä

Tämä rikos on käsiteltävä Suomessa sillä suomalaiset ovat vakavalla tavalla osallistuneet ko maatilan tuhoamiseen—

irma malinen väittää ettei tunne väinö malista ja poikaansa ossi viljakaista, vaikka avaa heidän e mailinsa. Miten tämä on mahdollista ? asiaan liittyy iso rikos jota irma malinen yrittää salailla
hän väitti meilissään 16.9 2020
´´Tuo Väinö Malinen eikä hänen poikansa ole mitään sukua minulle, enkä edes tunne heitä.
Yrittäkää nyt ymmärtää ja lopettakaa viestien lähettäminen.
Ahdistelkaa niitä oikeita henkilöitä, mutta jättäkää syyttömät rauhaan.´´

–mutta miten irma malisella voi olla salasana ?  ossi viljakainen  kertoi minulle puolaan tullessaan isänsä kanssa että hän , ossi, oli tehnyt isälleen e mailin <vaino.malinen@gmail.com>
Väinö siihen joskus vastasikin, sanoen ettei ole vastuussa täysi ikäisen poikansa ossin toilailuista, hän varoitti minua vakavasti tekemästä sopimusta ossin kanssa, koska varmasti tulee ikävyyksiä
ossi itse kertoi miten hänellä on taipumus hankkiutua ikävyyksin ja saada selkäänsä kun jotkut eivät hyväksy sikailuja jooga opettajaa leikkivältä huume hörhöltä
mikä rikos tässä on kyseessä

maatilan 4 rakennusta remontoineella ex vaimollani arkkitehti violetta sarnowiakilla ei ollut oikeutta hävittää lainarahalla hankkimaansa taloa, ossi viljakainen anna lassila keuruun ekokylästä ja noi 30 muuta eko vihreää suomalaista frantsilan yrittitilalta oli 8 kk ajan kyseistä maatilaa tuhoamassa ja ryöstämässä

ja vaino malinen on kuollut eikä hänen meiliään avaava nainen lainkaan muka tunne vainon poikaa ossia. Tässä haisee nyt iso kakka
kun te Irma Malinen  uhkaatte minua poliisilla
sanon,  että teidän tulee nimenomaan  ottaa yhteyttä poliisiin
koska perheenne on sekaantunut vakavaan rikokseen
jolla on kansainvälisiä ulottuvuuksia. ASIAN kiistäminen pelkästään pahentaa tilannettanne mutta menemällä polisille, he varmaankin neuvovat ystävällisesti teitä ja antavat lakimies apua

vaino malinen rakennusmestari joensuusta varmasti tunsi minut , hän ja eräs ULLA  toivat
autossaan poikansa ossi viljakaisen puolaan 2008 syksyllä ja väinö ennakoi jo silloin poikansa tuntien että tästä tulee vielä iso ongelma. ja niin tulikin
hän tuhosi koko paikan ja vei mukanaan suomeen varastettua omaisuutta, lahjoitti kalliin traktorin homokavereilleen, jätti maksamatta 9000 e lainsansa ja osamansa auton vw golf

Millä perusteilla puolan maatilamme tuhonnut ossi viljakainen väitti linked in verkostossa minun olevan mielisairas ja heidi nyström oli ihan samaa mieltä ? Miksi violetta maatilan omistajana ja lainan ottajana ei halunnut  2008 vahvistaa ossin ja anada seva joogakolun 30 v vuokrasopimusta
–miksei violetta voinut  antaa  omistusta yhteiselle pojallemme tai  hietikolle, jolta violetta oli lainannut 1,6 milj euroa. —


laki velallisen epärehellisyydestä on puolassa ja suomessa samankaltainen. Ei edes omistaja voi tahallaan polttaa tai tuhota taloaan –eikä estää 15 vuotta isää ja poikaa tapaamasta että tätä rikosta voitaisiin salata. Ossi viljakainen selittelee miten kaikki johtui hietikon mielisairaudesta, mutta vaikka olisin ollut miten ruttoinen , mitä se tähän kuuluu —kun ossi viljakainen itse pyysi minua jouluna 2008 poistumaan marokkoon…lupasi että ananda seva liisa kannisto maksaa 200 000 e jos he jättävät maatilan vandaaleille ennenkö 30 vuoden aika on mennyt ( todistajana oli saksalainen naapuri ja lakimies marek rudnicki )

ossi viljakainen on tunnustanut että hänen isänsä väinö malinen oli pervertikko  ja nai poikaansa perseeseen. Ossin kanssa siellä puolassa asui anna lassila  keuruun ekokylan laitos keittäjä,  jonka isä metsänhoitaja Lassila seinäjoella niinikään oli nainut 2 vuotiasta annaa perseaukkoon
ossi viljakainen oli tämän isänsä kasvatuksen takia homoseksuaali ja moraalltaan täysi sika

ke 16. syysk. 2020 klo 11.49 Irma Malinen (vaino.malinen@gmail.com) kirjoitti:
Hei,
en ymmärrä miksi nämä vietit tulevat minulle.
En ole koskaan tuntenut teitä, eikä edesmennyt miehenikään tuntenut.
Tämä alkaa olla jo pahaa häirintää. Jos nämä sähköpostit eivät lopu, niin otan yhteyttä poliisiin.
Terveisin
Irma Malinen
Väinö Malisen leski

ossi viljakaisella  ja helena antila jalosella on suuri syy informoida viranomaisia tiedossaan olevasta rikossarjasta. Sellaisten salaaminen on samaa kuin rikokseen osallistuminen<liisa.lansipuro@pihlajalinna.fi> Viljakainen asui puolassa 8 kk ja tietää syyt tähän kaikkeen, myös omaan sekoiluunsa alaikäisten poikien ja hassiksen kanssa—niistä hyvitykseksi ossi lahjoitti ostamansa kalliin traktorin–josta ei ole minulle penniäkään korvannut—siis varastetun omaisuuden  myynnistä on kyse

Helena antila jalosen on hyvämuistiena raittiina ihmisenä palattava niihin aikoihin kun violetta ex vaimoni sms viestitti moittien että helena ei ole realistinen hietikon mielisairauden suhteen
..ja että välit on poikki
mutta kun viola sanoo hietikon olleen täysin mielisairas ja päästään vialla kun hänen 3 asuntoaan helsingin keskustassa ja uusi 235 m okt hehtaarin tontilla porvoossa myytiin—ja varat vietiin puolaan violetan äidille
-violetta itse tunnustaa että 100% invalidia kusetettiin
ja oma perheeni auttoi tässä rikoksessa auliisti

helenalle soitettiin kauhajoen luomankylästä, vanhempi veljeni pentti koivumäki sotilasmestari evp ..Pentti soitti kolmannen kerran, ilmoitti helena minulle, päättyköön siis pitkään jatkunut ystävyytemme
pentin poika arto koivumäki joka on poliisi jämsässä oli julistanut ettei kukaan hietikon sukulaisista saa olla hannun kanssa missään tekemisissä
–ei edes oma poikani
ellei hänkin halua tulla fasisti suomessa persona non  grataksi
kaikkien hyljeksimäksi roska ihmiseksi

kirjotin  sauli niinistölle että
voisikohan hän pelastaa  marja ohisalon  hengen ,  suomen oikeusvaltiomainetta ja lakimiesten asiat ymmärtävänä , rohkaista asianajaja Perovuota , <toimisto@perovuo.fi> että voisimme tehdä perhesopimuksen eräässä 15 vuotta auki olleessa kansainvälisessä riidassa. Huumausaineliiga on mukana kuvoissa ja Perovuolla on osaamista sellaisesta

Perheriitamme on täysin järjetön ja se on ulkopuolisten tahojen aikaansaama
sillä meillä kummallakin on vain yksi lapsi
joka on yhteinen

<pocztavioli77@gmail.com puolalainen ex vaimoni kivijärventie 300 42700 keuruu , olimme yhdessä 18 vuotta
–mitään riitoja ei ollut kun asuimme suomessa 10 vuotta
mutta sitten kun omaisuus oli puolassa ex vaimon  äidin nimissä
silloin alkoi tapahtua..

19 vuotias poikani  <william.sarnowiak@bom.com>  kaapattiin väkisin apua huutavana lapsuuskodistaan pohjos helsingin sossuun , hän menetti isänsä 7 vuotiaana kokonaan vaikka sanoi miten isi on hänen paras kaverinsa
hänen ei sallita minulle edes soittaa eikä meilata- asian takana on puolaan investoimani omaisuus, jonka ex vaimoni ystävät ( mafia ) ovat ryöstäneet, maita hän yrittää nyt väkisin myydä naapurin jehovantodistajille–
Kun minut häädettiin pois puolasta 2009, jonne olin suomesta kaiken omaisuuteni investoinut
löysin uuden vaimon etelä marokosta–

–asian tultua julkiseksi
: Marokon kuningas on hyvin vihainen   mutta niin kauan kuin  marjo.miettinen@ensto.com ja  outi.antila@kela.fi  väittävät hietikon sairastavan 100% skitsofreniaa, ette voi panna juridiseen vastuuseen sanoistani. Lahjonnasta kertoi rovaniemeläinen komisario Birger Spets minulle ja melikalle  unprix ravintolassa. 50 suomalaista rikostutkijaa asuivat agadirissa kunnes 0 vero oikeus lopetettiin 500 milj e lahjusten voimin

kun melika sisarena ja tämän tyttäret ovat tunnustaneet ison 11  vuotta jatkuneen vakavan rikoksen marokossa, poliisi ei voi jättää asiaa sikseen,—
sidi ifnissä 14.9.2020 tri BOUCHRA ELATIFI oli erittäin hämmästynyt–hän on tuntenut meidät 10 vuoden ajalta ja ihmetteli miten hietikolla voi olla noin puhtaat terveet energiat. Kun hän tapasi minut 14.9 hän oli järkyttynyt. Melika itse kertoi miten hänen enonsa merikapteeni bechir rakibin perhe oli uean vuoden ajan järjestänyt Hietikolle hassista
ja että tämä addktio oli alkanut puolasta jossa 1998-2009 saksalainen lääkäri henryk lange piti  loma taloaan sudeetti vuorilla miedzylesien kunnassa. Hän oli uean vuoden ajan kuljettanut cannabista hietikon taloon ja myös muille asiakkaille kuteen poliisipäällikölle ja eläinlääkärille, arkkitehti lewandowskalle

Tuo ketju kulki frankfurtin lentokentältä Mainziin Hampuriin sieltä Puolaan ja Helsinkiin. Mukana oli myös kokaiini, itse en ole koskaan uskaltanut edes kokeilla mutta monet muut ovat

Ymmärrettävistä syistä johtuen suomen rabat konsulaatti ei enää voi kieltäytyä järjestämästä minulle lakimiestä ja lentolippuja . Meillä on liput norwegia , joita ei ole käytetty,
mutta haluamme lennot agadir helsinki  nurmes (  tai  joensuu )

Nurmeksessa   tutkitaan varsovan konsulin vappu pajalan väite –jonka mukaan hietikko on lahjonut puolan oikeuspsykiatrisen lautakunnan sanomaan ettei hietikko ole mielisairas

Kun asianajaja aila koulu 2006 helsingin käräjäoikeudessa karjui 5 tuntia miten hietikko on mielisairas ja sen jälkeen oma sisareni pyysi pidättämään voisin väittää samaa kuin Sofia Berlöffi
tämä on ollut minun osaltani oikeusmurha, ottaen huomioon kuinka paljon olen joutunut julkisesti kärsimään.– Ja se, että minua on pidetty vangittuna verrattuna siihen mistä minua syytetään, on aivan absurdia.–
Syytteissäni on kyse 8 000 eurosta ja yhdestä kellosta, Sofia luettelee huumesyytteen lisäksi. Kokemuksena tämä on ollut erittäin traumaattista ja normaalin arjen sujuminen on ollut aika lailla taistelua. Minulla ei ole ollut mitään inspiraatiota mihinkään.

minulla  on riittänyt inspiraatiota laajamuotoiseen vittuiluun
niin kauan kuin  marjo.miettinen@ensto.com ja  outi.antila@kela.fi  väittävät hietikon sairastavan 100% skitsofreniaa, ette voi panna juridiseen vastuuseen sanailusta

kiinteistövälittäjä Kalle Jokela Hell singissä  mielisteli  itselleen  toimeksiannon  luvaten  järjestää  lakimiesapua Porvoon  talossani  olleeseen  ongelmaan
–sitten  minulle syötettiin  myrkysieniä  ja lähdin  yksin  moottoripyörällä  jerusalemiin–
kalle  jokela väitti  ettei  kukaan  halua vuokrata   ylimmän  7  kerroksen  94  m  kolmiota  lonnrohtinkatu 45  b  69  ( vuokrapyyntö  oli alle  normaalin )
sitten  jokela  moi  kotini  pilkkahintaan  lakimies kaverilleen
jonka  oli  määrä  minua auttaa
–tästä syystä  kalle  jokelan tulee korvata  960 000 e  plus  lakimieskulut

KEURUUN  KAUPUNKI  ja Kelan kepujohtaja Elli Aaltonen on syyllistynyt vakaviin ihmisoikeusrikoksiin, — MTK sta otettu seuraaja Outi Antila jatkaa tätä. Islamilainen  oikeus voi  langettaa KUOLEMANTUOMION

Kun JÄIN koronjumiin  etelä Marokkoon, Suomen  konsulaatti Rabat sanoo heidän viranomaisten  olevan  poikkeustilan takia  velvolliset tämä selvittämään. He vaativat  suomea  maksamaan  tutkimuksen  kulut  70 e / h   poliisitutkijoille  200 e / h  lääkäreille  ja  lakimiehille

he tutkivat  sitäkin  kun  2012 marokon  ja  suomen  välinen  verosopimus  alexander  stupin ja  rabatin  konsulaatin  jakamin  lahjuksin  500  milj e–lopetettiin
–että  saataisiin  0  vero  oikeus  pois  noin  50  lta  suomalaiselta  poliisilta , jotka  olivat  tehneet  vaarallista  kovaa  työtä  pienellä palkalla . Asiasta kertoi  minulle ja vaimolleni  rikoskomisario  evp Birger Spets  REHTI rovaniemen  mies. Joka ei taatusti  paskajuttuja  levittele

NYSSE  ALAKAA -minkä  pääministeri  paavo  lipponen  HS  kokosivun  vihapuhe jutussa  jouluna  2008  ennusti  pian suomeen  tulevan
HARMAKEDDON  JIHAD

10 miljoonaa amerikkalaista uskovaista väittävät samaa kuin Suomen rehellisin saarnamies Heimo Nuutinen , että ilmestyskirjan 18 luvun babylonin portto on yhdysvallat , ja että tämä suuri saatana suuren valtameren takana ja sen uskollisimmat liittolaiset tullaan tuhoamaan YHDEN PÄIVÄN aikana – Ja se päivä voi olla huomenna, koska KAIKKI raamatussa kuvatut ennusmerkit ovat täyttyneet

Antikristus Seppo Korpi Filppula ( seppo myllis ) on Kauhajoki palstalla suomi 24 jo kauan huutanut olevansa jumala ja vaatinut muita kunnioittamaan itseään. Hän on perustanut oman MYLLIS kirkon jonne kutsuu seudun vihreitä homoja juopottelemaan ja irstailemaan. Seppo on myös kirjoittanut paljon osia raamatusta vihreään homo malliin sopivaksi ja käyttää hurjempaa kieltä kuin minä. Olen häntä varoittanut, koska sepeteus sattuu olemaan vanha kaverini koulu ajoilta Kauhajoella

Myöskin toimeksi antajani paljasti ja pyysi koko maailmalle kertomaan saatana luvun 666salaisuuden. Suomessa vakituisesti asuvan ruotsia puhuvan vähemmistön osuus suomea puhuvasta kanta väestöstä 16.92020 myrsky keskiviikkona oli täsmälleen 6, 66 % .Toisestakin paikasta tuo luku ilmaantui. Kun Jerusalemin juutalaiset poliisit mursivat auki yöllä moottoripyöräni BMW n sivulaukut , tarkistaakseen kirjoituksiani, tuhoten filmimateriaalia, he sanoivat että BMW jerusalem saa lähettää sen laskun heille. Näin sen ohimennen , 666 israelin sheqelia. Jos joku ei nyt usko Hietikkoon, tai luulee minua hulluksi, tuo asia on tarkistettavissa IF istä a BMW ltä. jg 546 oli suomen rekkari silloin

Heimo Nuutinen on yksi uuden kansainvälisen Kristus kirkon papiksi kutsuttuja joka tietää usan olevan tuomittu. mUTTA ONKO HÄN SAATana kuten Jessika Aroa tukevat amerikan ystävät sanovat

Zigy Muhamed in librairie assalam Sidi Bibi z.negoce@gmail.com was spreading all 8.8.2020 to international media .
kari.aaltio@poliisi.fi ,karhunmarkkinat@gmail.com

 

musta surma,  pappien  ja  nunnien  joukkomurhat
kaupungin kulttuuritoimen Anne.Alavillamo@kauhajoki.fi ja kirkkoherran ANTTI.ALA.opas@evl.fi tulee tutkia ja selvittää, minkä vastuun kantavat kaksi kauhajokista shamaani opettajaa Risto Kautiainen ja Sirpa Samppala, jotka pitivät porvoon nuorisolle kursseja, syötiin hallusiogeenejä ( myrkkysieniä ja mentiin alisiin..)
sillä edellisen seuraamuksena kauhia on lähteny pesästänsä ja pian alakaa rytäjämähän

jos viranomainen salailee tiedossaan olevia rikoksia, hän on itse osasyyllinen
Anne.Alavillamo@kauhajoki.fi
miksi  konsulaatin   kotisivulla   on  näin  vaikka  minua  ja melikaa  se ei  lainkaan  koske
se pitää  tasa  arvovaltuutetun  ja  poliisin  selvittää

Konsulaatit ja suurlähetystöt voivat:
avustaa sairasta henkilöä tai onnettomuuden tai pahantahtoisen teon uhria saadakseen sairaanhoidon ja kiireellistä apua, jota tilanne olisi välttämätön.
antaa apua ihmisille hätätilanteissa tai kriisitilanteissa tai riistää vapautensa ottaakseen yhteyttä läheisiinsä.
antaa väliaikaisen passin palata, jos katoaminen, varkaus, tuhoaminen tai voimassaolon passin (ole varovainen, kunniakonsulaatit eivät myönnä passeja).
neuvoo saamaan rahaa pankki- tai muu organisaatio.
lähettää varoja vaikeuksissa oleville ihmisille.
yhteyttä vakuutusyhtiöön sairauden tai kuoleman sattuessa.

Serious crimes as mass murdering never becomes juridically  old

vakavat rikokset  kuten  etninen massamurhaaminen  eivät rikoksena  milloinkaan juridisesti vanhene, etenkin kun  niiden  seuraamukset, suomalainen  perustyperyys, suvaitsemattomuus , päihde  hakuisuus ja oman  kulttuurin puute ovat  akuutti  reisa  tänäkin  päivänä.
EV lut kirkon ja ortodoxien kaikki papit ovat  osoittaneet  vetelyytensä,  kieltäytyvät ottamasta kantaa ja antamasta henkistä ohjausta , sen selville ottamiseksi onko saharaan karkoitetun saamien viestien takana PIRU vaiko JEESUS

— En kuulu jehoviin, minut  on  luokiteltu  VÄÄRÄ  uskoiseksi.   nimeni  ylle  on  vedetty  musta risti,   jo  10  vuotta  sitten   karkoitettiin  marokkoon  muiden väärä  oppisten sekaan –mutta täällä sitten  eräs  kummitteleva  juutalainen  toisinajattelija  rupesi  käyttämään  minua  kirjurina. Kirkon  tehtävä  olisi  ollut ottaa selville  onko  kyseessä PIRU vaiko JEESUS. Se  on Raimo  Rahnaston  JEHOVANTODISTAJIEN  satamaseurakunnan  Laihian helluntailaisten  ja  koko suomen  puolan  ja israelin  kannalta  hyvin tärkeä  kysymys

mistä  suomen  papeille  maksetaan,  kun  tuo  kysymys  ei  lainkaan   kiinnosta ?  jos  olen  mennyt   paholaisen  tai  al  qaidan   kelkkaan ,  teidän   on   vedettävä  minut siitä  kelkasta POIS  kuin  jo  ois !

Mitä ihmettä  tuo VÄÄRÄ  uskoisuus  tarkoittaa, en itse  ymmärrä,  tarvitsen henkistä tukea  ja  rikosuhrille kuuluvaa  psykoterapiaa . Kumpaakaan  en saa, ei  myöskään  oikeusapua. Jopa  kommunistisessa  neuvostoliitossa  oli  tapana  väärin  päin  ajattelijaa opastaa  ymmärtämään  vian  syy  ja  annettiin  mahdollisuus pyytää  anteeksi, kelvatakseen  yhteiskuntaan,

mutta suomen  kopea akka kaarti ei  sellaista  mahdollisuutta anna. Moraalinsa  on  mätää  joka  asiassa ja   se   on  MAAN  TAPA  johon  ei  uskalla  kajota edes  huimapäinen stina.huima@evl.fi–joka  haluaa  tietää   mitä   on  kristillinen  mystiikka..

porvoon käräjäoikeudessa on  avioehto sopimus 1989  jonka  mukaan tuo  maatila  on minun  ja minulle on 19  vuotias  poika
keuruulla  jolle haluan sen  antaa—hänen  puolalainen iso äitinsä  on  mafian  avulla  yrittänyt  saada  14 vuotta  sitä  itselleen , mutta en suostu  ja maata 34,5 ha  on  vaikea  varastaa  edes  puolalaisten—on  myös helsingissä lakitoimistossa  3.9.1996  allekirjoitettu  velkasopimus  1,63 milj  e  jonka  ex  vaimoni  ´´lainasi ´´  myytyään  3  isoa asuntoani  helsingin  keskustassa  ja uuden  okt  234 m porvoossa  hehtaarin  tontilla

esimerkki moraalikatoilmiöstä

<asianajaja.kuukka@mt.inet.fi> kirjoitti näin hannu.hietikko 21-Jan-2014
Olemme aiemmin sopineet, että toimin avustajananne kahdessa asiassa:
– tuolloin Keuruun poliisilla tutkinnassa ollut asia ( 3 laitonta pidätystä keuruun ekokylän pyynnöstä , perustelematta jätetty mielisairaaksi herjaaminen)

– lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskeva asia. ( Haagin kansainvälisen kidnappaus sopimuksen rikkominen, isän ja pojan yhteyden totaali katkaisu 14 vuoden ajan )

Näistä totean, että ensin mainittu asia ei ole johtanut jatkotoimiin. ( syystä että poliisi säikähti miten iso paska ensto juttuun liitty )

Noin kirjoitti asianajaja Kuukka Marokkoon karkoitetulle kuusi vuotta sitten. Kun tulimme Mänttään kesällä 2018 ja kävimme hänen toimistossaan, kuukka väitti ettei meillä ole koskaan mitään toimeksiantoa ollutkaan. Se on outoa koska hän istui edustajani Jyväskylän Käräjäoikeudessa 2010 ja sopimuksesta on allekirjoitettu paperi . Se on annettu asiaa tutkivalle agadirin poliisille ( konsulaatti sanoi että koronatilan takia Marokon viranomaiset joutuvat tämän nyt tutkimaan ja ratkaisemaan islamilaisessa oikeudessa koraanin lain mukaan )

Kaikissa sivistys ja oikeusvaltioissa toimeksiannon ottaneella lakimiehellä on vastuu, mutta Kuukan lisäksi myös julkinen oikeusavustaja Mäntässä Tuula.mansikka@oikeus.fi hylkäsi karkoituspäätöksen ja tappouhkauksen Mäntässä 2018 saaneen vaimoni asian ajamisen — kun meidät oli saatu pois näköpiiristä. Kuukka paiskasi ulos toimistostaan 4 arkistolaatikollista asiakirjoja , joista osa oli minun. osa muiden kuukka & tiaisen asiakkaiden erittäin arkaluonteisia juttuja. Kun tein valituksen asianajajaliittoon, heidän mielestään Kuukan ja Mansikan käytöksessä ei ole mitään moitittavaa.

Asianajajaliittoa valvova oikeuskansleri oli samaa mieltä. Oikeusministeri Henrikssonin naamastakin näkyy seuraukset vuosisatoja jakunéesta degeneraatiosta, eli suomeksi kusipäistymisestä. Oikeustaju ja moraali NOLLA. Kun korona kriisi on alkanut vetää youtubeen STM ssä ja THL ssä olevia vastuuhenkilöitä , tiedämme miksi koko maa on hungingolla eikä kukaan vastaa mistään mitään. Eivät ne perkeleet vastaa edes minulle, vaikka olen suurlähettiläs, sanottiin puhelimessa Prahan Suomen lähetystöstä

Keuruun poliisi pani minut putkaan ´´ kun olin ollut liian kauan ulkomailla ´´ mutta tutkinnanjohtaja Ismo Yijälä esti Mikko Keisalaa tutkimasta asiaa — Otti saman kannan kuin Helsingin poliisi joka ei nostanut rikoskäräjiä asianajaja Aila Koulun herjattua minua oikeuden edessä 13.4.2006 mielisairaaksi, potentiaaliseksi lapsentappajaksi. Syystä että puolalaiset jehovantodistajat ja heitä ennen Porvoon hyrri klaani oli joskus sellaista väittänyt – Käräjien jälkeen sisareni Terttu Virolaisen ja poliisi Markus Korhosen hälyyttämä virkavalta kävi kimppuuni ja minua tutkittiin 2,5 kk suljetussa mielisairaalassa. Kuukalla oli raportti jossa sanotaan etta pakkohoito oli aiheeton, mitään sekotiloja tai agressioita ei löytynyt. Ei ole mitään syytä estää hietikkoa olemasta normaalissa kontaktisa omaan poikaansa, kirjoitti ylilääkäri lassila 2006, mutta keuruun ekofasistit ja sosiaalisiat luulivat tietävänsä sellaiset asiat paremmin– kun he ovat niin perkeleen erinomaisia

Väitettyä ´´mielisairautta ´´ eivät minusta löytäneet tuona samana vuonna myöskään helsinkiläiset psykiatrit Iiris Keränen ja Tapani Luoto kliinisissä kokeissaan. Mutta asianajajat Aila Koulu Tanja Heiskanen ja Jukka Hokkanen lakimiehen koulutuksellaan sanovat olevansa siitä aivan varmoja

Tämän asian takana on syitä joiden vuoksi suomalaiset koulaiset hakkaavat toisiaan jA persut hakkaavat toisiaan vasaralla päähän

.  lasse.salonen@formin.fi tämä video , todistus suomen mentaliteetista tulee tekstittää arabiaksi

Sifi ifnin  poliisi  otti  vastaan  17.9.2020  melikalta  perusteellisen  ilmoituksen  ja  he  kauhistuivat  tapahtunutta
mutta  suomen  konsulaatti  rabat  lasse.salonen@formin.fi  ei  halua  soittaa  minulle  ja  kertoa  miten  toimia  tällaisessa  tilanteessa
miten poistaa  post  traumaattinen  stressireaktio
ja miten normalisoida  isän  ja pojan  välinen rikottu suhde
miten  palauttaa  puolaan investoimani omaisuus 4 milj euroa
( kolme isoa asuntoa  helsingin  keskustassa  ja  uusi  235  m  talo  hehtaarin tontilla  porvoossa )  kaikki  myytiin  kun  puolalaisen ex  vaimon new  age  kaverit  porvoossa  tekivät ´´jekkuja ´´

toivon  että  soitatte  minulle  Antti Ervasti  00212 650 623 732
Hannu Hietikko 29.9.2020

poliittiset ja uskonnolliset mielipiteeni kuin myös arkkitehtoorinen suunnittelutyylini poikkeavat valtavirrasta
mutta ei sitä pidä yrittää psykiatrialla selittää

hietikon todistajat  isäni  100 vuotispäivänä
: <mika.koskinen@iltalehti.fi>  ylimielinen ylilääkäri  <liisa.lansipuro@pihlajalinna.fi>, Syyttäjälaitos Länsi-Suomi – Åklagarmyndigheten Västra Finland <lansi-suomi.syyttaja@oikeus.fi>, konsulaatti<SANOMAT.RAB@formin.fi>, <liisa-maria.voipio-pulkki@stm.fi>, <liisa.lahti@iltalehti.fi>, <elina.paasio@nuortensutela.fi>, <info@keuruunekokyla.fi>, Helena Antila-Jalonen <hantilajalonen@gmail.com>, <gast.saara@gmail.com>, <ossi.viljakainen@gmail.com>, Keuruun kirkkoherra ossi.poikonen@evl.fi joka sanoo olevansa yhtä mielisairas kuin Hietikko ja Ensio Miettinen vainaa Porvoossa Keuruun  ja Mäntän tutkinnanjohtaja : <kari.aaltio@poliisi.fi>, POL_VP_Poliisihallitus_kirjaamo <kirjaamo.poliisihallitus@poliisi.fi>, RAB Consulat <Consulat.RAB@formin.fi>, <Ann-Mari.Lainio@riku.fi>, USA lähetystö blokkaa meilinsä, korvat eivät kestä kuulla <HelsinkiACS@state.gov>, POL_VP_Sisä-Suomi_pl_Esitutkintapöytäkirjat_Keski-Suomi <Keski-Suomi.Esitutkintapoytakirjat.Sisa-Suomi@poliisi.fi>, Eija Hiekka <eija.hiekka@koske.fi>, Syyttäjälaitos Etelä-Suomi – Åklagarmyndigheten Södra Finland <etela-suomi.syyttaja@oikeus.fi>, Länsipuro Liisa <liisa.lansipuro@pihlajalinna.fi>,
Isäni satavuotis juhlan kunniaksi toivon että STM ,  ex vaimoni <pocztavioli77@gmail.com> sekä poikani keuruulla katsovat tuon lyhyen jutun
https://www.iltalehti.fi/perheartikkelit/a/46d16f41-f2cd-4921-9460-6173333d3ca1

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *